sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rentoa sunnuntaita.

Sunnuntaiaamu. Laiskottaa ja väsyttää. "Onko meillä tänään hotelliaamiainen?" -kysymys. No, jääkaapista löytyy pari pakettia paistovalmiita croisanttitaikinarullia joten siitäpä se idea aamiaiselle sitten lähti. Itse en osaa aloittaa aamuja / aamiaisia ilman kahvikupillista, taikka paria. Takana täysin kiireetön päivä, ei aikatauluja, ei suunnitelmia - yhteistä aikaa perheenä. Rentoa oleilua. Chillausta. Sadepäivä, ei pihatöitä. Saunailta, rento olo. Joko kohta voi pujahtaa yöunille?
 


Kävimme tänään kuitenkin kodin seinien ulkopuolellakin, muutamissa kaupoissa, sekä apteekissa. Nimittäin ainakin täällä Keski-Suomessa on vallan ärhäköitä hyttysiä! Itikoita. Ja ne ensimmäiset näpyt kyllä kutisevat melkoisesti, joten helpotusta apteekin kautta haettu kutinaan. Lisäksi siitepölynuhat alkavat vaivaamaan (mulla ei tänä vuonna vielä laisinkaan, ihmeiden aika ei ole ohi?) joten siihenkin dropit kohdilleen. Onko siellä muita siitepölyallergikkoja? Vai oletko sinäkin selvinnyt tähän saakka ilman oireita? Jospa niitä kesäkelejä, inkkarikesäilmoja olisi luvassa, sillä esikoiselle löytyi aika hauskat uudet bikinitkin vaatekauppakierrokselta.  

 
Neule - Zara
Mekko - Vero Moda
Laukku - Louis Vuitton
Kengät - Vagabond
 

Perjantaina ostamani maximekko on ollut viikonlopun luottovaate. Kuinka mukava ja helppo se onkaan päällä, ja mekon helman mitta on täysi napakymppi. Viikonloppuna mekko oli ilman vyötä rentona asukokonaisuutena, kuten tänään yhdistin sen tummansinisen neuletakin kanssa muutoin lähes naturelliin lookiini. Kokoajan käytössä enemmän ja enemmän tykkään tästä maksimekosta, kiitos vaan rohkaisuista hankkia maksimekko. Maksimekkohan piilottaa myös mukavasti ne vatsamakkarat, kun vaan ei ole liian iso, ettei lopputulos vaikuta päinvastaiselta..   

Testasin kasvoilleni tänään uudistunutta Lancomen sävyttävää voidetta, nykyisin BB-voidetta nimeltään, ja yllätykseksi ero oli edelliseen kuitenkin melkoinen. Väri oli sävymaailmaltaan vaihtoehdoista tummin, mutta silti jotenkin kasvot näyttävät vaaleammilta kuin normaalisti. Eikä vain vaaleammilta vaan enemmän punapigmenttisiltä, kun luonnostaan ihonvärini taittaa enemmän sinne lämpöiseen. Kuitenkin koostumuksen puolesta tämä uusi Lancomen BB-voide oli ehdottomasti mukavampi, mattapintaisempi eikä niin voidemainen. Etsin kuitenkin vielä jollain konstilla sitä "tuttua ja turvallista" Lancomen sävyttävää Hydra Zen -voidetta kotiin jemmaan. Mikä on sinun luotto pohjustustuotteesi? Vai oletko kanssani perinteisiä "pelkällä puuterilla selviää" - ihmisiä? Itsehän olen aiemmin käyttänyt vain puuteria kasvoillani, mutta koska kärsin pintakuivasta ihosta niin on ollut mukavaa jo pelkästään kosteutusmielessä sipaista hiukan sävyttävää päivävoidetta kasvoille.


Aurinkoa ensi viikkoon huhuillen! ;)

4 kommenttia:

  1. Teillä ei ilmeisesti satanut tänään.. ? täälläpäin on vettä tullut koko päivän.. Maximekossa olisi ehkä tarennut mutta toivon et saisin ensi viikolla käyttöön uudet sandaalit ja hameen.. Kiva asu ja uus pochette on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Henna <3
      Kyllä tänään oli melkoinen Sadepäivä, mutta ei nyt koko päivää satanut. Tulispa ne aurinkoiset, lämpimät kesäpäivät!

      Poista
  2. Meillä on takana melkoinen juhlaviikonloppu ja sen huomasi tänä aamuna herätessä että sairaasti väsyttää ja jalkoja painaa.
    Toisena päivänä pukeuduin saamaani/tilaamaani maksimekkoon ja tykkäsin siitä ihan mega paljon. Jos kelit vain sallii niin sitä pidetään tänä kesänä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Mä olen pitänyt joka päivä jotain mekkoa tai hametta :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3