tiistai 5. elokuuta 2014

Projekti juhlamekko.

Vuosi taaksepäin, lähes päivälleen, mutta ei ihan, tunsin oloni tuhkimoksi. Olin hankkinut ihanan mekon Jyväskyläläisestä putiikista, Drama Gallerysta. Mekko oli kaikinpuolin mittasuhteiltaan aivan täydellinen, sekä sain pukea sen päälleni työmatkani gaalailtaankin ja se sai paljon ihastelua. Nyt mekolle olisi ollut taas käyttöä viikonlopun häiden vuoksi, mutta mitähän on päässyt tapahtumaan? Mekon vetoketju ei mene kiinni, ei sitten millään. Ei edes apukäsien auttamana. " EI SE MENE KIINNI!"  Raaka totuus päin kasvoja. Niin, voinhan aina puolustautua ettei musta ole edes todellinen hääjuhlan värikään. Onhan tästä totuudesta jo vähän esimakua saatukin, mutta pitääkö näin kovasti iskeä. Tuntuu pahalta. Ahistaa. Voisin vain tunnustaa tilanteen itselleni. Vaatekokoni on tainnut muuttua vuodessa jonkun verran. Rehellisesti sanottuna aivan liikaa.

Mitä nyt keksisin? Itkisin? Itku-potkuraivarit? Juoksutrikoot jalkaan ja lenkille? Jokatapauksessa tiedostan tilanteen, ja asialle pitää tehdä jotain. Tekosyyt loppuu. Nyt jo olisi aika lähteä juoksemaan, mutta väsyttää. Miksi aina väsyttääkin? Tekeekö arki ja hektiset työpäivät sen? Vai ehkäpä kropan merkki jostain? Olen tänään vielä armollinen itselleni ja "väsymykselle", mutta huomenna lupaan laittaa lenkkarit jalkaan. Lupaan.

Jotain kuitenkin pitäisi päälle häihinkin keksiä, ja kun omasta vaatekaapista ei tunnu sopivaa löytyvän - suunta on kaupoille. Olinkin useampana päivänä jo juossut erilaisia liikkeitä läpi, mutta oikeaa mekkoa ei vaan tuntunut löytyvän sitten millään. On tullut kokeiltua useampaa lyhyttä ja pitkää mekkoa. Hikipäässä sovitettu, vaihdettu kokoa ja väriä. Lähdetty tyhjin käsin kerta toisen jälkeen. En tuntunut löytävän mistään oikeanlaista, juhlavaa ja minun näköistäni juhlamekkoa. Mielessä ennätti käymään jo pukuvuokraamokin, mitäpä jos vuokraisin puvun häihin. Pukuvuokran hinnalla toisaalta saisin kotiutettua jonkun kivan mekonkin. Enkä oikeastaan ollut mitään budjettia edes määrittänytkään. Ainoastaan kriteerinä oli sellainen mekko, jota voisi käyttää muulloinkin kuin häissä. Päädyin kuitenkin vierailemaan eräässä liikkeessä toiveikkaana, ja arvatkaa vaan löytyikö sieltä jotain?


Monta kertaa olen tästä liikkeestä ohiajanut, ja katsellut ikkunassa olevia ALE- lappuja. Nyt pääsin sisälle saakka, ja se kannatti. Ihan yhtälailla kuin vuosi sitten. Oikeastaan se paikka, josta toivoinkin löytäväni mekon häihin. Jos olet juhlapukua vailla Jyväskylän seudulla, niin kipinkapin Drama Galleryyn - vielä oli aletuotteitakin kivasti jäljellä. Drama sijaitsee Jyväskylän keskustassa, osoitteessa Kilpisenkatu 7. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan liikkeeseen ja valikoimaan, aivan ihania mekkoja! Enkä voi olla mainitsemasta aivan ihanaa palvelua, ja huippunopeaa korjausompelun toteuttamista, jotta saan noudettua mekkoni häihin oikeilla mitoilla. Mikä parasta, saan varmasti tänäkin vuonna tuntea oloni tuhkimoksi tässäkin mekossa.

8 kommenttia:

  1. Oi, odotan innolla näkeväni uuden pukusi päällä. Jokos teillä jänskätään koulun alkua? Täällä jännitetään niin paljon että huh hei. Pikkuisella on maha kipeänä jännityksestä eikä jokailtaiselta itkultakaan enää vältytä. Onneksi koulu alkaa ylihuomenna niin loppuu se jännittäminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, jo ylihuomenna siellä alkaa koulu! Meillä lasketaan jo päiviä koulun alkuun, innostunut on.
      Mekko on kyllä ihana, pientä fiksausta niin saan vasta perjantaina :)

      Poista
  2. Tuo liike on ihana! Olen siellä kerran käynyt, eikä taatusti jäänyt viimeiseksi kerraksi :)

    VastaaPoista
  3. Upeaa että vielä on liikkeitä joissa on korjauspalvelu. Jään odottelemaan kuvia mekostasi :)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiinto heräsi, mitä oikein löytyi :) Yleensä ei tahdo löytyä sopivaa mekkoa juuri silloin, kun olisi pakko löytää. Vuokraamista olen joskus myös harkinnut, mutta nekin hinnat ovat aika pilvissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, näin juuri kävi minulle. Ja todellakin se vuokraaminen kävi myös mielessä, mutta onneksi löysin tämän mekon niin tulee varmasti monta kertaa käyttöön. :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3