torstai 2. heinäkuuta 2015

Rantahiekkaa.

Voisin väittää viettäneeni todellisen kesäpäivän, nimittäin eilen vihdoinkin löysimme itsemme uimarannalta. Oikeastaan lapset saivat toivoa, mitä tekisimme ja uimaan meneminen oli hyvä ajatus. Ainoan päänvaivan aiheutti valinnanvaikeus, mille uimarannalle menisimme. Haluaisimmeko rannalla olevan kioskin, vai pakkaisimmeko mukaan picnic- eväät? Pitäisikö rannalla olla laituri taikka hyppytorni? Mitä sinä tai perheesi odotatte uimarannalta?


Lopputuloksena eväät mukaan, uimatavarat kasaan ja hyppytornille. Lähirannastamme sellaista ei löydy, joten ajoimme vähän kauemmaksi, mutta kyllä se kannatti. Aikakin kuluu rannalla nopeammin, kun on jotain tekemistä ja naposteltavaa. Mutta niin se toinen puoli uimarannalla olemisesta on se rantahiekka. Sitä tulee kiitettävästi rannalta kotiin, ja sitä löytyy vaikka mistä vielä kotona. Itse turvauduin rannalle tähän kesähattuuni, jonka olin aiemmin H&M lastenvaateosastolta löytänyt.






Illalla puolestaan saimme nauttia triojäätelöpalloista tyttöjen leikkimökissä, jossa tänäkin kesänä on paljon aikaa vietetty. Meillä leikkimökki korvaa myöskin teltan, nimittäin tässä mökissä ovat neidit nukkuneet kesäöitänsä - eikä varmana vesisade yllätä taikka kastu kesken yöunien. Juniori on kova askartelemaan, ja tänään hän valmisti paperista ja kuminauhasta söpön viirin leikkimökkiin. Kesämökin sisustamisesta ovat vastanneet tytöt sekä minä. Esimerkiksi Marimekko- hulluuteni näkyy myöskin leikkimökissä, tällä hetkellä siellä on unikkotaulu sekä unikkoverho (joka tosin pesussa juuri nyt). Leikkimökissä. Tiedän..

Haaveilen, että jonain päivänä tässä leikkimökissä voisi sisällä olla vaikka sohva jossa voisi lueskella jotain kirjaa kesäiltana. Olemme myös sähköjohdolla vetäneet sähköt tarvittessa tähän mökkiin, jos sinne haluaa laittaa esimerkiksi radion. Mukava juttu, että neidit vielä tätä mökkiä käyttävät, nimittäin ei varmastikaan puhuta kovinkaan monesta vuodesta enää. Niin se aikaa juoksee.







Että sellainen kesäpäivä meillä eilinen oli. Kiva aloitus heinäkuun ensimmäiselle päivälle. Onnistuin saamaan melkoisen pakkomielteenkin itselleni eräästä blogista, jonka vuoksi päivällä ennätin juoksemaan koko Jyväskylän läpi etsien juuri jotain tiettyä. Arvaatteko mikä oli lopputulos? No ei täällä ole tietenkään mitä etsin. Olisiko tyhmää lähteä heittämään päivän reissu esimerkiksi Tampereelle, voisiko se olla sellainen "mun päivä"?

6 kommenttia:

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3