perjantai 14. marraskuuta 2014

Viikonloppu on tässä.

Mahtaako olla parempaa tapaa aloittaa viikonloppu kuin miten tänään olen sen aloittanut? Ja minusta todellakin tuntuu, että viikko on ollut aika epäsuotuisa ja pitkänomainen minulle. Eikä yhtään tänä aamuna pommiin nukkuminen helpottanut tuskaani epäonnen suhteen. Mutta miten aloitimmekaan viikonlopun? Nimittäin, työpäiväni jälkeen suuntasimme suoraan kiinalaiseen ravintolaan ruokailemaan - viime kerrasta olikin aikaa! Siitä jatkoimme Arnoldsille donitsikahville jälkiruuan merkeissä. Sen jälkeen olikin voimia hiukan tehdä shoppailukierrostakin, tosin neideille tällä kertaa. Ja monta juttua olisikin löytynyt, mutta maltillisesti olimme liikenteessä. Sain höpötellä parisen tuntia ystävän luona, jonka jälkeen kotona odottivat herkut ja ihana takkatuli. Viikonloppu - sinua todellakin on odotettu!



Parin sisustuskuvan verran olohuoneestamme, nimittäin tällä tasolla olen pitänyt useamman vuoden ajan orkideoitani. Ne ovat niitä ainoita kukkia, joita oikeasti ihailen, ja jaksan hoitaa. Huolehdin riittävästä valosta, lannoittamisesta, etteivät ne palellu, taikka joudu vedolle ym. Mielestäni ne ovat myöskin olleet helppoja kukkia, saan ne vuosi vuodelta uudelleen kukkimaan. Nyt kuitenkin tuntuu, että enää näistä orkidean varsista en saa kukkia syntymään. Muutoinkin orkideoille tuli eilen illalla muutto. Alla näkyy millaista jälkeä Cottonin pentu saa aikaa orkideoille, ja näkisittepä olohuoneen valkoisen nukkamaton. Taikka sohvan selkäosan. Taikka ilmeeni kun totean tämän tilanteen..


Orkideoille päästäkseen koiraseni on kiivennyt sohvan selkänojaa pitkin tasolle, ja napsinut katki juuriversot sekä kuoriketta on sitten ihan joka paikassa. Ja eilen siirsin kukat uuteen paikkaan, niin sinnekin oli poju päässyt tänään päivällä nojatuolin kautta kiipeillen. Tää on jotain aika ärsyttävää. Harmittaa aika pahasti. Onkohan jotain vinkkiä mitä voisin tehdä että säästyisin täydelliseltä tuholta? En tiedä uskaltaako tässä uusiakaan orkideoita hankkia, jos niille käy samalla tavalla? Onkohan olemassa jotain sellaista tuoksua, mitä ruukkuihin suihkuttaa - muistaakseen ainakin huonekaluihin sellaista on olemassa estääkseen huonekalujen puremista? Meillä onkin pojut varsin mallikkaasti olleetkin, eikä juuri mitään tuhoa ole tehty, joten tämä on aika epänormaalia. Ja iskee aikalailla nyt meikäläiseen tämä tuhonkohde.

Koiria löytyy myöskin juniorin uudesta paidasta. Tämä kokonaisuus lähti mukaan Seppälän valikoimasta. Aika ihania juttuja oli paljon tarjolla, puhumattakaan koirateemasta. Koiria löytyy muuten aikuistenkin vaatteista paljon tällä hetkellä. Mitäs tykkäät? Uppooko koirat sinuun vaatteissa vai ei? 



Täytyy tunnustaa, että ensimmäiset torttutaikinat ja luumumarmeladi on nyt ostettu kotiin. Ja tänään innostuin nostamaan joulukynttelikön keittiönikkunalle. Mahdanko olla vähän liian hoppuinen joulun suhteen? Ihan yhtä hoppuisesti sen kynttelikön nostan laatikkoonsa jouluaaton jälkeenkin, että njääh. Nautitaan nyt tästä tunnelmasta, sekä ulkona satavasta lumesta! Mahtavaa - lunta saakin tulla!

Iloa viikonloppuusi!

4 kommenttia:

  1. Juuri tuumailin että jotain jouluista voisi jo laitella. Vaikka kynttilöitä. Muttakun maassa on vain kuollut nurmi niin se ei nostata joulufiilistä.

    VastaaPoista
  2. Ihanasti sun viikonloppu alkoi! Kunnon herkut, nam :) Suloinen vaatekokonaisuus kuvassa :) Leppoisaa iltaa sulle <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3