sunnuntai 10. elokuuta 2014

Häät.

Ystävien häät. Koskahan viimeksi olen edes ollut häissä? Siitä taitaa olla aika monta vuotta, viisi? Enemmän? Nyt kuitenkin oli aihetta juhlaan, kun ystäväpariskunta saa toisensa jo 17vuoden seurustelusuhteen jälkeen. Heistä tulee perhe, sama yhdistävä sukunimi ja avioliiton yhdistävä voima. Rakkautta parilta ei ainakaan puutu, se on tullut todistettua vuosien aikana ja viimeistään eilisissä hääjuhlassa sitä ei puuttunut. Häät on koskettava juhla, ja kirkossa saan todellakin (yrittää) koota itseni etten pillahtaisi itkuun ja pilaisi juhlameikkiäni..


Pukunani häissä oli jo aiemmassa postauksessani pienessä vilautuksessa näkynyt vihreä Dramasta hankkimani mekko. Mekon hintalapussa hinta oli 239€, mutta onnistuin hankkimaan tämän sadan euron hintaan. Aikamoinen onni minulla siis tämän suhteen! Eikö vaan?  

Tietenkin häihin lähdimme koko perheenä. Varsinkin esikoiselle häät olivat erityinen juttu, sillä hääpari oli myöskin hänen kummejaan. Ja neidit jaksoivatkin kanssamme juhlia ja tanssia iltamyöhään. Mutta yritäpä saada näistä neideistä sellaisia normaaleja kauniita kuvia, no tämä taisi olla se paras.. 



Häitä juhlittiin Jyväskylässä, ja hääpari oli niin kaunis ja näyttävä. Ja kuinka upea hääpuku morsiamella olikaan! Tässä vihkitilaisuudessa ei säästelty jännitystä taikka kyyneleitä, ilo ja onni huokui sekä hääparin että vieraiden kasvoilta.



Häitä jatkettiin Savutuvan apajalla, Vaajakoskella. Täytyy tunnustaa etten koskaan aiemmin ollut täällä paikassa käynyt, vaikka olenkin asunut Jyväskylässä about kaksitoista vuotta. Kaunis paikka Päijänteen rannalla, jonka pihapiirissä on kymmeniä vanhoja, tunnelmallisia rakennuksia. Enkä yhtään ihmettele miksi hääpari päätyi tähän upeaan paikkaan, ja mahdan vain huokailla myöhemmin kuinka kauniita hääkuvia heistä onkaan saatu ikuistettua näissä maisemissa.  




Voitte varmaan arvata tuliko tätä hääkelloa soitettua hääpäivän aikana? Ehkäpä jopa yllytettyä lapsia heiluttamaan kelloa? Olisikohan nämä kellot pitänyt jossain vaiheessa (ihan oikeasti) takavarikoida? Näitä hääkelloja oli juhlapöydissä useampi kappale, joten kellojen soittajia oli kyllä ihan mukavasti..





Näissä maisemissa juhlittiin hääparin ikimuistoista päivää yömyöhään saakka, ja tunnelma oli katossa. Rakkautta ja tunnelmaa näistä hääjuhlista ei puuttunut. Toivon sydämestäni onnea hääparin avioliittoon, ja kaikkea hyvää elämään. Tänään puolestaan kotona jatkuu pienet kakkuprojektit, olen nimittäin lupautunut keittämään kakkukahvit vanhenemisen kunniaksi..

Mukavaa sunnuntaita!

14 kommenttia:

  1. Upean näköinen hääpaikka! Sulle sopii täydellisesti tuo vihreä väri, oli loisto-ostos tämä mekko. Todella kauniina olet ollut juhlimassa <3

    VastaaPoista
  2. Upeita asuja teillä kaikilla sinulla, lapsilla ja morsiaimella. Ihanan näköinen paikka juhlia häitä.

    VastaaPoista
  3. Kauniit leidit juhlatyyleissään :). Ja totta tosiaan, morsiamen puku näyttää upealta. Ihana tuo viimeinen maisemakuva. Mitkä värit!

    VastaaPoista
  4. Kaunis tuo vihreä mekkosi! Oiiiii,tulipa omat häät mieleen...juhlimme häitämme 6 vuotta sitten tuolla Savutuvan apajalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! <3 Upeissa maisemissa tekin olette häitänne juhlineet.

      Poista
  5. Hieno asu ! Vihreä sopii myös ruskean kanssa hyvin, mikä clutch tuo LV on ? Toi huivi on ihana, odotan että pääsen käyttämään omaani syksyn tullessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle myös :) Laukku on LV:n Favorite mallistoa, ja mitä tähän huiviin tulee - eipä juuri ruskea ole tuntunut omalta jutulta. Mutta minun mielestäni myös sopi mekon kaveriksi kuitenkin.

      Poista
    2. Favorite on kyllä erittäin kiva laukku ! voisin haluta itsekin :) Ja voi harmi huivin kanssa, ruskea sopii nimittäin todella hyvin sulle ja ruskeiden monogram laukkujenkin kanssa !

      Poista
    3. Voi kiitos! Jospa tulisi enemmän käyttöön :)

      Poista
  6. Olit kyllä kauniina ja pikkutytöt myös. Wau mikä morsian. Ihanat häät oli teillä eilen. Meilläkin olisi häihin meno kahden viikon päästä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3