maanantai 8. syyskuuta 2014

Pari reseptiä.

Ehkä paras tapa aloittaa uusi viikko on istua alas ystävien kanssa ja saada kotiinsa konsulentti esittelemään ihania lastenvaatteita? Ja minulla olikin siis varsin hyvä syy leipoa taas pöytään jotain helppoa. Lopputuloksena olivatkin varsin helpot tarjoamiset, ja osa taisi siirtyä pakastimeenkin - koska kutsuilla oli vain kaksi ystävää. Melkoinen flunssakausi taitaa olla menoillaan, yksi vuoroitellen ilmoitti sairastumisestaan. Nyt vain pitää toivoa omalle perheelleen terveyttä syksyyn, nimittäin nyt ei olisi aikaa sairastaa. Eikä koskaan sairastaminen ole kivaa. Ollaankos siellä pysytty terveinä? Onko siellä jotain vippaskonsteja käytössä vastustuskyvyn lisäämiseksi?



Helpot voileipäleivokset

kinkkukuutioita 400g
paprika kuutioina 2kpl 
creme fraiche 2prk
Isopaahto- paahtoleipä 2kpl

Leikkaa paahtoleivistä kuivat reunat pois.
Sekoita täyteainekset keskenään ja täytä paahtoleivät.

Metvurstisilppu 100g
persilja 1ruukku
tuorejuusto 400g
juustoraaste
viinirypäleitä

Silppua metvursti ja persilja. Sekoita tuorejuustoon, levitä massa leipien pinnalle. Leikkaa leivät haluttuun muotoon ja koristele halutulla tavalla. Esimerkiksi juustoraasteella, persiljalla ja viinirypäleillä. 


Ihanien minivoileipäkakkujen kera makeaksi tarjoiltavaksi pyöräytin helpoista helpoimman omenapiirakan, jonka voi tehdä ihan kotiomenapuun omenoista. Omenapiirakka valmistuu kakkuvuoassa puolessa tunnissa, ja koostumus on juuri sopivanlainen - pehmeä sisältä ja pinnasta rapea. Vaniljakastikkeen kanssa aikamoista herkkua. Täytyy vaan vielä sanoa, että kyllä minun mielestäni vaniljakastikkeissakin on eroja. Oma suosikkini on creme vanilla, jonka vielä vatkaan oikein paksuksi kuohkeaksi massaksi  ja maustan vaniljahippusilla. Suosittelen testaamaan tätä ohjetta, valmistuu ihan perusaineksista, joita löytyy varmasti kaikilta kotoa. Pari kolme omenaa vain omenapuusta mukaan leivontatarpeisiin.

Omenapiirakka

1½dl voisulaa
1½dl sokeria
2 munaa
2½dl jauhoja
1t leivinjauhe
2rkl maitoa

Sekoita voisula ja sokeri keskenään, lisää munat yksitellen.
Lisää lopuksi jauhot ja maito varovasti nostellen. Voitele irtopohjavuoka, ja laita pohjalle leivinpaperia. Levitä taikina vuokaan.

2 omenaa
2rkl sokeria
1tl kanelia
1tl vaniljasokeri

Levitä omenat viipaleina taikinamassan päälle vuokaan. Ripottele sokerit ja kaneli. Paista 175 asteessa noin puoli tuntia.
Ja nauti!


Lisäksi leivoin mokkapaloja pellillisen, takuuvarma herkku. Lisäksi tarjolla oli myös jotain vähän terveellisemmältä osastolta - nimittäin hedelmiä. Tämä lautasellinen tyhjentyi viimeistään iltapalalla neitien kanssa. Kyllä nyt kelpaa aloitella viikon haasteet tällaisella maanantailla!



Omasta mielestäni blogimaailma on huippu vaihtoehto erilaisten reseptien, taikka vinkkien, löytämiseen. Ja minäkin halusin nämä helpot ohjeet laittaa ehdottomasti jakoon, toivottavasti sinäkin löydät ideoita minun reseptieni kautta. Ja kiitos teille ohjeita vinkanneille, kokeilen ehdottomasti joku kerta myös niitä! Kiitos myöskin mukana pysymisestä, vaikka välillä minusta tuntuukin ettei näissä höpinöissäni ole päätä eikä häntää..

Haleja viikkoosi!

7 kommenttia:

  1. Voi nam ja nam...Vesi tuli kielelle...Ihanan näköisiä nuo voileipäleivokset...Pitääpä testata joku kerta, vaikka seuraavilla synttäreillä, ehkäpä :) Olet oikeassa, blogeista löytyy ihania reseptejä niinkuin täältäkin :) Kivaa maanantai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Nuo pienet voileipäkakkuset on söpöjä. Niitä pitää kyllä kokeilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoja ja hyviä. Itse laitoin täytteen sisälle edellisenä iltana, kuorrute vasta tarjoilupäivänä.

      Poista
    2. Nyt on kakkuset testattu ja aiheesta myös blogattu. Linkitin juttusi omaani :).Kiitos vielä erinomaisesta ideasta!

      Poista
  3. Oi, mää en kestä mitä herkkuja, noi leipäsetkin on niin ihania. Mie tykkään kans järjestellä kutsuja mutta miks ihmisillä on niin nihkeää se kutsuille tuleminen? Ihanaa viikkoa Henna.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3