sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Sitä oikeaa tunnelmaa.

Joulukuun 14.päivä, hulinaa ja vilskettä. Sitä tämä joulukuu on tuntunutkin olevan ainakin minun kohdallani. Kaksi viikkoa reissuamista takana, viikonloput täyteen buukattuina ja joulu tuntuu yksinkertaisesti tulevan päälle. Blogimaailmalle ei juurikaan ole ollut aikaa tässä hulinassa. Tänä aamuna halusin kuitenkin sitä oikeaa jouluista tunnelmaa saada kotiin, ja tartuin puuroriisipakettiin ja punaiseen maitoon jo kello seitsemältä. Se oikea rauhallinen, joulunodotustunnelma saatiin aikaiseksi pehmeällä uuniriisipuurolla ripauksella kanelia. Onko sinulle uuniriisipuuro sellainen joulun juttu? Vai keitätkö mieluummin liedellä?

 
Uuniriisipuuro

1l täysmaitoa
2dl puuroriisiä
1tl suolaa

Voitele voilla n.2litran uunivuoka.
Kaada ainekset uunivuokaan, paista uunin alatasolla
175 asteessa n.1½-2h. Nauti!
 
Lisäksi tällä viikolla on ollut montaa kivaa juttua, kuten esimerkiksi neitien ja sukulaistytön piparitalon rakentaminen. Olipa kiva tulla töiden jälkeen kotiin, kun koti tuoksui pipareilta ja vastassa oli upea piparitalo. Eikä onneksi ollut kuin yksi rakkula tapaturmana, vaikka varottelin että sula sokeri on todella kuumaa.. Tekemällähän sitä oppii?

 


 
Upeasti olivat käyttäneet luovuutta, sillä haastetta oli lisännyt nonparellien loppuminen, karkkien rajattu määrä, kuusen kaatuminen ja piparkakku-ukon pään tippuminen. Hieno lopputulos siitä kuitenkin tuli, ja helpolta hommalta vaikutti - saatan siis ensikin vuonna ostaa valmiit piparkakkutalon osat, ja jätän sokeriliimauksen vaikka mieheni hommaksi välttyykseni palovammoilta (ja hermoilulta). Mites siellä, onko piparkakkutalo tehtynä? Vai ostatko ehkä jostain myyjäisistä valmiin talon?
 
Sain eilen maistaa niin herkullista piparitaikinaa ystäväni luona, että saattaa olla että piakkoin meillä valmistuu samainen taikina. Pipareitahan ei ole koskaan liikaa? Eihän? Oikeastaan tästä tuleekin mieleen lapsuuteni, nimittäin mummolassa oli läpi vuoden pipareita - ja näin on meilläkin ollut. Ehkei kuitenkaan niitä kesällä ole leivottu, mutta ostettu kuitenkin kaupasta. Keski-suomessa on upea valkoinen lumipeite, toivotaan että kestää jouluun saakka. Nyt on just oikea jouluinen tunnelma, maltetaan odotella vielä kymmenen päivää..
 
Tunnelmallista sunnuntaita!


4 kommenttia:

  1. Uunipuuroa voisikin tehdä. Kiitos inspiraatiosta :). Minä menin helpomman kautta ja koristelin Ikean valmispiparikuusen. Talo jää tänäkin vuonna tekemättä.
    Meilläkin on vähän valkoista maassa ja siitä on otettu ilo irti pulkkamäessä jo aamulla.

    VastaaPoista
  2. Itse keitän mielummin uuniriisipuuron kuin kattilalla, se on liian rajoittavaa. Uunipuuron kanssa saa puuhata muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! Mä tykkään kanssa kun kädet on vapaana ;)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3