torstai 11. kesäkuuta 2015

Rusetteja asuissani.

Ainakin tähän saakka olen onnistunut haasteessani pukeutua jokainen työpäivä hameeseen / mekkoon. Toistaiseksi musta Vero Modan lempihameeni on ollutkin mukava päällä työpäivien aikana, ja kivasti saanut paitojen helmat hameen sisälle. Maanantaina kirjoitin täällä tästä omasta haasteestani pukeutua hameeseen / mekkoon, ja yritin haastaa teitä muitakin mukaan. Lähtikös kukaan yrittämään tätä kesäistä pukeutumishaastetta? Ja uskotteko, että tänään löysin itseni jo vaatekaupasta etsimässä pitkää mekkoa työpukeutumiseeni? Sen verran raskas työviikko alkaa olemaan loppusuoralla, etten jaksanut edes lähteä sovituskoppiin sovittamaan mekkoa joten kotiin se ei vielä ainakaan lähtenyt. Ehkäpä huomenna paremmalla fiiliksellä uudelleen testaamaan?
 

 " Hei valokuvaaja, kiva varjo! " :)


Minähän näistä ruseteista tykkään, ja minulta löytyykin useampi paita kotoa jossa on rusetti. Nämä kevyet topit on mukavia jakun alla, sekä samalla tekevät kokonaisuudesta siistin. Olen myös käyttänyt esimerkiksi keväällä hankkimaani Louis Vuittonin bandeau huivia rusettina kaulallani, kirjoitin huivista aiemmin täällä. Aiemmin hiuskoristeissa, hiuspannoissa oli myös vahvasti rusetteja - mutta nykyään koen ne vähän liian tyttömäisiksi, ja omat tyttäreni ovatkin ottaneet hiuspannat mieluusti käyttöön. Voisin kuitenkin jotain rusettiteemaista kotiuttaakin esimerkiksi Ted Bakerilta, jolta muuten oli alennuksessa osa tuotteista Zalandossa, täällä. Iskeekö rusetit ehkä sinuun myös?


Toppi - Only
Hame - Vero Moda
Kengät - Vagabond


Asukuvista alkaa näkymään myös se totuus, ettei minulla juuri työpäivien aikana näe laisinkaan minkäänlaista käsilaukkua. Ja muutoinkin sitä tahtoo turvautua ensisijaisesti niihin suosikkilaukkuihin, vaikka valikoimaa olen melkoisesti onnistunutkin keräämään. Viikolla liikun pääsääntöisesti vain rahapussi kädessä, jonka sisällä on myös puhelin - mihin enää käsilaukkua tarvitsisin kun asiakkaissa käytän taas tietokonelaukkua. Enhän kahta laukkua osaisikaan mukanani kantaa. Onko sinullakin ehkä omat suosikkilaukkusi, joihin mieluusti turvaudut?

4 kommenttia:

  1. Kuljen tällä hetkellä pyörällä töihin,joten hameet ja mekot ovat jääneet työkäytössä,mutta vapaa-ajalla sitä enemmän olen niitä käyttänyt.
    Ihana tuo sinun pusero,sopii väreiltään ja malleiltaan sinulle todella hyvin.
    Minulla on kolme perusnahkalaukkua ( Michael Korsia) ) konjakin ruskea,beige ja musta.Niitä sitten vaihtelen asujen mukaan. Nyt ostin punaisen tote mallisen Korsin laukun ja voi se passaakin hyvin sinvalkoraidallisen mekon ja farkkutakin kanssa. Löysin pukeutumisidean eräästä blogista ja varastin ihanan idean sumeilematta omaan käyttöön.
    Ihanaa kesän alkua!
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideoista on hyvä ottaa vinkkiä ;)
      hyvää viikonloppua sinne!

      Poista
  2. Olen sinnikäästi käyttänyt kesävaatteita vaikka joka päivä tuuli tekee ilmasta jäätävän. No onneksi autossa saa säädettyä lämpöjä.
    Tänään on tullut Defshopin paketti. Jänskättää että onko valintani osunut oikeaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jään odottelee siis asupostausta ;)
      Hyvää viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3