tiistai 28. heinäkuuta 2015

Työmatka kauppojen kautta.

Uusi viikko on alkanut vauhdilla. Nimittäin maanantaina työpäivän lisäksi ajelin kollegan kanssa Helsinkiin. Yövyimme Vantaalla Flamingossa, mutta ajoimme ensiksi suoraan Helsingin keskustaan. Ette varmaan tätä liikettä kauheasti ihmettele? Olisihan se ollut jo ihme juttu, jos olisin Helsingin keskustan ohittanut, vai mitä? Mutta siis, olimme jo automatkalla päättäneet suunnistaa Starbucksille kylmille juomille, sekä hetkeksi istahtamaan ihmettelemään ihmismenoa. Istuskeltiin ilta-auringossa hetken aikaa, kunnes teimme suunnitelman mihin ensiksi, entä sitten ja sitten.. Siitä lähdimme kiertämään suunnitellun kauppakierroksen, harmiksemme muunmuassa Mulberryn myymälä oli mennyt kuudelta kiinni - emmekä sinne ennättäneet. Kävimme Stockmannilla tutkimassa alennusmyynnit, jotka olivat tosin aivan kuihtuneet - kollega kuitenkin kassan kautta kotiutti kivan käsilaukun Stockmannin laukkuosastolta. Mikäli itselläni olisi ollut kova laukkukuume päällä, olisin löytänyt muutamia kivoja vaihtoehtoja Stockmannilta. Erityisesti Furlan laukut miellyttivät omaa silmääni. Mutta kuten mieheni sanoi viime viikolla että  "menee jo vähän yli tuo minun laukkujen ostelu", niin nyt pidän taukoa laukkujen ostelusta.. 
 
Mutta tässä ihan muutamia kivoja laukkuja syksyyn. Ei tosin tähän osoitteeseen ole tulossa, mutta jos vaikka jollekin sinne ruudun toiselle puolelle? Reputhan ainakin tuntuvat syksyllä olevan hittijuttu, joten eikun reppuja kaivelemaan esille taikka uuden repun hankintaan. :)
 
 
 
Myöskin Zarassa vietimme hetken, se onkin yksi niitä liikkeitä - mitä toivoisin keskisuomessakin sijaitsevan. Zaralla on kivannäköistä vaatetta, sekä ainakin omalla kokemuksella vaatteet ovat myös kestäneet hyvin. Neidit saivatkin tuliaisena tältä työmatkalta uudet syysneuletakit. Itsellenikin kovasti neuletakkia etsin, mutta sellaista oikeanlaista ei tällä reissulla tullut vastaan.
 
Työmatkan kohokohta oli kuitenkin bikinit. Kyllä, bikinit. Nimittäin Stadiumilla oli suuri valikoima bikineitä -75% alennuksessa ja pari paria lähtikin mukaani - kaksi bikinisettiä maksoi yhteensä 13euroa. Halpaa, sanon minä. Kyllä nyt on bikinit hankittuna talven aurinkolomaa varten. Tästähän mieheni itseasiassa vitsailikin minulle, että nythän kannattaisi ostaa Suomesta bikineitä. Eipä kannattaisi vitsailla yhtään, näin siinä minulle käy, mutta toisaalta taas tuskinpa reissustakaan tällä hinnalla bikineitä olisi löytynyt. Jospa vielä olisi toivoa saada elokuulle Suomeenkin bikinikelejä, niin voisin mieluusti pukea uutuudet päälleni aurinkoon. Mutta vink vink, jos on tarvetta bikineille - suuntaa Stadiumille!
 

Minna Parikan liike oli myös sulkeunut hetki ennen liikkeen ovenripaan saapumistamme. Olisi ollut kiva astua sisälle, sillä ikkunoiden toisella puolella oli Minna Parikka itse. Kollegani oli haaveillut Minna Parikan nahkakäsineistä, joita olisimme mieluusti voineet käydä paikanpäällä katsomassa. Olisihan siinä samalla voinut kurkata jäljellä olevat alennuskenkäparitkin..

Nyt kuitenkin iltapuuhiin, huomenna alkaa syksyiset tuulet omalla työrintamalla. Ei muuta kuin hyviä unia ihan jokaiselle! Minulle ainakin hyvät yöunet tulee tarpeeseen hotelliyön jälkeen, sillä jostain syystä hotellissa nukun huonosti ja erityisesti tällä kertaa huoneessa oli todella kylmä - joten sain nykiä peittoa monta kertaa paremmin yöllä. Liekö se tyynykään ollut hyvin? :D


Positiivista, iloista asennetta viikkoosi!

4 kommenttia:

  1. Hei kaunokainen, ihana uusi raikas ilme blogissasi. Pus!

    VastaaPoista
  2. Luulin jo, että oisit ostanut taas laukun ;) Ihana kuva susta! Oot käynyt vasta uusimassa räpsyttimet ja hiukset ovat ihanasti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3