tiistai 10. helmikuuta 2015

Melkein puoliväli.

Helmikuu on kohta puolessa välissä. Samoin kuin oma haasteeni, jossa haastoin, taikka pakotin, itseni shoppailulakkoon. Yllättävän helposti tämä on mennytkin, ja olen välttänyt enimmät ongelmat vaatekaupoissakin. Vaikka kävipä niin lauantainakin että olisin halunnut kovasti katsella ja sanoessani sen ääneen, tajusin että enpäs minä nyt katselekaan. Melkein naurahdin itselleni ääneen, järki ei ihan kulje fiiliksen ja tottumuksen kanssa käsikädessä. En ole laskenut päiviä Lontooseen, mutta kännykässäni on päivien laskija, joka näyttää minun olevan Lontoossa 24 päivän päästä. Ei ollenkaan pitkä aika enää. Siitä kun vähentää viikonloput, niin ollaankin tosi pian matkalaukkua pakkaamassa. Vai tarviiko sitä lienee edes pakata? Paremmin mahtuisi ne ostokset takaisintullessa, kun laukku olisi mennessä tyhjä.




Yksi pakollinen hankinta oli kuitenkin tehtävä. Nimittäin viime viikolla Zorro-koiramme käväisi parturissa, ja koska rodulla ei ole pohjavillaa, niin tarvii olla vaatetta Suomen talvessa. Erikseen meiltä löytyykin sadetakki ja talvipuku, mutta hiukan kevyempi ja helpompi vaatekappale puuttui. Ja poju melkoisesti vapisi heti pihalle päästyään. Joten suuntasin Mustiin ja Mirriin, ja kotiutin pojun kanssa alle kahdellakympillä collegetakin. Tunnustan. Shoppasin. Vaan en itselleni, enkä huvikseni - vaan tarpeellista. Sehän oli vissiin luvallista?

Aikoinaan ihastuin sellaiseen koirarotuun, jota olisi pitänyt pukea ja rasvata, mutta koin sen jotenkin liian työlääksi. Eikä oikeastaan rodun ulkonäkö miestänikään miellyttänyt. Niin, kiinanharjakoira. Rotu jakaa vissiin mielipiteitä vahvasti. Persoonallinen ulkonäkö, rodussa on joko nakuja taikka puuteripilviä, ja minä tietenkin olisin nakun yksilön halunnut..  Niin no, tällainen todellisen haastavan turkin omaava rotu onkin sitten helppo. Kastuessaan se tulee föönätä, ja talvella se kerää kaiken lumen paakkuina tiiviisti itseensä - ja ne tulee huuhdella lämpimällä vedellä pois. Takkuuntuessaan, jota voi aiheuttaa panta, puvut, ym, on todella haastavaa selvittää mikä pääsee tyvestä saakka vanuttumaan. Rodun karva on siis kuin pumpulia, ja rotua kutsutaankin monesti pumpulikoiraksi. Syksyllä karva tuo tullessaan lehdet, risut, oksat, kaiken mahdollisen mukanaan sisälle. Puhumattakaan, että mikäli näyttelykoiraa olisin halannut, turkin olisi pitänyt antaa kasvaa maahan saakka.

Ehkäpä olisi rodun voinut paremmin valita ja säästyä kaikelta vaivannäöltä? Toisaalta rodun erityisinä seikkoina on niiden persoona, ihmisläheisyys sekä hypoallergisuus. Eikä käy kieltäminen, etteikö tämä rotu olisi antanut meille kovasti iloa hassuttelullaan. Koiramaailmassa rodusta puhutaan monesti pelleinä, saattavat heittää leikiksi näyttelyssäkin. Oikeastaan Coton de Tulear rodun sanotaan sopivan allergisillekin, ja ainakin meillä hienosti onkin mennyt, nimittäin olemme molemmat mieheni kanssa mm.koirille allergisia. Ja eikös koirista aina ole vaivaa, olipa rotu mikä tahansa? Meille ainakin suuri helpotus on tämä rotu lyhytkarvaisena, ja ainakin omassa silmässä lyhytkarvaisena pojumme näyttävät yhtä söpöiltä kuin pentuina.

Mites siellä, oletko lakkoillut? 

3 kommenttia:

  1. Täytyy kyllä rehellisesti myöntää mut ne kaljut koirat on minusta tosi kammottavia.
    Itse haaveilin yhdessä vaiheessa Cottonista mut niiden työläys pisti miettimään. Mummolan Bichon aiheuttaa miehelleni todella voimakkaat allerhia oireet eli tuskin cottonikaan olisi meille passannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, aina kannattaa suhtautua varauksella kuitenkin :)

      Poista
  2. Kiva puku teidän koiralla, meillä on Edi-westiellä Hurtan mantteli (karvareunuskauluksella) ja ainoastaan kovalla pakkasella se on käytössä. Koirat on ihania!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3