keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Se suvivirsi.

Tämän vuoden suvivirsi on juuri laulettu, kahteen kertaan. Nimittäin neitien kevätjuhlat olivat peräkkäiset tilaisuudet, kolme tuntia tuli istuttua koulun liikuntasalissa kevätjuhlatunnelmissa. Vielä kaksi kouluaamua ja todistuksen hakoon, ja kesäloman viettoon. Tässä hetkessä sitä aina miettii, olisiko voinut miettiä oman ammattiuran eri tavalla? Esimerkiksi opettajilla on aika kivat pitkät lomat.
 

Jakku - Foverer21
Paita - Only
Farkut - Vero Moda
Ballerinat - H&M
Laukku - Louis Vuitton

Mun asu oli ehkä arkisen oloinen. Oranssinen /korallipaita ja valkoinen jakku yhdistettynä farkkuihin. Olin ajatellut laittaa kuvassa näkyvät nudet ballerinat jalkaani, mutta päädyinkin mustiin Minna Parikoihin, joilla sain vähän lisäilmettä puketumiseeni. Ja samalla kädessä heilui pian musta laukkukin. Mutta niin, olen kehittänyt itselleni pakkomielteen nudeja avokkaita kohtaan. Sellaiset minä haluaisin, eikä sellaisia ennestääkään minulla ole. Vinkit kehiin, jos silmääsi on sellaiset sattuneet. Ainakin itse huomasin Zalandolla olevan aika kivan valikoiman erilaisia kenkiä värissä nude. Kuinka sattuikaan. Liekö onnenpäiväni? :D



" Jo joutui armas aika.."
Aurinkoista kesäloman odotusta!

4 kommenttia:

  1. Suvivirsi. Se se vasta itkettääkin sus siunaa sentään. On se vain niin ihana.
    Olet todella upea, et lainkaan arkinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitti <3 Lähinnä mietin olisiko pitänyt farkut vaihtaa suoriin housuihin taikka hameeseen.. Menihän se näinkin.

      Poista
  2. Voi - ei tarvitse meillä enää niiskuttaa suvivirren soidessa - silti, siitä alkoi kesä aina.
    Ja asusi on kiva - farkut passaa aina!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3