keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Yksi alelöytö.

Tänään vietimme päivän Kuopiossa. Kymmenen maissa lähdimme matkaan ja kymmenen aikaan illalla palasimme kotiin, minä ja neidit. Päivä alkoi missä muuallakaan kuin Matkuksen kauppakeskuksessa. Muutamia kivoja löytöjä teimme sekä neideille että siskolleni, ja onnistuinpa itsekin tekemään melkoisen alelöydön!

Nimittäin Seppälässä on tuotteita -70% ja tämä jakku lähti alerekistä mukaani, hintaa jakulle jäi 11euroa. Uskomattoman edullinen löytö. Aika voimakkaan värinen jakku, mutta uskon tämän toimivan esimerkiksi mustan kokonaisuuden kanssa. Mitä mieltä sinä olet, oliko huti ostos?



Löysimme myös viikonlopun esikoisen synttäreitä varten kivoja kertakäyttöastioita, ja siitäkin heräsi nyt mieleen monta kysymystä. Mitä tänä vuonna tarjoaisin? Millainen kakku synttäreille? Entäpä millaisia suolapaloja voisin leipoa? Onko sinulla vinkkejä synttäritarjoiluista, joita ehkä voisin itsekin kokeilla? Tänä vuonna kakkutikkareita meillä ei kuitenkaan tarjoilla, vaikka ne onkin niinkamalanälyttömän hyviä - mutta yleensä suurin osa jää oman perheen syötäviksi.

Päivän huipennus oli ehkä kuitenkin kaatosateessa totaalikastuminen. Olimme esikoisen kanssa aivan litimärkiä vaatteita ja kenkiä myöten, kun kaatosade yllätti meidät. Tarmokkaasti kuitenkin jatkoimme vain matkaa, ja välillä nauroimme toisillemme vatsat kippurassa. Kotimatkalle sain siskoltani kuivat vaihtovaatteet / lainavaatteet, ja lapset pyöräytettiin vilttien suojaan. Lapsuudessa vesisateessa välillä kastuttiin tahallaan, miksi tuntuu että nykyään kaikki me ollaan sokerista tehtyjä? Mitä sitten jos kastuu kunnolla? Ei mitään. Sitä paitsi, vieläkin hymyilyttää. 

8 kommenttia:

  1. Kaunis punainen takki. Tuo kivasti väriä katukuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Vaihtelua mustaan ja tummansiniseen ;)

      Poista
  2. Ei ollut huti ostos vaan löytö. Sopii varmasti mustan, valkoisen ja raidallisten kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin ajattelin, ja farkkujen kanssa. :)

      Poista
  3. Pirtsakan värinen! Mä itse tykkään myös värikkäistä vaatteista :)

    VastaaPoista
  4. Bleiserit on niin ihania, niitä ei ole koskaan liikaa ja ne tekee tylsemmästäkin asusta tosi huipun. Aivan mahtava löytö siis.
    Itsekin mietin että mitä leivon lasten kemuihin elokuun lopulla, no neitilllä jo tuntuu olevan selvät sävelet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun piti tehdä kanssa joku suunnitelma mutta tuntuu että tämäkin taitaa lähteä käsistä.. Kaikkea pitää leipoa taas, kai vähempikin riittäisi.

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3