tiistai 23. kesäkuuta 2015

Vika viikko.

Työviikon alkua helpottamaan päädyimme eilen iltapäivällä satamaan pallojäätelöille, ja aika kivasti se aurinko paistoi pilvien välistä vaikkakin tummia pilviä taivaalla näkyi myös. Koko päivän odottelin kunnon sadekuuroa taikka ukkosta, nimittäin sen verran kovasti välillä meinasi pää kipuilla. En mä tiedä onko se vain myytti, taikka sanonta, mutta ainakin minulla monesti pääkipu on merkki painostavasta, ukkostavasta ilmasta. Reagoiko ehkä joku muukin samalla tavalla?






Ja ihan ensimmäisenä, kyllä mulla oli eilenkin hame päällä! Olen vastannut hame/mekkohaasteeseeni aivan 100% panostuksella - mutta kun lähdin miestä hakemaan töistä, kiskaisin nopsaa housut jalkaan. Ja niin, löysimme itsemme satamasta jäätelöltä ja tietenkin piti kuva siellä napata. On oikeastaan ollutkin aika naisellinen ja kesäinen fiilis, kun on jaksanut panostaa joka päivä pukeutumiseensa hameella tai mekolla. Eilen hiukan eksyin töiden lomassa erään kaupan kenkäosastolle, ja en tiedä miten asian muotoilisin, mutta hameet ja mekot saivat seurakseen uuden kenkäparin. Tai siis uusia kenkäpareja. Eipä siitä sitten sen enempää, varmasti kuvia luvassa myöhemmin asukuvien merkeissä.. Miten se sanonta menikään, kun etsit jotain - et varmasti löydä, mutta annapas olla kun et etsi mitään - asioita vain löytyy. Enkä voinut vastustaa punaisia -50% ja -70% hintalappuja. En vain voinut..


Jakku - Only
Toppi - Vero Moda
Housut - Vila
Kengät - H&M
Lompakko - Louis Vuitton
Aurinkolasit - Tommy Hilfiger

Täytyy kyllä mainita kuvassa olevista Vilan vahapintaisista housuista, jotka on aivan älyttömän ihanat jalassa. Pehmeät, joustavat jalassa ja oman ilmeensä antaa housujen vahapinta. Vinkin näihin housuihin sain Hennalta, kiitos vaan vinkistä! Vinkkaankin ehdottomasti tämän vinkin eteenpäin.

 Mutta hei, jäljellä ennen lomaa on kolme aamuherätystä. Jes! Vähiin käy.

6 kommenttia:

  1. Kituviikko ennen lomaa ;) kesäistä hametta olen muutaman kerran pitänyt , mutta ne mekot ovat saaneet odottaa parempia ilmoja, jotka toivottavasti tulevat ihan kohta. Mukavaa lomanalusviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti! Kyllä ne hyvät kelit tulee ku loma alkaa ;)

      Poista
  2. Olen harvinaisen samaa miletä noiden housujen mukavuudesta :) Henna nimittäin kävi ostamassa omansa vierailulla täällä Tampereella ;D Mä olen omiani käyttänyt ihan kamalan paljon ja ovat vieläpä säilyneet tosi hyvinä kovasta käytöstä huolimatta.

    Sulla siintää loma jo ihan silmissä, ihanaa :)

    VastaaPoista
  3. eihän sitä vaan voi vastustaa alehintoja... sillä ei ole mitään väliä, että tarvitseeko vaiko ei.. pääasia, että saa edullisesti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Just niin, vaikka järjenkäyttö olisi ihan hyvä juttu.. ainakin välillä!

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3