maanantai 8. joulukuuta 2014

Pieni, iso ele.

Kuten varmaan te lukijat olette jo ymmärtäneet minun olevan melkoinen orkideatyyppi. Kotona olevista elävistä kasveista tälläkin hetkellä 99% on orkideoita, vaikka eivät juuri kukikaan, mukaanlukematta ostamaani huonekuusta. Orkideoihin olen hurahtanut neljä-viisi vuotta sitten, kun hankin ensimmäiset orkideat kotiini. Samat orkideat edelleenkin minulla on, ja ovat ne kerran - kaksi kertaa vuodessa kukkineetkin. Hoito on helppoa, n.1-2 viikon välein ruukun läpikastelu ( talvikautena harvemmin) ja muutaman kuukauden välein lannoitus. Tunnustan viime aikoina olleeni laiska orkideoiden hoitaja, eikä hoitoa lienee yhtään helpottanut karvakavereiden orkideoiden juurien pureskeleminen. Vain aika näyttää, vieläkö entisistä orkideoistani tulee mitään vai ei..
 
Lienee ulkopuolisen silmin kukkien tilanne näyttää kurjalta, toivottomalta? Nimittäin ystäväni toi tulleessaan viikonloppuna minulle uuden kukkivan orkidean. Oi, on se niin kaunis. Ja kuinka rumia rupusia omat lepovaiheessa olevat kukkani ovatkaan. Lehtiäkö vain niihin mahdan kasvatella? Koirat ainakin pitävät juurista huolta, etteivät liikaa lähde rönsyilemään. :D Mutta vielä en luovuta, viikonloppuna nappaan uuden orkideamultapussin käsiini ja istutan kukat ruukkuihin uudelleen uuteen multaan. Siinä hetkessä todennäköisesti näen onko kukilla tulevaisuutta vai ei. Olisihan se helppoa vain astella ostamaan uudet orkideatkin, mutta taidan olla aika sitkeää tekoa sillä en suostu luovuttamaan.. 
 



Ystävältä tämä oli ehkä pieni ele, mutta minulle aivan järkyttävän suuri ele. Upeasti ystävä myöskin tuntee minut, että rakastan nimenomaan orkideoita. Valkoisia orkideoita. Tämä orkidealajikekin on sattumalta sama kuin mitä minulla kotona olevat ovat. Liekö ystävä vakoillut salaa lajikkeen ja päättänyt antaa pienen vihjeen minulle? Onko tilanteeni orkideoiden kasvattajana jo ohi? Olenko jo mahtanut hävitä taistelun? Miltähän oikeasti orkideoiden tilanne näyttää kodin ulkopuolisen silmin - ilmeisesti ei kovinkaan hyvältä? :D

Iso kiitos vielä ystävälle jokatapauksessa. Ensi kesään mennessä minulla kukkii muutkin orkideat, joko entiset taikka sitten aivan uudet. Nyt otan ryhtiliikkeen kukkien kanssa, kastelen ja lannoitan rakkaudella. Kyllä ne vielä kukkii, ihan varmasti. Lupaan.

Mukavaa viikkoa!

5 kommenttia:

  1. Meillä on ollut muutaman kerran O.a mutta pitkäjänteisyys ei riitä sen elossa pitoon. Tällä hetkellä omistan kaksi mitälie kukkaa, samaa laatua. Hyvä kun muistan kastella silloinkaan kun lehdet makaa jo nuupallaan pöydällä.

    VastaaPoista
  2. Orkidea on minunkin lempikukka ja nimenomaan valkoisena. Meilläkin on 3 "lepovaiheessa" olevaa Orkideaa, vaan enpä usko saavani niitä kukkimaan, mutta toivossa on hyvä elää.

    VastaaPoista
  3. Vanhin orkideoistani on ollut minulla 15 v.! En ole koskaan lannoittanut niitä, enkä vaihtanut ruukkuja. Kastelenkin kun muistan, ehkä pari kertaa kuukaudessa. Silti ne lepokauden jälkeen pukkavaat uuden kukkavanan pari kertaa vuodessa, vuosi toisensa jälkeen. Jopa aika kuolleen näköisistä orkideoista on taas tullut kukkivia kaunottaria, kun olen antanut niiden vain olla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3