lauantai 25. lokakuuta 2014

Omat Hobstarit. Vihdoin.

Tässä ne on. Vihdoin. Pitkään olen suunnitellut Hobstar lasien hankkimista, katsellut eri verkkokaupoista sekä muun muassa Helsingin reissullakin Nougatin ikkunassa. Silti ne on aina jäänyt hankkimatta. Kyseessä on siis lasi, josta voi nauttia kylmiä sekä lämpöisiä juomia, ja yleisolemukseltaan ovat kristallilasin ylellisyyttä hipovia. Lasi on käteen tukevanoloinen, eikä ole mikään heppoinen kädessä. Tällä kertaa ei tarvinnutkaan turvautua verkkokauppojen palveluihin, vaan päivän shoppailureissun kahvihetkellä nämä lähtivät mukaani Jyväskylästä. Kyllä!




Hintakin oli muuten edullisempi täällä kuin pääkaupunkiseudulla taikka verkkokaupoissa. Esimerkiksi Nougat myy näitä 7.50€ kappalehintaan, kun taas tänään kotiutuin kotiini ihanasta Miriam´s kahvilasta hintaan 5.90€ / kappale. Mukaani lähti neljä kappaletta näitä ihanuuksia, olisin ehkä kuusi ostanutkin, mutta hyllyssä oli vain viisi jäljellä. Mutta täällä on onnellinen uusien ihanien lasien omistaja, vihdoinkin. Ainakaan vielä ei kotona tullut polemiikkia siitä, mihin nämä mahdutetaan taikka että eikö laseja ja kuppeja oikeasti olisi jo tarpeeksi. Enemmän aiheutin ehkä ihmetystä, sillä mieheni kysyi ensimmäisenä mitä ihanaa olen hänelle tuonut.. No onhan nämä hänenkin käyttöön, eiköhän näistä juoma kuin juoma maistu paremmalta. ;) 


Eikö olekin aika ihania?

Nyt ehkä olisi aika rauhoittua lauantai-illan viettoon, sillä huomenna olisikin edessä ihanien ystävien kanssa shoppailureissu. Kohdevaihtoehtoina olivat Tampere ja Kuopio, päädyimme Kuopioon. Itselläni alkaa hiljalleen ostoslista rakentumaan erityisesti Ikeaa varten, saapa nähdä taas mitä ohi ostoslistan mukaan tarttuu. Vai olisiko mahdollista selvitä reissusta kotiin kurinalaisesti ostoslistaa noudattaen?

10 kommenttia:

  1. Hih! Mä tilasin viime viikolla noita laseja 12, ja ne tuli postiin perjantaina. En vaan ehtinyt hakea niitä :)
    Ne on niin nätit. Maanantaina haen ne, ja sitten on mu vuoro tehdä niistä postaus :)
    Mukavaa viikonlopun jatkoa ja kivaa shoppailureissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meidän kelpaa näistä nauttia kylmiä ja kuumia juomia ;)
      Mahtavaa viikonloppua!

      Poista
  2. on ihanat ! Näitä olen hypistellyt aina fazerin kahviloissa. Tekis mieli ostaa itsellekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Yllätykseksi täältä sai edullisemmin, niin lähti mukaan heti :)

      Poista
  3. Ihanat, minulla on samat ostoslistalla, vielä en ole Sisustuksen Koodiin ehtinyt omiani ostamaan:)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kauniita. Ja miten minusta tuntuu, että jotenkin talvisia laseja. Sopivat siis oikein hyvin ajankohtaan. :)

    VastaaPoista
  5. Onpa hienot ja näyttävät lasit todella! Tykkää kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näistä kelpaa nauttia aamukahvi sekä kylmä vesi! Ehkäpä tuikkuakin polttaa :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3