maanantai 4. tammikuuta 2016

Ihastus Balmuiriin.

Mistä Balmuir mulle ennestään on tuttu? Ihastus Balmuiriin lähti itseasiassa kynttilöiden kautta. Ja kynttilöitähän Balmuirilla on toinen toistaan upeampia, kurkkaa vaikka täältä. Olenkin hankkinut useat pallokynttilät Iittalan Festivo kynttilänjalkoihin. Hiljalleen kiinnostus on lisääntynyt Balmuirin tuotevalikoimaa kohtaan, ja kokemukset petivaatteista ovat olleet toinen toistaan parempia. Silti yksi Balmuirin tuotevalikoima on kiinnostanut aina vain enemmän ja enemmän. Olen saanut ihastella blogeista, instasta ja muista medioista upeita Balmuirin huiveja.  
 
Pitkään ajattelin hankkivani Balmuirin Milan huivin, joka kokoluokaltaan vastasi aikalailla LV:n huivien kokoa. Palaute kyseisestä huivista on ollut hyvää, mutta kuitenkin maltoin mieleni. Sitten taas bongasin Balmuirin Lombardia huivin, jonka väritys teki minuun vaikutuksen - ja onpa tuo huivi nähty myöskin Elastisen kaulassa! Joten kyllä nää Balmuirin huivit iskee yhtä lailla meihin naisiin kuin miehiinkin. Harmikseni en omalta paikkakunnalta ole Balmuirin huiveja saanut testata / hankkia, mutta aika pelottavan helposti shoppailuholistin näkökulmasta heidän verkkokauppansakin toimii. Nimittäin tilauksen naputtamisen jälkeen lähetys saapuu parissa - kolmessa arkipäivässä, todella nopeaa! Mutta, onko Balmuirin huivit sinulle tuttuja tai millaisia kokemuksia sinulla niistä on?
 

Koska minulla ennestään löytyy aika monta huivia kotoa, olin malttanut pitkään mieleni. Mutta nähdessäni ensisilmäykset Balmuirin uudesta huivimallista, Marchesesta - arvasin että enää en pystyisi vastustelemaan. Ylellinen kiiltäväpintainen huivi, jonka materiaali on 65% silkkiä ja 35% villaa, joka hellii ihoa vasten käyttäjäänsä. Royal nutria on jännä väri sinänsä, että hiukan valosta riippuen se muuttaa sävyään - tietyssä valossa se on kullankohtoinen kun taas toisessa selkeästi menee harmaaseen. Ja tuo huivissa oleva hohde on sitä jotakin, joka minua kiehtoikin. Koska arvelin tämän huiviuutuuden menevän kaupaksi kuumille kiville, päätin tilata heti varmistaakseni tuon ihanuuden saamisen myöskin itselleni. Vähän niinkuin myöhäinen joululahja itselleni, vai mitenkä sen selittäisi? Toisaalta olen minä hiukan karsinutkin huivivarastoani, sillä tunnustan ja myönnän, että osittain olen kyllästynytkin joihinkin huiveihini. Vaihtelu virkistää, ja peukutan ehdottomasti tälle Balmuirin huiville!



Puhelimeen tekstarin saapuessa "paketti noudettavissa", lähdin heti lähitoimipisteeseen ja jo autossa avasin paketin malttamattomana. Aah, rakkautta ensisilmäyksellä! Mutta mitä mieltä te mahdatte olla?

22 kommenttia:

  1. Ooooh, aivan mahtavan kaunis! Ja ripset <3

    VastaaPoista
  2. Aivan mieletön huivi!! Samaa olen itsekin ihastellut! Lisäksi myös Lombardia miellyttää silmää. Pitäisiköhän tilata.. vai olisikohan lentokentällä edullisempi? Tai jos saisi jostain alekoodin nettikauppaan.. :)
    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin mieluusti jakanut teille alekoodin, mutta tällä kertaa sellaista en saanut. Tää huivi on kyllä luonnossa niin upea!

      Poista
  3. Minulta löytyy jo kaksi balmuirin huivia enkä ole kertaakaan katunut että lv:n verone sävyisen huivini näihin vaihdoin!!
    Tämä sinun uutukainen on sekin mielessä jo kutkutellut :) näyttää kuvissasi kyllä mahtavalta materiaalinsa kuin sävynsäkin puolesta! Olisin kovasti halunnut päästä katsomaan ja hypistelemään tätä livenä ennen ostopäätöstä, mutta täälläkään ei mahdollisuudet siihen ole hääppöset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla Heculina!
      Tää uutuus on aika ihana, oli mulle ihan vastustamaton :D

      Poista
  4. Onpa sulla kauniit ripset! Meillä tytöt ovat pitäneet pidennettyjä ripsiä kauan, ja ihastelin josko itsekin laitattaisin. Balmuiria ei ole muutakuin kynttilän ja astian muodossa (nahkasomistuksin).Huiveja olen ihaillut, ja näyttävät myös niin lämpimille ja pehmeille. voisin kyllä ottaa itsellekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Aikku :)
      Ripset on kyllä todella helpot, ja aamujen pelastus kun ei juuri kaipaa kasvoihin mitään meikkiä kun ripset tekee oman juttunsa.

      Poista
  5. Tuleekohan tämä kommentti nyt kahteen kertaan. Kone temppuilee. Niin onpa sulla kauniit ripset! Meillä tytöt käyttävät pidennettyjä ripsiä. Balmuir on tuttu itselle vain kynttilöistä ja astioista. Huiveja olen ihastellut jo pitkin syksyä! Näyttää kyllä ihanalle.

    VastaaPoista
  6. Balmuir on tuttu vain täältä blogistaniasta, mutta tuo huivi on kyllä tavoittelemisen arvoinen. Hinta kyllä tässä kohtaa suojelee kuluttajaa... Mutta juuri ehkä tuon samanvärisen valitsisin itsekin, todella kaunis :)

    VastaaPoista
  7. Ihana huivi <3
    Me kun asutaan suht lähellä Balmuirin Oulun myyntikonttoria niin tuotteet on tulleet melko tutuiksi. Itsellä on musta silkkinen Como-huivi, johon oon ollut enempi kuin tyytyväinen. Lähipiiriin oon ostanut Balmuirilta sekä pellava-silkki että kashmir-silkkihuiveja, mieluisia ovat olleet. Itselle haluaisin Balmurilta jonkun talvisen huivin mutta toistaiseksi olen tyytynyt vain hiplailemaan valikoimaa :D Meillä on myös Balmuirin petivaatteita, pyyhkeitä, pipoja, villapeitto, laadukkaita ovat :) Olisi kiva kuulla miten sinun huivi on toiminut käytössä.
    -Suvi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sullahan Suvi on kunnon valikoima siellä - joku haarakonttori vai :D :D Mä kerron kokemuksia ehdottomasti!

      Poista
  8. Balmuirin huivit ovat paljon laadukkaampia kuin Vuittonit. Ja tietysti makuasia ovatko kauniimpia,mutta minun mielestä ovat. Olen huomannut ,että viime aikoina logolla varustetut huivit ja laukut ovat lähes kokonaan hävinneet katukuvasta. Siksi varmaan fb-kirppikset ja huutonetiit ovat täynnä logomania huiveja ja neverfulleja.
    -Susanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun oma kokemus on samanlainen, tuntuu laadukkaammalta!

      Poista
  9. Onpas kaunis huivi, ihana ja näyttää niin lämpöiseltäkin, varmasti miellyttävä käyttää!

    VastaaPoista
  10. Onpa kyllä upea. Itsekin olen haaveillut Balmuirin huivista mutta hoitajan kukkaron nyörit on lähes aina tiukalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3