maanantai 22. kesäkuuta 2015

Mun sunnuntai.

Kävitkö sä katsomassa heti eilen juhannukselta alkaneet alennusmyynnit? Minä suuntasin tyttöporukalla kaupungille hiukan katselemaan heti kello kahdeltatoista, ja kotiin tullessa mukana oli yksi 10€ toppi sekä kummitytölle vähän vaatetta. Mitään erikoisia alennuslöytöjä emme siis tehneet tällä kertaa, vaikken uskokaan että tästä kaupungista mitään tämän erikoisempaa onnistun löytämäänkään. Valikoimat on aika kattavasti käyty läpi. Eli loma ja siihen kuuluva Hesan reissu shoppailumahdollisuuksineen on tällekin kesälle odotettu juttu. Tietyt liikkeet kuuluvat joka kesäisiin alelöytöpaikkoihin, joten samoihin suuntaamme tänäkin vuonna. Toivotaan kuitenkin että ne löydöt löytyy alerekeistä, eikä sieltä normaalihintaisista uutuuksista. You know? Hotelliyöt onkin jo nyt varattuna, joten nyt voi alkaa kesälomareissujen todellinen odottaminen.

Toisaalta saattaa olla että heinäkuun Tallinnan reissulta onnistun tekemään myöskin jotain alelöytöjä. Koskaan en vielä tyhjin käsin Tallinnasta ole kotiutunut. Aika jännä juttu, mahdoinko yllättää sinut? Olen yrittänyt lueskella erilaisia vinkkejä Tallinnan matkailuun, vaikka olemmekin useamman kerran siellä käyneetkin, mutta aina onnistuu saamaan uutta tietoa. Onko siellä ruudun takana erityisiä Tallinnan tuntijoita, mitä paikkoja tai nähtävää voisitte suositella? Entä mitkä mahtaa olla lempiruokapaikkanne?


Mekko - Marimekko
Kengät - Ois
Jakku - Lindex
Laukku - Louis Vuitton


Muutoinkin eilen sunnuntaina oli mitä mahtavin päivä. Aamu alkoi pitkillä unilla, nimittäin kello oli lähes puoli yksitoista kun heräilin. Huh, aamu toisen jälkeen unet vaan ovat pidentyneet. Mahdan lomalle jäädessäni olla jo aika ammattilainen pitkissä aamu-unissa? Tämän päivän jälkeen enää neljä työherätystä ja loma olisi siinä, aika mahtava juttu. Eilenn tulikin nautittua aurinkoisesta kelistä, ja niistä kaivatuista lämpimistä kesäilmoista, ja vissiin siitä kummasti sainkin energiaa, nimittäin..

Innostuimme mieheni kanssa siivoamaan ulkovarastomme. Ehkä yksi inhottavin homma, koska ulkovarastomme on vähän liian pieni - taikka tavaraa on liiakseen. Eli homma hoituu heittämällä tavarat ulkopuolelle ja sitten järjestelemällä ne kaikki takaisin sisälle. Aikalailla joka siivouksen yhteydessä löytyykin roskikseen joutavaa tavaraa. Mieheni puolestaan laittoi takaterassin kondikseen, jonka aloitti pesemällä terassin ja kalusteet, lopettaen laittamalla aurinkovarjon paikoilleen - jonka alla nautimme päiväkahvit kera jäätelön. Näitä hetkiä olen odottanutkin. Lisää näitä. Eli aurinkoa tilaukseen ja kiireettömiä hetkiä. Kyllä energiaa riitti tänään havukasvien vuosittaiseen leikkaukseenkin, sekä autokin peseytyi pihassa kiiltäväksi - minä sillä välillä pyöräillen eessuntaassun lähikauppaan hakemaan iltapalatarpeita. Reipas sunnuntaipäivä takana, mahtaa uni maistua ensi(kin) yönä? Vaikkakin tarkoitus oli tänään mennä salillekin hikoilemaan, niin eihän tällä ilmalla ja inspraatiolla mitenkään raaskinut lähteä. Voi morkkis..



Puhtaiden pyykkien silityskasat olivat illalla ajoissa selätettyinä, joten mikä olikaan ihanampaa kuin hypätä peiton alle yöunille. Neidit puolestaan toivoo päivälle yhtä upeaa ilmaa kuin eilen, jolloin juostiin kilpaa uimarannalla uimassa. Todellinen kesäpäivä oli tuo eilinen sunnuntai. Tsemppiä alkavaan viikkoon ihan jokaiselle, mä taidan aloittaa just nyt aamujen laskemisen kohti lomaa. Ai olenko mä loman tarpeessa?

5 kommenttia:

  1. Viime kesänä jäi ale oikeastaan väliin, mutta tällä viikolla aion piipahtaa katsomassa tarjouksia. Usein ne kivat vaatteet ovat vasta myöhemmin alennuksessa. Katsotaan löytyykö mitään.Mukavaa viikkoa! Kiva tuo Marimekko :)

    VastaaPoista
  2. Viikolla kävin pikaisesti katsomassa keskustan ale tarjonnan mutta suurempia en metsästellyt ja tulin siihen tulokseen, että kaappi tursuaa vaatteista että taidan jättää ostokset ostamatta ja säästellä rahani siihen uuteen kameraan ja heinäkuun helsingin reissuun. Jee

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis asu, tykkään :) ...ja harmittelen kun itselleni nuo Lindexin jakut eivät ikinä sovi :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3