maanantai 13. lokakuuta 2014

Uusi LV talvihuivi.

Ai oliko mulla huivikuume? Nousiko se aivan maksimilämpölukemiin, koska kotiin ilmestyi ruskea kassi jonka sisällä oli huivi? Arvasitteko että tässäkin asiassa käy näin, kun minä saan jostain asiasta pakkomielteen? Joko olisi hyvä aika alkaa hallita pakkomielteitä?


Oikeastaan ainut juttu, jota jäin pohtimaan oli huivin väri. Louis Vuittonin Logomania-huivia nimittäin löytyy useassa sävyssä, mutta mielessäni oli vain kaksi sävyä. Kummanko valitsisin? Olisiko kaikkialla blogimaailmassa vilahteleva verone-sävy minunkin värini? Saattaisiko minua häiritä omassa silmässä siinä pilkahteleva "vihertävyys"? Miten yleensä silmäni taittavatkin sen vihreään värimaailmaan? Kun ostin aikoinaan ensimmäisen huivini Louis Vuittonilta, myyjä suositteli minulle veronen väristä shaalia - mutta vierastin totisesti väriä, enkä hankkinut siinä sävyssä huivia. Koska ihoni on kellertävä luonnostaan, beigen sävymaailmat eivät mielestäni oikein istu minulle, eikä olo ole varma lämpimien värien suhteen. Joten veronen sävymaailma tässäkin huivissa mietitytti minua.

Mieheni sattumalta oli lauantaina Helsingissä, ja lupasi tuoda huivin tullessaan Louis Vuittonilta, kun vain tarkistaisin huivin saatavuuden liikkeestä. Ja niin, ehkäpä juuri minun onnekseni veronen sävy oli loppunut. Ehkäpä kohtalon sanelemaa. Ei tullut valinnanvaikeutta värin suhteen. Toisena värivaihtoehtona olin pitänyt alusta saakka pearl gray- sävyä, ja siinä sävyssä tämä Logomania huivi taitaa tänä talvena kaulaani lämmittää. Pearl gray väri alkoi oikeastaan olemaankin ykkösvärisuosikkina, kun tarpeeksi huivia katselin. Mitäs tykkäät huivin värimaailmasta? Ainakin se istuu mielestäni hyvin tummansinisen villakangastakkini kanssa, kuten myöskin mustien takkien kanssa. Vai pitäisikö käydä parin viikon päästä Helsingin reissulla kokeilemassa kuitenkin sitä veronen sävyisenä? Vai unohdanko sen, kun ei se aiemminkaan minua miellyttänyt? Miten tää voi olla näin vaikeaa? Olisiko sitten veronen sävyisenä sama tilanne kuin Neverfull- laukun kanssa, että niitä on vähän liian monella? Olisiko tämä kuitenkin minun tyylisempi sävy?






Yritän pian ottaa asukuvia uuden huivini kanssa, mutta olen kyllä onnekas kun tämänkin huivin sain kotiutettua. Vai haluaisitteko sellaisia nähdä? ;) Ensi talven luottohuivimerkkeinäni menevät siis sekä Louis Vuitton että Mulberry, sekä varmasti muitakin edullisempia vaihtoehtoja fiiliksen mukaisesti. Huiveilla saa kivasti ilmettä vaatekokonaisuuteen, ja vaihdettua lookia pienellä vaivalla. Mutta siis, sanokaa nyt - mitä tykkäätte tästä värimaailmasta? Onko onnistunut valinta minulle?

11 kommenttia:

  1. Tyylikäs huivi ja oikea katseenvangitsija. Muhkea ja värikin näyttää oikein kivalta!

    VastaaPoista
  2. Verone on tosiaan aika monella nähty blogeissa , minulla myös :D se on siitä hyvä väri että se passaa erinomaisesti monen kanssa, myös ruskeiden laukkujen. siinä on tosiaan hieman vihertävä sävy. Tuo harmaa sopii sulle varmasti hyvin kun sulla on tosi tumma tukka. Mutta ota huivi hesan matkalle mukaan ja käy vaihtamassa jos siltä tuntuu, :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että tää on enemmän mun juttuni kuitenkin ;)

      Poista
  3. Ihana huivi <3 ja mun mielestä tämä sävy on parempi Logomaniassa, itse olisin ottamut myös tämän vaalean harmaan, jos Logomaniaan olisin päätynyt omilla huivikaupoilla. Nyt kun sain uuden shaalini, niin olen alkanut miettimään lämpimämpää talvihuivia ja vaalean harmaa olisi himotuksen kohteena... pelkään vaan, että siitä tarttuu tummaan takkiin nukkaa (minäkö nukkakammoinen, kyllä =D). Olen ihan varma, että toi sävy sopii sulle erittäin hyvin, kun kaikki kylmät sävyt näyttävät sulla hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna! Mä tykkäsin tästä enemmän, mutta miksi silti mietityttää. Talvella tää tulee olemaan kyllä käytössä! :)

      Poista
  4. Voi kääk mikä ihanuus! Asukuvia pian kehiin <3

    VastaaPoista
  5. Tuo on hyvä. Minulla on sama. Siinä on juurikin jotain helmiäistä, luksusta. Esim. helmikorujen kanssa tosi kaunis.

    T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen Maija sanoit, helmiäistä! Se just tässä on se jokin juttu :)

      Poista
  6. Minullahan on tämä vaalea harmaa ja siskollani on Verone ja tykkään tästä harmaasta enemmän (älkää kertoko siskolleni).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3