perjantai 27. helmikuuta 2015

Influenssaa liikkeellä.

Meilläpäin tää viikko9 on hiihtolomaviikko. Samoin kuin meidän talossakin hiihtolomaillaan.  Paitsi minä, koska vaihdoin työpaikkaa loppuvuodesta niin hiihtolomapäiviä ei ole tänä vuonna. Tosin kyllä muukin perhe hiukan erilaisissa meiningeissä lomailee kuin mitä ehkä olivat ajatelleet. Nimittäin niin se tuli yllättäen, ja tuntui kallistavan yksi kerrallaan petipotilaaksi. Influenssa. Kova tauti taitaa olla. Pääkipua, lihaskipua ja korkeaa kuumetta.Toistaiseksi mä olen ainut, joka välttynyt tältä taudilta. Mutta silti tää viikko on ollut harvinaisen rankka, kun kaikki muut sairastaa. Hae kaupasta sitä, vähän tätä. Käy apteekissa. Lenkitä koirat aamulla, päivällä, illalla. Tee lumityöt. Huolehdi koti kuntoon, tiskit ja pyykit. Hoivaa aamulla, päivällä, illalla ja vieläpä yöllä. Tuo vettä, tuo mehua, anna lääkettä, tee sitä ja tätä. Monta valvottua, huonosti nukuttua yötä tekee tehtävänsä. Mä olen aika väsynyt. Pitäkää peukkuja, ettei influenssa kaada minuakin. Nimittäin odotan aika kovasti jo viikonloppua, että pääsen lepäämään ja keräämään akkuja. Onko siellä muuallakin influenssa riehunut? Onkohan mahdollista että mä pystyn vastustamaan tämän taudin tarttumisen itselleni?


Viikonloppuna ostin yhden elämäni halvimmista huiveista. Kyllä. Nimittäin hintaa tälle vaaleansiniselle pehmeälle, hehkuvalle huiville tuli kolme euroa. Ei hassumpi löytö ollenkaan, kivasti pehmittää asukokonaisuutta takkien kanssa ja saa mustaan kokonaisuuteen väriä. Huivin ostin Micks- liikkeen alennusmyynnistä. Pieces huivi. Olen oikeastaan aika ylpeä miten vähäisillä shoppailuilla helmikuun olen saanut kohta ohitettua. Mutta kuten sanottu, säästäjää minusta ei saa, ja jos ei muuten niin kodinkoneet hoitaa kyllä hajoamisillaan sen tuhlauspuolen..


Toivoitte kuvia uusista volyymiripsistäni, joten tässä kaksi kuvaa torstaipäivältä. Itse ainakin olen hyvin tottunut näihin ripsiin, ja todella paljon tykkään helpoista työaamuista. Nimittäin näihin ei tarvitse silmienrajauksia taikka ripsiväriä laisinkaan laittaa, vaikkakin alaripsille laitan kevyesti. Aamun meikki onkin entistä nopeampi, voide - puuteri - kulmiin väriä - alaripsille kevyt kerros ripsiväriä - huulikiilto - huulirasva. Ai että miten ihanan nopeaa ja helppoa. Montaakaan minuuttia nämä toimet eivät ota. Eikä aikaiset aamut koskaan ole olleet vahvuuksiani, joten tämä oli täyttä plussaa minun aamuihin.
No mutta, mitä olette mieltä?

Mahtavaa perjantaita sinulle! 

6 kommenttia:

  1. Oivoi, toivottavasti säästyt taudilta ! Vielä ei ole tänne iskenyt,mutta vastahan loma alkaa... Ihanat nuo räpsyttimet ❤️

    VastaaPoista
  2. Voi kurjuus, vai on influenssa teihin iskenyt :( Se on kova tauti! Miten ihmeessä olet ehtinyt hoidella perhettäsi ja koiria ja vaikka mitä samaan aikaan, kun olet käynyt töissä - taidat olla supernainen! Kokeilepa avantouintia, sillä pysyy flunssat loitolla: http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.se/2015/02/jainen-vesi-on-kiireisen-liikkujan.html
    Pikaisia paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä!
      Ei tässä auta muu kuin tehdä kaikki töiden jälkeen. Väsyttää kyllä koko ajan..

      Poista
  3. Upeat ripset <3 Mä olen pidempään taas haikaillut noiden perään, kun nyt olen ollut ripsettä 1,5 vuotta. Olen jättänyt ottamatta, kun en sitten lopulta pärjääkään niiden kanssa =) Ehkä silti kesäksi..... =D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3