keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ne geelilakkaukset.

Muutama onkin jo kysellyt, miltä kynteni mahtavat näyttää geelilakkauksen jälkeen. Aloitetaan siitä, että minullahan ei juuri pitkiä kynsiä ole koskaan - tai jos poikkeuksellisesti saan ne kasvamaan, varmasti sohaisen ne johonkin sillein että puolet kynnestä lohkeaa kerralla. Minä en pureskele kynsiäni, siitä ei johtu se etteivät kynteni kasva. Luulen että ne vain ovat sen verran koetuksella sekä luonnostaan liuskoittuvaa laatua, lohkeavat helposti. Enkä myöskään käytä kynsiviilaa, hätätilassa turvaudun kynsisaksiin. Kynsilakkaajana olen laiskahko, välillä innostun vaihtelemaan kynsilakan värejä säännöllisestikin, mutta tätä innostusta ei kauaa kestä ja lopputuloksena on aina kuluneet kynsilakat - kun olevinaan ei muista putsata lakan jämiä kynsiltä. Geelilakkaukseen sain lahjakortin synttärilahjaksi, ja omien kynsien päälle tämä geelaus toteutettiin.



Valitsin lakkaukseksi vaalean perusgeelauksen, johon toteutettiin glitterliuku vaaleanvihreällä glitterillä. Alussa arastelin glitteriä kynsissäni, mutta nopeasti siihen tottui. Kuulemma geelikynsiin olisi voinut käyttää myöskin värillistä kynsilakkaa mikäli kyllästyisi, kun vaan muistaisi kynsilakanpoistoaineeksi valita asetonittoman version. Kuten pohdin, mitenhän koukuttavaa tämä(kin) mahtaisi olla - uusi aika geelilakkaukseen on jo varattuna ensi kuulle. Aikamoista luxusta tämä on, ja aina kynnet viimeistellyn kauniina. Kuitenkaan mitään virallisia pitkiä geelikynsiä en osaisi kuvitella, vaan tämä oman kynnen geelaus on juuri passeli minulle. Ja kuten kuvista näkyy, minulla ei todellakaan ole mitenkään huiman pitkät kynnet luonnostaan. Seuraavalla kerralla voisin testata klassisen ranskalaisen manikyyrin, nimittäin ite tehtynä se on aika kinkkinen tehdä sekä valkoiset kynnenkärjet ei tahdo kestää kauaa. Mutta geelilakkaus, siinä se taika, kyllä pysyy - seuraavaan huoltoon saakka. :D 


Olen aina ihastellut muilla kauniita geelikynsiä, ja pitänyt niitä jotenkin pikkumaisina, turhamaisina "sijoituksina". Kauhistellut ajatusta pitkästä ajasta istua paikallaan penkissä, kuunnella sitä inhottavaa viilan suhinaa. Kuitenkin oman kokemuksen perusteella, mitä geelilakkauksesta olen saanut, ymmärrän hyvin niihin koukkuuntuneita naisia. Kauniit, viimeistellyt kynnet ovat kyllä aikamoista luxusta. Ja kukapa ei kiinnittäisi kauniisiin kynsiin huomiota? Ja kuinka naisellinen lisä kauniit (ja pitkät) kynnet ovatkaan? Kuinka helppoa on luottaa geelilakkaukseen seuraavaan huoltoon saakka, kynnet aina kunnossa periatteella. Kuitenkaan en vielä ole valmis hyppäämään virallisiin rakennekynsiin taikka varpaankynsien geelauksiin..

Taitaa minustakin olla syntymässä pikkuhiljaa sellainen "aika turhamainen" nainen, kun on ripsien tuuhennusta ja geelikynttä. Vielä ne hiustenpidennykset, hampaiden valkaisut ja tekotissit, vai? Se siitä luonnollisuudesta sitten. Pelkkä ajatuskin kaikista noista naurattaa, ja voin sanoa että ei ikinä. Toistaiseksi nautin kuitenkin tästä geelilakkauksen ihanuudesta ja helppoudesta, välillä voin keskittyä ihastelemaan muiden kynsien sijasta myöskin omia kynsiäni. Geelilakkauksella näyttää siltä, että minullakin on oikeasti kynnet - ei ne mitkään pitkät ole, mutta kynnet kuitenkin.  

2 kommenttia:

  1. Ihanat! Niin se vaan on, että huolitellut kynnet on aina kauniit ja siistit, ja kyllä muutkin ne huomaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3