perjantai 10. lokakuuta 2014

Voihan Minna Parikka.

Voiko johonkin tyyliin vain ihastua yli kaiken? Voi. Erään kenkäsuunnittelijan mallistoja rakastan yli kaiken, nimittäin suomalaisen Minna Parikan. Minna Parikka-brändi on lanseerattu vuonna 2005, ja ensimmäinen mallisto tuli vuonna 2006 markkinoille. Nykypäivänä näitä ihania Parikoita tapaa suomalaisten lisäksi useilla ulkomaan julkkisilla, muotilehdissä sekä niitä myydään kymmenissä eri maissa. Minna Parikalla on oma shop Helsingissä, Aleksanterinkadulla, jossa minäkin olen vieraillut muutaman kerran. Ja kotiutunutkin pari kertaa ihanan pinkin Minna Parikka- paperikassin kera. Sekä saan edelleen omistaa kahdet ihanimmat Minna Parikka-kengät.  

Mutta mitä ihanuutta Minna Parikalta löytyykään syksyyn. Uusin mallisto pitää sisällään aivan liian ihania kenkiä, sanoisinko että mallisto on taas erityisen onnistunut. Näiden Minna Parikoiden vuoksi voisinkin unohtaa ne mustat saappaat tikkauksilla välittömästi.. Ensimmäisenä voisin kotiuttaa syksyyn Minna Parikan SCRATCHY BLACK nilkkurit mustana, vaikka rohkeammalle persoonalle ei hassummat olisi punaisella nahkallakaan. Kaunis muotoilu kengissä, eikä liian korkea korkokaan. Aivan täydelliset syyskengät! Ihanat! Eikö vaan?


350€

Minna Parikan BUNNY VIC BLACK nilkkuri on myös jollain tavalla tyylikkään ja persoonallisen kengän sekoitus. Todella kaunis ja naisellinen kenkä, ja tässäkin korko on juuri passeli. Kumipohja lisää mukavuutta kengässä, sekä suojaa nahkaa. Ja nuo pupunkorvat on jotain söpöyttä!


385€

Entäpä sitten aivan erityyliset Minna Parikan kengät - näissäkin on sitä jotain. Erityisesti nuo sydämelliset nauhat on jotain niin täydellistä. Kenkämalli kuvassa on LIN BLACK NAPPA, ja korkoa kengässä ei ole kuin 5cm. Myös näissä kengissä on kumipohja, joka lisää käyttömukavuutta ja myös suojaa kenkää korosta ja kärjestä. Aivan ihana vaihtoehto kesän Parikoille syyspäiviin!


295€

Ja viimeisenä se kenkämalli, joka jäi kesällä kaivelemaan. Ei ehkä nyt syksyn kenkänä kuitenkaan, mutta jonain päivänä kenties. CUNICULUS BLACK NAPPA kenkä oli uskomattoman hyvä jalassa, vaikkakin kengästä löytyy korkoa edestä ja takaa. Kävely kengillä oli vakaata ja helppoa, sekä pupunkorvat edessä olivat melkoinen persoonallinen lisä.


325€

Mistä se mahtaa johtua, että sitä tuntuu takertuvan tiettyihin merkkeihin mielellään? Sitäkö kutsutaan merkkiuskollisuudeksi? Tällä kertaa taidan joutua tyytymään ihastelemaan näitä ihanan malliston kenkiä, ja huokailemaan kotona toinen toistaan ihanemmille kengille. Silti nostan hattua Minna Parikan keskeliäisyydelle ja uskomattomalle taidolle tehdä samalla kauniita, naisellisia kenkiä, mutta pilkahduksella jotakin persoonallista. Enkä ihmettele yhtään että kengät käyvät hyvin kaupaksi myöskin ulkomailla, näissä on vain sitä jotakin. Mahdatko sinäkin tykätä Minna Parikan kengistä, ja löytyykö niitä ennestään jo kotoa? Olisiko näistä malleista joku sellainen, minkä ehkä voisit myös heti kotiuttaa?

Käy tutustumassa Minna Parikan netshopiin - mutta varoitan, että näitä ihanuuksia on vaikea vastustaa!


Tämä parivaljakko löytyy minun kotoani ja saavat edelleen hymyilemään.

4 kommenttia:

  1. Mun Parikka-villitys alkoi vähän yli kolme vuotta sitten, mutta pahin innostus on viime aikoina helpottanut, ehkä siksi, että viimeistä mallistoa ei ole ollut niin mun makuuni. Noista syksyn malliston kengistä tykkään ylimmäisistä ja siipinilkkureista, mutta jäivät nekin kauppaan, kun syyskenkiä ostin. Omasta kaapista löytyy tällä hetkellä kolmet Parika korkkarit ja joitakin asusteita, toivottavasti ensi kevään mallistossa olisi jotkut herkut ensi kesälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne Minna Parikan käsineet on myös ihania, sullahan on nekin! ;)
      Mä tykkään paljon, paljon mallistosta..

      Poista
  2. Ymmärrän sua kyllä täysin. Itse voisin ostaa lähes kaikki Clarksin kengät, ne vain on niin ihanat jalassani ja kauniita malleja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3