lauantai 11. heinäkuuta 2015

Tallinna.

Olimme Tallinnassa yhden kokonaisen, ja yhden puolikkaan päivän. Ja täytyy sanoa, että ainakin kivikatuja tuli kerrakseen käveltyä. Mukanamme reissussa oli siskoni, joka ei ollut aiemmin käynyt laisinkaan Tallinnassa - ja halusimme näyttää paikkoja. Harmiksemme keli Tallinnassa ei ollut mitenkään kehuttava, joten sateenvarjoilla totisesti oli käyttöä. Koska olimme tulleet nopealla Vikingin risteilyllä aamusta Tallinnaan, puoliltapäivin masut jo kurnivat kerrakseen. Päätimme suunnistaa mieheni suunnistustaitojen avulla kohti yhtä suosikki ravintolaamme, Vanhassa Kaupungissa sijaitsevaa Controventoa. Controvento on todella vakuuttanut meidät, todella hyvää italiaista ruokaa. Suunnista sinne siis, jos kaipaat takuuhyvää ruokaa Tallinnassa!





Masut täynnä oli helppo jatkaa matkaa eteenpäin, nimittäin kohti Kalamajaa. Emme olleet koskaan aiemmin siellä käyneetkään, mutta paljon puhutaan Kalamajan olevan Tallinnan kuumin trendipaikka. Ihan ensimmäisenä pakko varoittaa, jos liikut kävellen Tallinnan kaduilla, varoitus- siellä on pylväitä keskellä kävelyteitä. Keskellä! Ja yksi kops sattui meidänkin kävelymatkalla.. Mutta siis, Kalamaja on yksi Tallinnan vanhimpia asuinalueita, ja nimi tulee siitä että se on toiminut kaupungin tärkeimpänä kalasatamana. Nyt vanhat rakennukset on kunnostettu pop up-myymälöiksi sekä kivoiksi kahviloiksi. Esimerkiksi sisustustavaraa, paikallista käsityötä, kosmetikkaa, kahvia olisi täältä voinut hankkia kotiinsa. Oletko sinä ehkä käynytkin Kalamajassa?





Tietenkin istahtelimme ihastuttaviin Tallinnalaisiin kahviloihin, ja kun ohikävelimme erään ihastuttavan pienen kahvipuodin - en voinut vastustaa napata meille macaronsleivoksia mukaani. Ja ne olivatkin todella hyviä, harmi kun kahvilan nimi ei jäänyt mieleen - olisin voinut poiketa toistekin. Mutta onneksi suuntavaisto toimii, joten tiedän minne suuntaan hakemaan niitä manteliherkkuja seuraavan kerran.


Kalamajasta palatessamme päätimme kiivetä rappuset Toompean mäelle, josta on yksi paras näköala Tallinnasta. Mikäli haluat ikuistaa Tallinnan kuviin, Toompean mäen näköalatasanteelle kannattaa mennä kuvia räpsimään. Tallinnan Vanha Kaupunki aukeaa upealla näkymällä täältä. Täytyy vielä kommentoida, että tuo kuvan takaosassa näkyvään korkeaan torniin minäkin olen jollain aiemmalla Tallinnan reissulla kiivennyt vanhoja ja kapeita rappusia pitkin 34metrin korkeudessa olevalle tasanteelle  - tämä on Olevisten kirkon torni. Jos kärsii ahtaista, taikka korkeista paikoista niin en suosittele torniin kipuamista, mutta kai sekin oli kokemus kun takaisinkaan päin ei päässyt kun turisteja oli tornin rappuset täynnä.






Näitä Tallinnan upeita taloja jaksaisin ihastella päivätolkulla. Upeita ja vanhoja, historian havinaa. Talot olivat värikkäitä ja koristeellisia, puhuttakaan talojen ovista. Kuten tässä allaolevassa kuvassa yksi suosikkioveni - niin upea!





Ensimmäisen päivän ilta oli varattu mahdollisiin kauppakierroksiin, ja jäimmekin hotellin lähellä sijaitsevaan Viru-keskukseen tutkimaan alevalikoimia. En itse tosiaankaan tältä Tallinnan reissulta löytänyt mitään ostettavaa, vaikka olinkin niin varautunut. Olihan kaupoissa jo melkoisesti syysvalikoimaakin tullut esille. Ihastelin itse Kaubamajan Malene Birgerin osastolla ihania syysuutuuksia, laukkuja ja huiveja. Samoin kuin Kaubamajan alakerroksen kenkäosastolla vietettiin tovi, paljon kenkiä oli alennuksessa mutta oikeat koot vain olivat jo loppuneet. Merkkilaukkuja oli kenkä/laukkuosastolla kerrakseen. Siskolleni löysimme mukavia alelöytöjä, joten ihan turha ilta ei Viru-keskuksessa ollut.



Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme varmasti toisena päivänä suunnistaneet ruokailemaan Vanhassa Kaupungissa sijaitsevaan Texas Honky Tonk& Cantinaan. Paikka on texashenkinen, ja siellä tarjoillaan texmex ruokaa saluunatunnelmassa tyhjien tequilapullojen ympäröimänä. Toinen ravintolavinkki siis minun Tallinnan kokemuksellani. Me nautimme toisen päivän ravintolaruokailut Viking Linen buffetpöydässä paluumatkalla - ei ehkä ihan vetänyt vertoja tuolle Texas Honky& Tonkille.. ;)

2 kommenttia:

  1. Ihania matkakuvia <3 Täytyisi kyllä poiketa pitkästä aikaa Tallinnassa niin, että jää sinne yöksi, sillä edellisestä kerrasta on jo todellakin aikaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3