torstai 7. toukokuuta 2015

Viikon kuulumiset.

Huh mikä viikko. Ja se kyllä näkyy ja tuntuu. Pyörähdin tänään töiden jälkeen ripsihuollossa, ja tapahtui jotain sellaista, mitä ei ikinä ole tapahtunut. Ei hierojalla, ei kosmetologilla, ei missään. Mutta tänään se tapahtui. Nukahdin siihen hoitopedille kesken toimenpiteen! Ja tietenkin säpsähtämällä heräsin.. Kuinka älyttömän noloa. Mutta toisaalta, totuus iskee päin kasvoja. Ehkä olisi hyvä levätä, eikä sinkoilla sinne ja tänne koko ajan. Onko kiire itse aiheutettua, ja luotua? Onko arki vain oravanpyörä, jonka tahdissa ei pysy vaikka juoksisi pikajuoksua? Tulevana viikonloppuna aionkin ottaa rennosti, ja nauttia vapaista. En halua luoda mitään ylimääräistä aikatauluja, taikka menoja. Ja tietenkin nauttia sunnuntaina koittavan äitienpäivän luxuksesta, aamukahvista sänkyyn ja sitä rataa.

Työpäivän jälkeen maha kurnii ja onkin suorastaan vaarallista nälkäisenä mennä ruokakauppaan. Tiedätkö fiiliksen ja sen ostoherkkyyden kaupassa nälkäisenä? Olin juuri aiemmin jutellut siskoni kanssa avokado-ruisleivistä, joita tarjosin siskolleni ennen Lontoon reissuamme. Päädyin ostamaan kaupasta tuoretta ruisleipää ja avokadoa, ja kotona syntyi herkulliset avokado-ruisleivät kahvin kaveriksi. Nämä ovatkin herkullinen tapa nauttia ruisleipää, näiden valmistamiseen tarvitsee vain:
 
ruisleipää
avokadoa
tuoretta basilikaa
hiukan puristettua sitruunamehua
rouhittua mustapippuria


Viikon iloisena asiana on ollut huomata koivuihin ilmestyneet hiirenkorvat, ja kevään vihreän värin täyttyminen luonnossa. Aurinko lämmitteli tänäänkin reippaan 17 lämpöasteen lukemissa, eikä ilman aurinkolaseja autoilustakaan selvinnyt. Uskaltauduin istuttamaan tänään takapihalle yrttilaatikkoon jo basilikankin, nyt siellä kasvaakin melkoista kasvuaan ruohosipuli - joka muuten selvisi talven yli aika mahtavasti. Saa nähdä nouseeko persiljakin esiin, vai käynkö hankkimassa uuden taimen. Mitähän muuta siellä yrttilaatikossa voisikaan kasvattaa? Ainoan haasteen aiheuttaa paahteinen takapihamme, jossa tämä yrttilaatikko sijaitsee, joten ihan kaikki kasvit eivät siellä pärjääkään.

Keskustelin tänään pitkän keskustelun aiheena kevätmasennus. Mistä se johtuu, että tutkimusten mukaan kevät onkin pahempi ajankohta kevätmasennukselle sekä itsemurhatilastoissa kevät nousee myös vahvasti esille? Jotenkin se on mielestäni nurinkurista, kun valo lisääntyy ja luonto herää kauneimmilleen. Eikä nyt ole kyse siitä, että kokisin itseni olevan masentunut, vaan lähinnä tämä väsymys. Saamattomuus. Olisiko kuitenkin syynä kiire ja siitä aiheutuva stressi? Suorittamisen paine? Vaikka ei käy kieltäminen, että omaan todella hyvät unenlahjat ja nukahdan nopeasti päästessäni hyvään asentoon ja peiton alle. Aamuisin voisinkin monesti jatkaa uniani. Tämäkin on muuten ihmejuttu, sillä aina aiemmin olen ollut aamuvirkku - illalla mennyt ajoissa unille ja aamulla ollut ajoissa hereillä. Nykyään olen valitettavasti oppinut torkuttamaankin..


Mutta hei, huomenna on perjantai. Jaksetaan puristaa huominen hyvällä asenteella vielä töiden parissa, ja sitten nautitaan viikonlopusta. Onko siellä muuten äitienpäiväsuunnitelmia taikka perinteitä sunnuntain varalle? Me tarjoamme kotonamme äitienpäiväbrunssin, mutta vielä on auki ajatukset, että mitä siellä brunssilla tarjotaan? Olisiko hyviä ja tietty herkullisia vinkkejä brunssin varalle?

Mahtavaa loppuviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Avokadoleivät näyttää herkullisilta! Mulla on myös ollut tosi rankka viikko ja oon ollut myös tosi väsynyt. Viikonloppu onneksi käsillä :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa viikonloppua! Nuo leivät on kyllä niin hyviä!

      Poista
  2. Kauniit on ripset ja huivisi on niin sun värinen ja sopisi se kyllä mullekin. Väsymyksestä sä olet vaan nukahtanut... joten ei varmaan haittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maiju, ja ehdottomasti tää väri olisi sinunkin juttu! <3

      Poista
  3. Ihana tuo pinkki Mulberry. Ihanaa Äitienpäivää sinulle rakkaiden kanssa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3