keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden viimeinen.

Vuosi 2014 alkaa olemaan lopuillaan, raketit paukkuvat ulkona ja iltapalaksi nautittu nakkeja sekä naapureiden kanssa kuohuvaa. Lapsien kanssa kotona vietämme tämänkin vuodenvaihteen perinteisten uudenvuoden herkkujen kera. Vuonna 2014 on tapahtunut monta hyvää ja ei niin hyvää asiaa, mutta tästäkin vuodesta kokeneempana ja vahvempana katse uutta vuotta kohti. Mahtavaa että olette pysyneet vuoden varrella matkassa, vaikka blogini kirjoitustahti taikka aiheet eivät olekaan varmasti aina olleet ykköslaatua. Olen pohtinut bloggaamistani, ja todennut sen olevan eräänlainen päiväkirja itsellenikin, ja ehkä tästä syystä olenkin käsitellyt monenlaisia aiheita fiiliksen mukaisesti. Mitä te olette mieltä - mistä minun tulisi kirjoittaa? Tai mistä haluaisit kuulla?

Miten sinä vietät / vietit vuodenvaihteen? Minä kävin vuoden viimeisenä päivänä, tänään, testaamassa vihdoinkin seinäkiipeilyä. Totesin sen olevan aika kivaa hommaa, kun vaan hoksaa tekniikan ja rauhallisuuden. Vaikka mitään tekemistä näillä ei olekaan sen kanssa, että onko se helppoa vai ei.. Onnistuin kuitenkin ylittämään pelon sekä seinän yläpäässä että pelon tulla alaspäin seinää, vaikka välillä tunnuinkin jäätyvän sinne seinälle enkä tiennyt miten tulen alas. Oletko sinä kokeillut koskaan seinäkiipeilyä?



Toivottavasti sinun vuotesi on ollut kaikinpuolin onnistunut, sekä voit hyvillä mielillä hyvästellä sen ja aukaista uuden sivun kirjassa vuodelle 2015. Huomisesta alkaen vuosi 2015 on vain meidän käsissämme, tehkäämme siitä unelmien vuosi - rohkeutta, tahtoa, onnellisuutta ja terveyttä.

Oikein hyvää vuodenvaihdetta!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Before and after.

Sunnuntai ja klo12. Mihin lie mahdoin suunnata? Aleostoksille? Kyllä. Olin luvannut neideille alennusostoksille pääsyn heti joulupyhien jälkeen, mutta sukulaisvierailun vuoksi onnistuimme skippaamaan lauantaisen alennusmyyntihärdellin kaupoissa. Kuulemma alennusmyynnit olivat eilen vetäneet ihmisiä valtavasti liikkeelle, mutta tänään oli rauhallista shoppailla ja liikkua kaupoissa. Mahdoitko ehkä sinäkin löytää itsesi alennusmyynneistä?
 
Kuten kuvista näkyy, lähdin rennolla asukokonaisuudella kaupunkikierrokselle. Marimekosta kotiutin aiemmin pohdiskelemani paidan, ja uudelleenkin itseni sovituskopista löytäen, ja edelleen päätyen mustaan unikkokuosiin. Jalkaani sujautin pitkästä aikaa farkut, todellakin farkut! Aika mahtavaa. Kokonaisuudesta olisin saanut kauluspaidasta siistimmän version, mutta rennolla lookilla sunnuntaina liikkeelle. Ja muutoinkin kun on saanut nauttia löhöilystä joulunpyhinä, niin pelkkä selviytyminen ihmisten ilmoille tuntui nihkeältä..  
 


Paita - Marimekko
Farkut - Vero Moda
Kaulakoru - Guess


Kaupunkikierroksen jälkeen löysin illalla itseni pukeutuneena alelöytööni. Rennolla teemalla nytkin ilta etenee, nimittäin löysin yhden söpöimmistä ja samalla persoonallisimmista yöasuista/ oloasuista Seppälästä. Vieläpä setti lähti puoleen hintaan, eli housut ja paita yhteensä 12euron hintaan. Kyllä nyt kelpaa nostaa jalat ylös sohvalla tällä asulla! Muita alelöytöjä mukaani ei lähtenytkään, vaikka eipä sillä - nyt pitää säästää, säästää ja säästää..



... nimittäin säästökohteena on maaliskuun alun Lontoon reissu! Nyt vain lennot ja hotelli buukkaamaan, ja kukkaron nyörit kiinni kaikilta houkutuksilta. Lontoon reissusta tekee speciaalin vielä se, että reissu tulee olemaan kokonaisuudessaan "tyttöjen reissu" - lähden nimittäin esikoisen ja siskoni kanssa tälle reissulle. Mitähän kaikkea me sinne keksitään? Neiti ainakin haluaa Harrodlsille, Victorias Secretille, Primarkiin, Selfridgeen.. Hyvin on paikat jo neidillä hallussaan! Mihin sinä veisit Lontoossa teinitytön?

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulun aktiviteetteja.

Mitäkö joulu minulle on merkinnyt? Jouluun on kuulunut tiettyjä perinteitä, sekä se on erityisesti yhteistä aikaa perheen kanssa. Jouluna nautitaan jouluisia herkkuja, koti saa ennen joulua joulusiivouksen kunnes se viimeistään puetaan punaiseen. Jouluun kuuluu glögi, suklaat ja kinkku. Oma herkkuni onkin ollut kinkku ruisleivän päällä, tietenkin sinapin kera. Jouluun miellän vahvasti myös stressin, hermoilun - vielä pitää tehdä sitä ja tätä. Onko tarpeeksi laatikoita, entä kinkkua. Mitä herkkua jälkiruokapöytään. Mutta onko se oikeasti edes tärkeää? Eikö joulun voisi edelleen viettää perheen ja rakkaitten kanssa, ilman stressiä. Nauttien, leväten ja rentoutuen. Voi todellakin - sellainen tämä joulu onkin ollut! Olen osannut nauttia joulun kiireettömyydestä jalat ylhäällä sohvalla köllötellen, ja lastenelokuvia katsellen. 
 
En ehkä silti olisi arvannut löytäväni itseäni jouluaattona 2014 metsästä. Siis metsästä. Mutta kyllä, lähdimme metsäretkelle ja otimme tietenkin koirat mukaan juoksemaan vapaana. Nautimme raikkaasta pakkasilmasta ja ihastelimme kaunista lumista metsämaisemaa, suunnistimme metsässä nuotiopaikalle ja käärimme nuotiotavarat esiin..
 



 

 
 
Juniori bongasi metsästä myöskin erikoisemman puunrungon. Tämä lienee ollut jonkunsortin kummituspuu? Mutta kuvat puhukoon puolestaan, kuinka kaunista luonnossa onkaan - ja kuinka kaunis valkoinen joulu keskisuomessa onkaan. Kotona talon seinien sisäpuolella lämpöisessä esikoinen aloitteli pipareiden leipomispuuhiaan, aikamoinen ammattilainen hommassa jo onkin. Liekö tekemistä useilla kiloilla piparitaikinaa tämänkin talven aikana?
 

Tapaninpäivä. Mitä tänään sitten puuhailtiin? Minä olisin itse ollut valmis heti aamusta laskettelurinteeseen, keli oli -5astetta pakkasen puolella eli erittäin mainio rinteeseen. Silti järki tuli takaisin, kun hoksasin ettei laskettelusuksiamme ole vielä huollettu - että malttia vaan, kyllä sitä vielä monta mäkeä ennättää laskea. Nyt sitten odotellaankin että vakiosuksihuoltajamme kotiutuu joulun vietosta, ja kiikutamme suksemme hänelle laitettavaksi. Tänä vuonna myöskin juniori tuntui olevan innostunut taas laskettelupuuhista, toivotaan vaan että vielä monot ovat kaikille oikeankokoisia - tai on asiaa urheilukaupan alennusmyynneille..

Tänään kuitenkin keksimme kotona tylsistymistä vastaan jotain yhteistä tekemistä, ja löysimmekin itsemme varaamasta keilarataa iltapäivälle ja pian olimmekin tyylikkäät keilauskengät jalassa keilahallilla. Mukavaa puuhaa neitien kanssa, vaikka minä taisinkin olla (edelleen, niinkuin aina) perheemme surkein keilaaja. Eikä yhtään tätä tuskaani helpottanut viereisillä radoilla meneillään olevat keilauskilpailut. Voitte arvata olisinko toivonut osaavani muuttua näkymättömäksi suorituksillani taikka haluta itsellenikin ne reunat käyttöön..




Mitäs siellä on puuhattu?

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaatto.

 
Mahtavaa, rentoa ja tunnelmallista jouluaattoa sinne ihan jokaiselle! Täällä osoitteessa oli tontut yön aikanan käyneet täyttämässä kuusenalusen joulupaketeilla, ja aamupalan jälkeen neidit saivat jakaa paketit ja aloittaa avaamisen. Se lienee joulussa se kivoin juttu, joka tosissaan on vuosittain vaatinut malttia. Joulupukkia emme ole pitäneet niin tärkeässä roolissa, kuin mitä se juniorille ilmeisesti onkaan ollut. Joulupukki on ollut joulun kohokohta, ja neiti onkin hiukan harmissaan kun joulupukki ei tullutkaan - vaikka kivoja paketteja tulikin. Tuleeko teille sinne joulupukki tänään?


Ilmeisesti olin ollut kuitenkin tänänkin vuonna kiltti, sillä minunkin nimellä kuusen alta löytyi paketti. Vieläpä mieluinen sellainen, ja tarvelahja. Nimittäin vihdoinkin takkapuille on Artekin Kanto-puuteline. Onneksi tällainen, kuin jännitimme jo neitien kanssa, että mitä jos pukki tuo minulle kapselikahvinkeittimen - mitä kahdella tekisimme? Mutta, mistähän se pukki toiveet osaakaan täyttää ja tehdä juuri oikeita hankintoja?




Toinen tarve- ja hyötylahja oli Iittalan Sarpaneva- pata. Olinkin onnistunut särkemään aiemman uunipatamme tiputtamalla sen kaapista, niin että se onnistui halkeamaan. Tälle todellakin on varmasti käyttöä. Mutta kaikesta huolimatta, MAHTAVAA JOULUAATTOA SINULLE! NYT SAA LUVAN KANSSA HERKUTELLA! ;)

 
Mitä siellä odotellaan joulupukilta? 

maanantai 22. joulukuuta 2014

Herkkujen herkku.

Joulupöydän herkkujen herkku. Kyllä, sitä tämä oli. Kovin hyvää, mutta kovin makeaa. Pieni palanen riittää kahvin kaverina. Mitäkö tämä herkku sitten oli? Kyseessä oli piparisuklaajuustokakku, jonka ohjeen bongasin Pieces Of Miracles- blogista, ja sen verran herkullinen ohje olikin että piti ehdottomasti kokeilla tämän vuoden joulupöytään. Kovasti kakku kehuja sai, joten suosittelen sinua testaamaan tätä herkkua - ellei joulun herkkutarjoamiset ole jo kunnossa. Taikka jos haluat testata jotain uutta reseptiä. 




PIPARISUKLAAJUUSTOKAKKU
Pohja:
130g piparia
75g sulatettua voita
1rkl maitoa
Sulata voi, ja murskaa piparit. Sekoita keskenään ja lisää ruokalusikallinen maitoa. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Täyte:
2 prk piparkakkurahkaa
2 rasiaa philadelphia juustoa
130g valkosuklaata
100g maitosuklaata
4 liivatelehteä
Sekoita rahka ja tuorejuusto. Sulata suklaat vesihauteessa ja lisää sekaan. Lisää lopuksi liivatelehdet hitaasti täyteseokseen. Kaada täyte kakkupohjan päälle, tasoita pinta ja peittele vuoka kelmulla. Anna hyytyä yön yli, ja koristele kakku juuri ennen tarjoilua.


Oli kyllä melkoista herkkujen herkkua!
Testaatko sinäkin tämän joulupöytään?

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Valkoinen kuusi.

Kotonamme on parin joulun ajan ollut valkoinen kuusi. Kyllä, tekokuusi. Jostain syystä sellainen piti vain saada, koska värinsä puolesta se sopii sisustukseemme sekä on roskaamattomampi kuin oikea havukuusi. Tosin ei käy kieltäminen, että tästäkin valkoisesta kuusesta tulee pientä silppua sitä kootessa kasaan että laatikkoon pakatessa. Silti edelleen siitä tykkään, enkä lainkaan kaipaa vihreää oikeaa kuusta. Enkä varsinkaan kaipaa sitä havusotkua kuusta ulos viedessä.. You know! Mutta siis, onko ehkä sinullakin valkoinen tekokuusi vai aito oikea havupuu?


Kuusen koristelun perään juniori onkin jo kovasti kysellyt, mutta eilisen joulusiivouksen tohinassa emme sitä jaksaneet veivata paikoilleen. Täytyy vielä mainita, että onko inhottavampaa siivouskohdetta kuin uuni? Varsinkin kun sinne uunin pohjalle on mukava kerros palanut kiinni kinkunrasvaa? No ei ollut kiva juttu, mutta hoitaa sekin homma piti. Mutta siis asiaa, lupasimme heti aamulla neidille kuusen koristelun, joten eikun kuusi ja koristeet esiin. Ainakin koristelija oli heti paikalla, ja kaunis kuusesta tulikin.









Kuusessa on vuosien mittaan kerääntyneitä kuusen koristeita, nimittäin viime joulunaikana hamstrasin niitä melkoisesti - ja täytin neitien joulukalenterit erilaisilla kuusenkoristeilla ja muilla pikkuesineillä. Lisäksi muotoilimme rautalangasta enkeleitä viime vuonna, ja niitäkin lenteli tänäkin vuonna kuuseen. Vielä ne karkkikepit puuttuvat, mitä esikoisen tuli kuuseen laittaa koristeeksi - liekö neiti syönyt jo jokaisen karkkikepin pois? Nythän olisi muuten aivan loistoaika hankkia kuusenkoristeita ja yleensäottaen joulukoristeita, sillä esimerkiksi lähiprismassa näytti koristeet olevan jo puoleen hintaan! Eikun hamstraamaan siis?

Meillä oli tänään ns.perhepikkujoulut. Mitä lie se tarkoittakaan sanana, mutta todellisuudessa vietimme vähän niinkuin aattoillan etukäteen appivanhempien kanssa. Itse virallisen jouluaaton vietämme omalla perheellä rauhallisesti, joulusta ja herkuista nauttien. Nyt voidaankin tämä ilta sulatella jouluruokia ja tätä ähkyä, ja pohdiskella mahtaako enää jouluaattona nuo jouluruoat laisinkaan maistua vai haetaanko jo vaikka pitsaa.. :D





 
Meillä oli aika mahtava pre-joulu tänään, mites sun sunnuntai on kulunut? Toivottavasti kuvista tulee esille tänään kodin ja mielen vallannut jouluntunnelma. Hyvää joulunodotusta sinne ruudun taakse, enää kolme yötä jouluun on.. 

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lahja itselle?

Minulla taisi tänään olla jo yhdenlainen joulu. Tai toisenlainen joulu. Joulu mikä joulu kuitenkin. Nimittäin hankin yhden haluamani joululahjan. Ihan ite. Bongasin nimittäin eilen paikallisen lehden nettisivulta Expertin mainoksen, jossa mainostettiin erästä kodinkonetta tarjoushintaan..


 
Pauligin Cupsolo-keitin oli tarjouksessa Expertillä hintaan 49€, kun normaalihinta tällä laitteella on 79€. Nyt en vain tätä hintaetua pystynyt vastustamaan. Kuvan paketin kuvasta poiketen kotiutin kahvikoneen valkoisen värisenä. Seuraavana tehtävänä piti päättää mitä monesta kapselimausta kotiini ensimmäisenä hankkisin.
 


Kotiin lähti vanilla lattea sekä tazzakaakaota neideille. Nyt pitäisi päättää kumpaako itse ensimmäisenä maistaisin. Ehkä huomenaamulla nautiskelen kiireettömänä lauantaina aamiaispöydässä ensimmäisen kapselijuoman. Huomenna tarkoituksena olisikin hakea jouluista tunnelmaa ystävän kanssa Toivolan vanhalta pihalta, jossa onkin ollut tapana käydä aiempinakin jouluina ja vieläpä useampaan kertaan. En tiedä onko tänä talvena ollut oikeasti niin kiirettä vaiko itse tehtyä kiirettä, mutta ensimmäinen kerta tälle talvelle on huomenna edessä. Saapa nähdä astummeko sisään ihastuttavaan kahvilaan, jossa viime joulukuussakin istuin useampaan kertaan ja esimerkiksi täällä kirjoitinkin.

Lisäksi huomenna olisi suunnitelmissa leipoa sunnuntain perhepikkujouluihin piparisuklaajuustokakku. Esimerkiksi blogissa Pieces of miracles on hyvä ohje kakun toteuttamiseen, ja sen mukaisesti keräsinkin kaupassa ostokseni. Minulla on ollut tapana leipoa joka joulu joku herkku jälkiruokapöytään, yleisimmin siis jotain kakkua. Tänä vuonna uusi kakkuresepti testaukseen. Mutta mitä sinne teille kuuluu? Joko olette joululomilla?

torstai 18. joulukuuta 2014

Kris.

Ihastuin heti ensi silmäyksellä Marimekon uusin collegepaitoihin, siis aikuisille! Toinen malleista oli pitkä mekkomainen, ja toinen lyhyt - joka mielessä suuntasinkin Marimekon myymälään. Paita oli malliltaan Kris unikko-collegepaita. Käy kurkkaamassa Marimekon mallistoa, kaikkea uutta tulee koko ajan. www.marimekko.fi

Mutta siis, löysin itseni pian sovituskopista..



Väreinä oli musta ja punainen unikko. Älä anna kuvien häiritä, kokeilussa on kaksi eri kokoista paitaa. Arvaatko kumpi näistä lähti mukaan? Kumpi mielestäsi minun olisi pitänyt valita?

Ihastuttavaa joulun odotusta!
 
Itse jo kovasti odotan jouluvapaita, kiireettömiä aamuja. Maa on valkoinen, se on aika mahtavaa. Mutta miksi minua tuntuu niin väsyttävän? Uuden työn aloittaminen taitaakin olla aika raskasta. Vielä on kuusikin laittamatta sisälle, koristelematta. Onko siellä jo joulukuuset paikoillaan ja kaikki joulutoimet tehtyinä?

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kengät ja kukkia.

Crocsilta on tullut naisille täysin vedenpitävä mallisto talveen, ja täytyy sanoa että olin alusta saakka täysin myyty. Päädyin pähkäilyjen jälkeen tähän kenkämalliin, ja jalkaani ne sujautettua - olin myös tyytyväinen valintaani. Oletko sinä tutustunut Crocsin talvikenkämalleihin? Vai kuulutko siihen porukkaan, joka ei mistään hinnasta laittaisi Crocseja jalkaansa? Itse voin vain puhua näiden kenkien puolesta, nimittäin kenkämalleja on kymmeniä erilaisia ja niiden keveys jalassa on jotain ainutlaatuista. Käy tutustumassa tämänhetkiseen malliston Crocsin nettisivuilla, www.crocs.fi.





Mitä tykkäät uusista talvikengistäni? Itse veikkaan että nämä jalassa on aika mukava tehdä pihassa lumitöitä, ja ehkä vilahtaa myöskin ruokakauppaankin kerran tai useammin. Jätti-iso plussa kenkien täydestä vedenpitävyydestä, nimittäin viime aikoina on useammin kotiutunut kengät märkinä kuin kuivina. Onko sinullakin ehkä talvikenkinä Crocsit ollessasi vapaalla?

 
Havahduin tänään siihen, että ensi viikolla on jouluaatto, eikä minulla ole vielä edes joulukukkia. Ja päätin korjata asian välittömästi, ja kotiutinkin perinteiset joulukukat - sekä joulutähden että amarylliksen. Pienen söpön yksityiskohdan joulutähtiin antoikin kultainen glitteripeite kukkien päällä. Tällä kertaa amarylliksen väriksi valitsin kauniin valkoisen, toivotaan että se kukkii kauniisti ja pysyy tuettuna pystyssä, ettei käy kuten viime jouluna kukan kaatuesssaan, ja samalla varren katketessa. Harmitus oli pienoinen. Nyt pitää vain muistaa, muistaa ja muistaa tukea kukkavarsi.  


Mitä joulukukkia siellä sinulla mahtaa olla?