maanantai 2. marraskuuta 2015

Väriä marraskuuhun.

Se on marraskuu. Talvikuukausi ainakin minun mielessäni, joten kovasti jo odottelen valkoista lumipeitettä. Ainakin se lumi toisi vähän valoa muutoin niin pimeisiin aamuihin, että monena aamuna olenkin kauhistellut kuinka tummissa ja ilman heijastimia ihmiset liikkuvatkaan. Kuinka pyörillä suikkelehditaan miten sattuu autoteillä. Kuinka tarkkana liikenteessä saa olla, kun tumma tie imee kaiken valon itseensä. Kuinka monena aamuna omille lapsilleni olenkaan teroittanut ajatusta heijastimista sekä pyöränvaloista, siitä kuinka hankala autoilijoiden on erottaa liikenteessä jalankulkijat / pyöräilijät. Onkohan marraskuu se synkin kuukausi ilman lumipeitettä? Odotteleeko siellä kukaan muu lumisadetta? 
 
Mun oma pukeutumiseni on vissiin aika värikästä vuodenaikaan nähden, ja asiakkaatkin ovat kehuneet värikästä pukeutumistani. Toisaalta vaatetuksen väreillä saa paljon aikaan, ja piristää se kyllä omaa mieltäkin kuin että kokomustiin puketuisin. Marimekon silkkihuivin kaveriksi aamulla kaivelin hengarikaapista "ikivanhan" H&M:n paidan, joka väriltään istuikin täydellisesti huivin kaveriksi. Mutta, mitä tuohon paitaan tulee - melkoisen sähköinen ja ihonpintaa pitkin menevä vaatekappale se olikin. Enkä voi oikeastaan sitä sähköisyyden tunnetta juurikaan sietää, joten järki meinasi jossain vaiheessa työpäivää lähteä tuon sinapinkeltaisen paidan kanssa.
 
 
Huivi - Marimekko
Paita - H&M

Mitä sitten noihin väreihin ja marraskuuhun tulee, mielestäni voisi kohta viritellä kotiinkin vähän väriä valkoisen ja mustan rinnalle? Ehkäpä sellaista joulunpunaista? ;)

10 kommenttia:

  1. Kauniit värit! Niin ymmärrän tuon sähköisyyden. Itse kannan talvisin aina sähköisyyden poistajaa laukussa mukana. Koska en kestä, jos vaatteet nuolee ihoa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Millaista se sähköisyyden poistaja on? Ottaisin mielellään vinkin vastaan :)

      Poista
  2. Apua, joulu on jo melkeen ovella. En taas tiedä mihin tämä syksy on mennyt, en ole kerennyt nauttia siitä ollenkaan! Perhana. Onneksi voi alkaa odottaa joulua, tänä vuonna otan siitä kaiken irti.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  3. IHanasti sopivat värit huivissa ja puserossa. Itse mallailin yhtä sinapinväristä neuletta itselleni mutta sorruin taas tylsistelemään ja ostin harmaan. Tämä siis tapahtui jo kesällä.

    VastaaPoista
  4. Ihana pirteä kuva susta! Mitä säihin tulee, on erikoista on muuten se, että on ollut aurinkoa ja lampöä edelleen...Saa nähdä saammeko jouluksi lunta...

    VastaaPoista
  5. Upeat värit huivissa ja paidassa, sulle sopii tuollaiset tummat ja täyteläiset värit.

    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana :)
      Ja hyvää sunnuntaita sinnekin!

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3