sunnuntai 24. elokuuta 2014

Fun.

Meidän lauantai oli ns. hupipäivä. Vietimme nimittäin sen Tampereella, Särkänniemessä. Kelin puolesta päivä oli mitä parhain, mutta kyllä syystakilla oli todellisesti jo tarvetta. Meidänhän piti kesäloman aikana jo mennäkin Särkänniemeen, mutta sadekeli esti sen kertaisen reissun - onneksemme se oli mahdollista vielä elokuun lopussakin. Ja täytyy kyllä sanoa, että paikka on mitä mahtavin! Satuitko ehkä käymään tänä kesänä myös samassa kohteessa?







Varsinkin esikoinen tuntuu olevan melkoinen hurjapää, mutta pituus ei riitä vielä kaikkiin laitteisiin. Eikä myöskään vanhemman läsnäolo auta asiaan, pituusrajat on tehty turvallisuussyistä. Moneen sellaiseen laitteeseen olisi tietenkin neiti halunnut mennä, mihin ei pituus, 140cm, riittänyt. Olinpa itsekin lupautunut erääseen laitteeseen tulemaan kaveriksi, mutta voin tunnustaa että olin helpottunut kun meidän ohjattiin pois juuri tästä pituussyystä.. ;)



Joihinkin laitteisiin olisimme taas koko perheenä olleet menossa, mutta juniori alkoi jännittämään ja jäimme seuraamaan matkaa sivusta käsin. Ja tämäkin hyvin vesipitoinen laite oli hirveen paljon kivempi katsoa sillanpäältä, mukavasti tuntui vesi pärskyvän.
Mutta mistäköhän ihmeestä se johtuu, että vaikka nuorena olisikin ollut ihan kreisihullu laitteissa juoksija, niin nyt aikuisena ei oikein uskalla mennä mihinkään? Meidän lapsilla on kyllä ihan älyttömän huono tuuri, nimittäin kumpikaan vanhemmista ei kovinkaan mielellään lähde laitteisiin mukaan..




Perheen pienimmille oli ihastuttava Angry Bidrs-alue. Siellä oli monenmoista laitetta, liukumäkeä ja kiipeilytelineitä. Esikoinenkin uskaltui täällä laitteisiin ihan yksistään, kun taas juniorille tämä paikka oli vain ohitusalue. Mutta aivan varmasti Särkänniemestä löytyy ihan kaikenikäisille jotain. Ihastuttava koko perheen huvipuisto, alkaa ehkä mun äänet hiljalleen kääntymään mun suosikki- ja luottohuvipuistosta, Linnanmäestä, tämän Särkänniemen puoleen.


Entäpä sitten Särkänniemessä sijaitseva Koiramäen puisto. Ihastuttava, eläväinen paikka näytteljöineen ja eläimineen. Alue oli kauniisti rakennettu, sekä kohteet sisustettu viimeisen päälle.  Alueella oli koiramäestä tuttuja hahmoja pukeutuneena asuihin, ja he liikkuivat ihmisten mukana sekä järjestivät erilaista ohjelmaa. Itse ainakin pysähdyin ihastelemaan idyllistä puistoaluetta, toimintaa sekä upeita puitteita. Istahdimme myös kahville kauniiseen kahvilaan.







Kaikenkaikkiaan mahtava lauantaipäivä takana. Tällaiset pienet teemapäivät piristävät arjen keskellä, ja jotenkin tuli niin kesäinen olokin. Lieneekö johtuu siitä, että yleensä kesän aikana yksi kestokohde onkin huvipuistot. Mutta olipa miten vaan, ulkona paistaa nytkin aurinko - eikun ulos nauttimaan, kesä saa vielä jatkua!


Aurinkoista sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Me käytiin lomalla Linnanmäellä, muut juoksi vemputtimiin, minä seurasin vierestä ja vahdin kasseja, laukkuja siis ;P
    Itsellä sama homma, etten enää yhtään niin innolla halua laitteisiin sillä maha menisi aivan sekaisin pienimmästäkin laitteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin seurailen mielellään sivusta, ja popsin vaikka popcorneja ;)

      Poista
  2. Teillä oli varmasti kiva reissu! Särkänniemessä en ole käynyt vuosi kausiin, kun taas Lintsillä melkein joka vuosi. Koiramäen puistokin näyttää kivalta paikalta :) Leppoisaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä, Lintsillä oltu varmaan joka kesä! Nyt oli kyllä kivaa vaihtelua, ja miten paljon olikaan kaikkea. Ensi vuonna uudelleen :)

      Poista
  3. Onpas teillä ollut kivankuuloinen reissu! Meiltä jäi Särkänniem tältä vuodelta käymättä, Tanskan huvipuistoissa oli ihan tarpeeksi:) Itse olen aikoinani ollut kova huimapää, mutta nykyään ei pää enää kestä mitään pyörivää, joten minäkin pääosin tyydyn vahtimaan kasseja, kun lapset menevät laitteissa. Aika hurjapäitä meiltäkin löytyy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Aikamoinen mamis sitä aikuisena itsestä tuleekin :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3