perjantai 4. heinäkuuta 2014

Pieni reissu.

Keskiviikkoaamuna starttasimme automme ja käänsimme sen keulan kohti Tamperetta. Jospa menisimme Särkänniemeen. Päästessämme parkkialueelle ja vähän aikaa kammottavaa sadetta ihmetellen, teimme autossa kompromissin ja päätimme suunnistaa Ideaparkissa sijaitsevaan Funparkiin. Tämä onkin meille tuttu jo parilta edelliseltäkin kerralta. Ja mitä mieleen tuli jonon pituutta katsoessa, niin "parilla" muullakin oli tämä ollut varmasti varasuunnitelmana. Jono kuitenkin mukavaa tahtia eteni, ja pian olimme sisäpuolella ja neidit saivat hyppiä laitteissa. Ehdottomasti voin Funparkia suositella koko perheelle, ja kaikenikäsille. Kaikille on jotakin. 

Onko Funpark sinulle tuttu paikka?






Yksi lempilaite on 6D-elokuva, jossa elokuvan tunnelmaa tehostavat esimerkiksi tuuli ja vesitipat. Penkit kallistuvat moottoripyörän kyydissä ja tärisevät vuoritoradassa, hiukan vettä tihkuttaa taikka tuulee. Hauska monella aistilla koettava nopealeffa, jossa tietenkin on 3D (vai liekö 6d?) lasit päässä - olet kuin itse elokuvan kyydissä.



Ja tästä se alkoi. Funparkin ja Hoplop komplexin jälkeen uskallauduimme kauppakeskuksen puolelle, eli Ideaparkiin. Ideaparkissa oli tietenkin alennukset kovassa vauhdissa, ja sai pitää mielensä kylmänä erilaisia houkuttimia vastaan. Kuitenkin mukaan lähtivät yksi Crocs-pari nuoremmalle neidille. Lapsille kenkien osto netin kautta ei enää olekaan niin helppoa kuin lapset olivat pienempiä. Kyllä kengät on hyvä päästä kunnolla kokeilemaan, ja pidin lupaukseni "ostan kyllä teille kesällä uudet Crocsit". Esikoinen puolestaan sai seuraavasta kohteestamme itselleen mieluisat Crocsit..



Tampereen, taikka tarkemmin Lempäälän, riemuhetken jälkeen hyppäsimme auton ja lähdimme matkaan kohti Helsinkiä. Kohteena oli ihana kesäinen, aurinkoinen Helsinki ja siellä Sokos Hotel Aleksanteri. Huoneemme oli hotellin persoonallisella ja ihastuttavalla uusrenesanssi-puolella. Todella viihtyisä, tyylikäs ja erilainen Sokos hotelli, johon innostuimme jäämään toiseksikin yöksi ja varmasti tulemme uudelleenkin.


Helsingissä on sellaisia paikkoja, joihin on vain päästävä. Itselleni sellainen paikka on ollut astella Helsingin tuomiokirkon portaita, ja tulipa sisäpuolellakin käytyä kera usean turistibussillisen. Ja kuten kuvista näkee, eipä ollut ilmoissa moittimista - jos ei lasketa kevyttä kovempaa tuulta mukaan.







Matkan varrelle tuomiokirkkoa kohden sattui olemaan myöskin eräs tuttu liike, ikkunassa "Sale". Mieheni suorastaan usutti minua astumaan liikkeeseen sisään, olihan alennusmyyntiaika.. Ja kyllä sisälle mentiin! Arvaatkos minne?


Ja niitä paikkoja, joissa vain pitää käydä - yksi sellainen oli esikoisen toivoma paikka. Hän kovasti halusi Starbucksille. " Siellä saa nimen omaan mukiin" - niinkö. :) Joten siellä käytiin nauttimalla reilulla parilla kympillä niitä juomia, ja kyllä jokaisen mukiin oli oma nimi. Mutta eikö ole hiukan ylihinnoiteltuja kuitenkin nuo juomat?


Iltapalatoivepaikka lienee selviää myöskin allaolevasta kuvasta..



Tänään kuitenkin jo kotona. Ihana reissu takana, lompakko ei juurikaan kassissa pysynyt ja valokuvia tuli melkoisesti räpsittyä, ja ainakaan nälkä ei vaivannut missään vaiheessa. Saattaispa olla ajankohtaista tällä menolla harkita jotain kuuria mässäilyn jälkeen. Mutta kyllä, shoppailtua kyllä tuli tälläkin reissussa, ja oikeastaan Helsingissä olikin shoppailuhirmut irti - minä ja esikoinen! Jatkoimme vielä kun puolet perheestä meni hotellille lepuuttamaan jalkojaan..

Nyt kuitenkin unille, ja huomenna auton keula starttaa uuteen kohteeseen. Vaikka mieluusti voisinkin huomisen maata vain takapihalla riippukeinussa, mutta eiköhän sitä vielä tulevina viikkoina kerkeä jos säätiedotteita on uskomista..

Ihanaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Kivan näköinen ja kuuloinen reissu!

    VastaaPoista
  2. Ihanat pinkin housut. Sovittelin itsellenikin siellä Superdryssä pinkkejä farkkuja alekorista mutta eihän ne menneet viereenkään, sinne siis jäivät mutta paljon muuta sieltä lähti mukaan. Kävitkö Superdryn liikkeessä? Olen nyt kaksi päivää ventänyt sitä maximekkoa ja aah kuinka ihana se onkaan. Tänään päästiin uuden murun kanssa kaupungille kun koti oli tyhjä. Hienosti me murun kanssa viihdyttiin jäisellä ilmalla amarillossa yli puolen yön. Nyt lämmitellään peiton alla teekupin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä käynyt siellä laisinkaan vaikka huomasin kyllä liikkeen, ja parempi ehkä niin ;)) pistä mekostasi kuvaa!

      Poista
  3. Ihana reissu tosiaan! Mekin otettiin suunnaksi Helsinki, shoppailut kylläkin jää tällä kertaa kun mitään ostostarpeita ei oikeastaan ole.. Kahvit haettiin jo eilen tuolta samasta ylihinnoitellusta paikasta, ja täytyy jo toistamiseen todeta ettei ne edes olleet niin erikoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kivaa reissua teille! Ja ikean kierrosta, me jätettiin se sivuun kun ens viikolla suuntaan Kuopioon. Ja eihän mua saa Matkuksesta pysymään poissa. ;)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3