maanantai 21. syyskuuta 2015

Pariisin ensisilmäys.

Olin heti ensisilmäyksellä myyty Pariisin suhteen. Koska matkamme aikaistui yhdellä päivällä, olimmekin aika onnekkaita tästä näkymästä ensimmäisen yömme hotellin ranskalaiselta parvekkeelta. Kaunis ilta, kaunis Pariisi - mikä näkymä. Ulkoa kuului naisoopperalaulajan sololaulua. Iso huokaus. Olin myyty.  



Ensimmäinen hotellimme oli Montmartren alueella, ihana eloisa taiteilija-alue. Kauniita kujia. Ehdottomasti voin suositella aluetta, mikäli haluat sulautua paikallisten sekaan ja nauttia aidosta ranskalaisesta tunnelmasta. Aluella oli mitä ihanampia, tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita, sekä myöskin vintage-liikkeitä. Joihin tosin en päässyt tutustumaan, koska aukioloajat eivät olleet ihan sitä mitä mainostettiin. Aivan hotellin vieressä oli ihastuttava ravintola, jossa ruokailimme ensimmäisenä iltana ja kohotimme kuohuvat reissun kunniaksi.





Perjantaiaamuna lähdimme ajoissa tutustumaan alueeseen, ja ihastuttaviin katuihin. Aivan hotellimme vieressä olikin upeita maisemia.

 








Pariisissa tuli maisteltua montaa eri versiota macaronseista, ja heti aamupalankin jälkeen nappasimme mukaan muutamia eri makuja macaronseista lähileipomosta. Suolaiset vaihtoehdot eivät kyllä innostaneet, vaikka valikoimassa olisi ollut esimerkiksi lohimacaronsia ja oliivimacaronseja. Puhumattakaan mitä kaikkea tällä reissulla tuli maisteltua, mutta ainakaan ilman patonkia ja creme bruleeta ei oltu. Pariisissa ruoka on hyvää, ihmiset aurinkoisia vaikkeivatkaan englanninkielen taidoiltaan ole parhainta a-luokkaa.




Tässä ensisilmäys Pariisista, palaan reissutunnelmiin kun saan pian vakautettua univelat. Kotiutuimme reissusta viime yönä, eikä takana ole kovinkaan montaa tuntia yöunia. Kuvia tuli napsittua reilusti, joten eipä ollut turha juttu ollenkaan kantaa kameraa mukanaan. Kuljimme metrolla kolmen päivän lipuilla rajattomasti, mutta silti jalat huusivat hoosiannaa iltaisin hotellihuoneessa ja miehelläni tekee edelleen kipeää kävely. Rakkulat on sitten ilkeä vaiva. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, heti huomenna julkistan onnelliset voittajat. I love me - messuilla siis nähdään! ;)
 
Pariisi - aina mielessäin.

5 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Voi mää haluan vielä joskus Pariisiin! On se varmasti ihana paikka :) Macaronsit, oih ja voih, nam! Sää jaksat näillä muistoilla varmaan pitkään :) Varmasti ihana muistella ja fiilistellä Pariisin reissua! Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksan kyllä muistella ja fiilistellä Pariisia, ja pieniä katuja. Vaikkakin uudelleenkin mennään vielä joku päivä! ;)

      Poista
  2. Upeita kuvia, en oo yhtään kateellinen ;) , olis mahtavaa päästä ukkokullan kanssa Pariisiin! Itse olen käynyt Ranskassa vain Nizzassa, sinnekin vois mennä uudestaan :) Innolla odotan lisää kuvia reissustanne!
    -Suvi-

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, teillä oli varmasti ihana reissu kahdestaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3