sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Huivi sulle ja mulle.

Siskoni kanssa katselimme Lontoon reissulla huiveja. Selvästi aistin, että siskoni haaveili huivista muttei raaskinut sellaista itselleen hankkia. Toisaalta taas fiksu päätös, sillä Lontoon punta verrattuna euroon olikin melkoisen kallista. Jälkeenpäin itsekin jäin miettimään kevättakkihankintaani, olisinko saman takin voinut löytää Suomesta. Mutta taas toisaalta, on ainakin muisto Lontoon reissulta ja eikä yhtään kaduta, takki on ollut lähes päivittäisessä käytössä.
 
Kuitenkin mieleeni jäi kummittelemaan siskoni sanat "ehkä mä ostan itselleni huivin synttärilahjaksi". Kuitenkin päätin itse tarttua toimeen, ja hankimme siskoni miehen kanssa huivin lahjaksi. Onhan se huivi siskolle hankittava, kun mittariin tulee pyöreitä vuosiakin. Joten asioin Mulberryn Helsingin myymälän kanssa ja sainkin ihastuttavasti pakatun huivilaatikon siskolle toimitettavaksi.
 

 
Jo Lontoon Louis Vuittonilla katsastelin heidän bandeau sekä huivivalikoimaa, mutta todellakin liikkeessä ei juuri mitään ollutkaan sillä hetkellä. Ja toisaalta päätin kuitenkin vierailla Espan liikkeessä paikanpäällä katsomassa, ja tuntuu sen verran suosittuja bandeau-huivit olevan että oli parempi varata itselleen huivi. Liikkeessä kokeilin kahta eri vaihtoehtoa, mutta päädyin tähän klassiseen, ikivarmaan vaihtoehtoon.  
 



Tätä huivia tullaan varmasti asukuvissakin näkemään minun kaulassani sekä ehkä hiuksissakin. Nyt on siskolla ja minulla kummallakin uudet huivit kevättä varten. Huiveja tuskin voi koskaan olla liikaa? Täytyy mainita vielä, että onnistuimme yllättämään siskoni ruokailun ja lahjojen merkeissä täydellisesti. Juhlapaikkana toimi upea Kuopion Puijontornin ravintola, eli näimme korkealta Kuopion kauniit maisemat pyörivässä ravintolassa.

6 kommenttia:

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3