torstai 25. syyskuuta 2014

Saapaskuume.


Koko saapaskuume sai alkunsa tällaisista Tamariksen saapikkaista. Jostain syystä olen erityisen ihastunut mustiin saappaisiin kera koristetikkauksen. Nämä Tamariksen saapikkaat bongasin lehdestä ja kävin heti kokeilemassa jalkaanikin. Kengät olivat kauniit, hyvät jalassa ja merkin puolesta myös luotettava. Kaikki vaikutti hyvältä, kunnes.. vetoketju ei mennyt kiinni. Joko minulla on liian paksut jalat taikka kenkämalli on tehty todella kapeasäärisille. Harmitus oli kuitenkin suuri.

Pettymyksen nielleenä päätin ilalla surffata Zalandon valikoimaa läpi, www.zalando.fi, ja sieltä löytyi samojen kenkien lisäksi ihan kivoja muitakin varteen otettavia vaihtoehtoja. Uskaltaisinko tilata kotiin testiin vai olisiko parempi unohtaa vain koko asia? Viime talven jälkeen taisi pari kenkäparia heilahtaa roskikseen, joten ainakin tarvetta kengille saattaisi olla. Tässä oikeastaan lempisaappaitani teille esille, ja kuten huomaatte - jotain samaa taitaa jokaisessa parissa ollakin..





Mitäs tykkäätte?


Oikeastaan ihan kivalta vaikutti myös Michael Korsin saapikkaat, vaikka ei ihan olekaan sitä tyyliä mitä olen hakenut. Vaihtoehto B:nä vaikkapa varteen otettava, vaikka edelleen mustat kengät tikkauksilla vie voiton. Kuvissa näkyvien kenkämallien hinnat liikkuivat 64€ -334€ välillä, ja arvata saattaa mikä kenkäpari eniten minua kiehtoo. Mistä ihmeestä se johtuu että se kallein pari on just se musthave? Pystyykö omaa makua jotenkin viilaamaan hinnoissa alaspäin? Kasvaako oma maku ja vaativuus verraten tuotteen hintaan? Ainakaan tuolla hinnalla ei tähän osoitteeseen saapasparia tälle syksylle saavu, se on varma. 

Mutta hei, vinkkinä kumisaappaita etsiville - aika ihania kumisaapasmalleja bongasin myös sivustolta! Oletteko te ehkä jo tilanneet Zalandolta - kuinka mutkattomasti toimii tilaaminen taikka palauttaminen?

8 kommenttia:

  1. Ihania saappaita! Tamariksen kengät on ollut mulle yleensä soppeleita, mutta saappaita en ole kokeillut kyseiseltä merkiltä. Ihania saappaita kaikki :) Rakastan saappaita, mutta kun ne on niin kalliita ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä haluaisin niin saappaat mutta mutta..

      Poista
  2. Mie olet ihastunut Clarksin Kenrda nilkkureihin.Livenä en ole niitä nähnyt mutta Amazonissa olen niitä kuolannut. Ne olisi niin ihana kotiuttaa.

    VastaaPoista
  3. Minä kotiutin tänään uudet saappaat Ideaparkista. Halusin ruskeat, kun mustia on ennestään jo parit. Uudet saappaat tekevät aika onnelliseksi ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!
      Ja kyllähän kengät naisen tekee onnelliseksi ;)

      Poista
  4. Mä olen haaveillut uusista saappaista jo 1,5 vuotta, kun vanhat Calvin Kleinin maailman upeimmat saappaat joutuivat loppuun käytettyinä roskiin :( Näin niistä viime yönä jopa unta! On mulla yhdet saappaat matalalla korolla, mutta kaipaan niin kovasti korkoja... Näistä sun haavesaappaista tykkään kovasti ensimmäisistä ja viimeisimmistä. Hieman vastaavia MK:n saappaita sovittelin itse viime syksynä, mutta eivät lopulta olleet mun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapaskuume valtaa! Vielä pahempi kuume on huivista . Nyt vaan jäitä hattuun..

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3