maanantai 4. toukokuuta 2015

Päivä tivolissa.

Perinteet kunniaan! Taas vapun aikaan kävimme Suomen Tivolissa kuten monena vappuna, ja olipa päivä. Nimittäin eilisen sunnuntaipäivän vietimme siellä aikalailla kokonaan. Keli oli vähän mitä sattui, taivas oli pilvinen ja tuuli oli todella kylmä. Välillä aurinko lämmitteli ja paistoi taivaalta. Toisinaan taas taivas synkkeni ja ripotteli vettä. Käsineet ja pipo olivat kova juttu, ja tunnustan käyneeni kotona vaihtamassa itsellenikin lämpimämmät vaatteet. Neidit totisesti viihtyivät tivolissa, siellä meni viisi tuntia! Viisi tuntia, melkoinen suoritus. Varsinkin esikoinen viihtyi laitteissa, ja kavereita olikin paljon tivolissa. Kaikenmaailman keikutuslaitteissa neiti kävikin, ja mitä hurjemmissa, itse en tällä kertaa astunut jalallani mihinkään laitteeseen. Liekö se syynä, että tuntui että palelen paikoilleni. Olimme kyllä varmaan kaikki tivolin jälkeen umpijäässä ja piti päästä illalla lämmittelemään saunan lämpöihin. Onko siellä hurjapäitä, joka juoksee nuorison kanssa hurjimmissakin laitteissa? Vai katseletko mieluummin lasteniloa maasta käsin?




Valokuviin on näköjään tallentunut myös nämä säänvaihtelut, eli välillä on luvassa vähän kirkkaampia kuvia ja välillä näitä hämäriä. Ja puhutaan kuitenkin kellonajoista välillä klo14-19. Hankimme tänä vuonna neideille rannekkeet, ja kyllä ne olivat kuitenkin arvokkaan hintansa arvoiset. Nimittäin minun mielestäni kolmekymmentä euroa tivolista on aika paljon, eikö samalla rahalla pääse jo huvipuistoonkin? Toisaalta tivoli on kerran vuodessa. Puolensa ja puolensa tässäkin asiassa. Toki erityisesti juniori on edelleen ehkä hiukan laitteita enemmän kiinnostunut narunvedon, onginnan ja muiden kojujen tarjonnasta. Uhmasikin kotimatkalla ensi vuonna ostavansa vain lippuja näihin kojuihin!





Tässä vaiheessa vielä minua hymyilyttää, musta takki jota aurinko lämmittää. Kuitenkin kellon juostessa eteenpäin, kylmyys voitti hymynkin. Kuvissa näkyy juniorin voittamia pehmoja, söpö koala ja minoni.




Esikoinen oli napannut upean otoksen ollessaan tivolin maailmanpyörässä. Tästä näkyy upeasti maisemat ja koko tivolialue. Toisaalta jollain tavalla maailmanpyörä houkuttelee myös minua, kun vain keli suosii niin voi nauttia maisemista. Kun taas toisaalta pyörän tyhjentämisvaiheessa se jää keikkumaan pitkäksi aikaan matkan varrelle, niin se on mielestäni todella epämiellyttävää ja tekisi mieli huutaa "laskekaa minut pois täältä". Vaikka tietääkseni minulla ei olekaan mitään massiivista korkeanpaikankammoa. En taida edes muistaa koska olisin maailmanpyörään astunut viime kerran, ehkäpä muutama vuoksi taaksepäin pienempään versioon maailmanpyörästä.



Päivän ranneke oli aika hieno, glitter-kultainen. Esikoisen kapeaan ranteeseen tämä oli laitettu ehkä hiukan löysälle, sillä neiti sai rannekkeen pois ehjänä pujottamalla sen kädestään. Nauroimmekin eilen illalla kotona, että sitähän voisi käyttää toisenkin kerran, kun vaan tietää että päivän rannekeväri on sama. Mutta kuten neiti tietää, niin se ei olisi oikein. Kyllähän tällaisella rannekkeella päivänsä tivolissa käyttää, eikä lienee missään ole minkäänlaista valvontaa jos aamupäivän viettäisi tivolissa ja tulisi illaksi uudelleen? Tai sitten voi viettää kerralla koko päivän laitteissa, kuten meidän perheen neidit. Illalla saunan lämpöjen jälkeen ei tarvinnut nukkumattia odotella meidän osoitteeseen.


Hyvää uutta viikkoa!

3 kommenttia:

  1. En menisi laitteisiin enää mistään hinnasta. Mulla tuli huono-olo jo pelkästään ku katsoi noita vemputtimia sun kuvista 😂.
    En epäile yhtään etteikö olis kylmä. Tivoli on Oulussa aina kesäkuun alussa ja silloinkin on tosi kylmät ja sateiset tivolikelit.

    VastaaPoista
  2. Meidän piti mennä lintsille mutta eipä tuo keli oikein houkutellut siihen.. Ennen tykkäsin kieputtavista laitteista mutta varmaan musta on tullut sitten wanha kun enää ei kiinnosta ;) Lapsen kanssa " possujuna " on oikein riittävä :)

    VastaaPoista
  3. Mitä enemmän kieputtaa niin sitä varmemmin menen laitteeseen. Nythän tuo huivi näyttää oikein kivalle mustan kanssa, älä myy :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3