torstai 31. heinäkuuta 2014

Ilta merellä.

Niin se arki alkoi ja vei mennessään, väsyneenä täällä raapustan kuulumisia Helsingin työmatkalta sekä arjen alkamisen raskaudesta. Miten viime viikolla pystyin olemaan niin voimia kerännyt ja nyt jo niin tajuttoman väsynyt? Olikohan alku vähän liian raju? Miltähän mahtaa lauantaiaamuna tuntua, kun huomennakin täytyy autonratissa olla menossa jo ennen kello seiskaa aamulla. Työmatkan aikana jostain syystä oikeaa rakoa blogin päivittämiseen ei vain ollut, päivät olivat tiukkaan aikataulutettuja.

Mutta todellakin, pääsimme nauttimaan työkollegojeni kanssa illallisen Lonnan saarelle, joka on entinen miinanraivaussaari. Lonna on tosiaan saari Suomenlinnan ja kauppatorin välissä Helsingissä, ja joka on tänä keväänä aukaissut ovensa ravintolassa sekä kahvilassa. Pieni rauhallinen saari, jonne matka kestää kauppatorin rannasta vain kymmenisen minuuttia. Ehdottomasti voin suositella saarta mahtavana illallispaikkana, ruoka oli hyvää ja puitteet kauniit.

Onko Lonna sinulle jo tuttu paikka?



Saaren herkuista nauttineena meitä odotti ilta merellä. Fregatin Ingeborgilla mentiin purjehtien loppuilta, jossa nautittiin kauniista saaristomaisemista sekä hyvästä seurasta. Yksi pitkäaikainen haaveenihan oli aiemmin päästä purjelaivaan, ja se haave toteutui viime vuonna - jostain syystä tällä laivalla oli samaa henkilökuntaa kuin vuosi sitten, ja muistivat minut. Niin, minä taisin olla se joka halusi ohjata laivaa. Se joka halusi nostaa purjeita. Se joka oli aivan täpinöissään ja innoissaan. Minä se olin. Ja edelleen olin. Kaunista, leppoisaa, samalla kovin kiehtovaa.




Koska kyseessä oli ilta merellä, niin olin varautunut iltaan jakun kera. Jostain kumman syystä kassiini ilmestyi illan aikana myöskin neulepaitoja. Varsinkin miespuoliset kollegat olivat varautuneet kyllä, mutta eivät olleet kovin innokkaita kantamaan neuleita mukanaan - onneksi Neverfull kätkee aika paljon tavaraa sisälleen. :)






Eikö olekin kaunista?

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Lomat meni..


Arki. Töihin paluu. Aikataulut, aikaiset herätykset. Hiustenlaitto, meikkaaminen. Se tulee olemaan taas arkipäivää tästä päivästä talvilomaan saakka. Voin kuitenkin sanoa nauttineeni tästä kesästä, sen tunnelmasta, yhteisestä ajasta ja auringosta. Ainakin kelien puolesta neljä viikkoa olivat upea otos Suomen ihanasta kesästä. Saatan ensi kesänä tehdä saman ratkaisun reissaamisen sijasta, panostan lomailuun ja yhteiseen aikaan. Uimarannalla tuli käytyä tänä vuonna todella paljon enemmän kuin viime kesänä, voi lasten iloa kun itsekin uit vedessä. Kauniita kesäiltoja, ystäviä ja riippukeinussa keinumista. Lasteniloa, hassuttelua, juhlimista sekä yhteisiä toimia. Pyykkien kuivatusta auringossa, yrttien kasvattamista sekä pieniä retkiä lähipaikkakunnille. Kiireettömiä aamuja, haleja sekä äitinä oloon panostamista - pitkäjänteisyyden kasvattamistakin. Kaikenkaikkiaan kiteytettynä minulla oli MAHTAVA KESÄLOMA!



Loman jälkeen olo on todella rentoutunut. Ehkä siksi onkin vaikeaa laskea irti lomamoodista ja siirtyä stressaavan hetkiseen arkeen. Voisinko kuitenkin asenteellani ja tahdolla vaikuttaa stressitasoihin? Osaisinko paremmin erottaa työn ja vapaa-ajan, tehdä itselleni selkeät pelisäännöt? Voinko tehdä tietyt toimet autossa jo ennen kotiintuloani helpottaakseni perhe-elämään siirtymiseen? Auttaako stressi ja töiden ajattelu oikeastaan yhtään enempää kotona? Ainakin harrastuksen tärkeyttä ei voi väheksyä, yksi apukeino töistä irtautumiseen sekä omaan aikaan, hyväänoloon. Onko tosiaan juoksupolut tai sali oikea paikka minulle? Uskaltautuisinko ehkäpä tanssisalille - nuoruudessani elin tanssille ja teatterille, olisiko siellä edelleen jotain minulle annettavaa?  



Entäpä sitten koira-asiat? Lomani aikana taloomme ilmestyi toinenkin Zorron rotukaveri, joka on hienosti kotiutunut meille. Jotain on varmaan tehty oikein, koska koira on saanut luottamuksen meihin ja tottelee upeasti. Keskenään pojut tulevat myös hyvin toimeen, sekä esimerkiksi takapihalla niitä voi yhdessä pitää vapaana. Koska en osaa puhua koiran kanssa samaa kieltä, en tiedä millainen menneisyys koiralla mahtaa olla ja kuinka paljon työtä mahtaa olla edessä, mutta lupaavalta yksilöltä tämä kaveri vaikuttaa. Tietynlaista hommaa lomani aikana pojissa on kuitenkin riittänyt, eikä enää edes peruslenkkikään ole niin helppoa kuin yhden kanssa. Entäpä sitten se huomionjakaminen kahdelle huomionkipeelle kaverukselle? Tässäkin asiassa olen opetellut asiaan sitoutumista, pitkäjänteisyyttä sekä tasapuolisuutta. Olen kokeillut erilaisia vinkkejä, koulutuksellisia asioita, joiden kanssa on tapahtunut edistymistä. Aika näyttää onko tulevaisuuden kuvassa kaksi valkoista karvapalloa vai onko toiselle kenties uusi koti jossain, mutta kuitenkin lähellä.


Coton de tulear on rotuna mitä mahtavin. Pelkkää plussaa on se, ettei rotu tyypillisesti allergisoi. Hyvä omakohtainen kokemus rodusta on mieheni ja minä, molemmat olemme koirillekin allergisia. Kuitenkaan mitään allergiaan viittaavia oireita emme ole missään vaiheessa saaneet. Rotu on ihastuttava seurakoira, sekä pitkäkarvaisena näyttelykoiranakin hyvin tuttu. Meidän Zorro- poju täytti heinäkuun alussa yhden vuoden, ja kuinka rakastankaan tätä halinallea! Voiko olla pehmeämpi karvaista, niin huomion- ja halinkipeetä rotua olemassakaan.

Nyt se kuitenkin alkoi, arki. Muu perhe jatkaa vielä lomailua hetken aikaa, kun minä jo aherran töiden parissa. Toivon sinulle ihania lomapäiviä, nauti niistä. Mikäli taas olet työsi jo aloittanut, niin nautitaan siitä vapaa-ajasta töiden jälkeen. Ja minun mielestäni asenne ratkaisee tässäkin asiassa! Upeita kesäpäiviä, kesäiltoja vielä edessä reilusti ihan jokaiselle meille. Nyt nautitaan, ennen kuin syksyn sateet ja pimeys tulevat päälle. Mikä mahtava suomen kesä!

Ihanaa viikkoa!

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Asuntomessut 2014 minun silmin.

Päätimme lähteä lauantaiaamusta katsastamaan Jyväskylän Asuntomessut 2014. Asuntomessuille menee järjestetty non stop- bussikuljetus, joka ei yhtään minua innostanut koska kärsin helposti matkapahoinvoinnista erityisesti autoissa. Mieheni lohdutteli että kyseessä on uudet bussit, joissa kunnon ilmastointi. Mutta silti. Kuullessani että Jyväskylän satamasta kuljee myöskin Suomen Suvi- laiva Asuntomessuille - sillä sinne halusin! Matka kesti kymmenisen minuuttia ja meno-paluulippu maksoi aikuiselta 15€. Kannella saattoi nauttia auringosta sekä kylmistä virvokkeista..

Ei yhtään pöllömpi vaihtoehto, eihän?







Heti maihin saapuessa vastassa oli taideteokset, suurikokoinen kastelukannu ja porkkana. Nämä näkyvät myöskin autotielle järven rannalle.


Messupäivämme oli todella kuuma hellepäivä. Asfaltti keräsi lämpöä itseensä, ja kohteet olivat todella lämpimiä. Muutaman asunnon lämpömittarista kurkkasin sisälämpötilaa, ja se tuntui pyörivän reilussa 33 asteessa. Yhdessä kohteessa taisi olla ilmalämpöpumppu päällä, ja niissä kohteissa joihin oli tuotu jalallinen tuulettaja - esittelijät seisoivat jostain syystä näiden laitteiden edessä. :) Suurimman pettymyksen tuotti kuitenkin asuntomessualueen jäätelökojut, joihin yhteenkään ei käynyt pankkikortti. Ja arvata saa, oliko meillä käteistä mukana?

Mutta mitä niihin asuntomessujen kohteisiin tulee, niin mielestäni upeita kokonaisuuksia oli rakennettu. Sen verran hinnakkaista asunnoista kuitenkin puhutaan, ettei tämmöinen tavantallaaja pystyisi edes haaveilemaan sellaisista. Talojen hinnat pyörivät keskimäärin 400 000-600 000€ hujakoilla. Mutta sisustuksellisia yksityiskohtia onnistuin tallentamaan puhelimellani, ja jaan ne teille myös.



Tämä koivutapetti vei sydämeni. Aiemmin olen haaveillut makuuhuoneemme seinälle Coles&Son - koivutapetista, mutta tämä oli vielä kauniimpi. Täytyy pistää laittaa harkintaan, jospa joskus tällaisen onnistuisi päivittämään makuuhuoneeseen. Ja selvittää mistä tätä mahtaa saada.



Asuntomessujen kohteissa näkyi myöskin kierrätys ja kädentaidot vahvasti. Hauska retromainen sisustustyyli oli jotenkin valkeaan kokonaisuuteen näyttävä ja tyylikäs. Huonekalut olivat vanhoja, mutta todella hyväkuntoisiksi kunnostettuja taikka todellisia löytöjä.




Pari kohdetta oli sellaisia, jotka saivat sydämeni muljahtamaan paikoillaan. Toinen oli omakotitalo, jonka sisustuksessa oli onnistuttu. Esimerkiksi tämä kylpytila, josta oli ulospääsy terassille. Niin kaunis, niin ihana. Upea! Samassa yhteydessä meikkitila sekä toinen amme.. Ulkona terassilla puolestaan oli iso uima-allas. Uskomattoman kaunista, luxusta! Jollain tavalla myös tunnelmaa ulkomaan lomalta, terassilla voisi nauttia omassa rauhassa aamukahvit. Onnenpekat!



Myös söpö tyttölapsen huone balettitankoinen. Pojan huoneessa puolestaan oli seinällä puolapuut sekä huoneessa teltta. Hauskat, hyvin persoonalliset lastenhuoneet.


Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpinä, menimme tutustumaan Maailmanpylväs- kerrostalon kohteisiin. Ensimmäisenä ihastuksena oli tämä kenties sinkkunaisen upea kokonaisuus, Drama Queen. Niin kaunis, ja upea!





Samaisessa talossa oli myös toinen kohde, joka puolestaan oli tehty Äijälle. Tämäkin kohde toimisi parhaimmillaan sinkkumiehelle, sillä neliöitä ei paljoa kohteessa ollut. Hyvin miehekäs kokonaisuus.



Kerrostalon kohteet olivat mielestäni hyvin suunniteltuja, neliöt hyvin hyödynnettyjä sekä hauskoja persoonallisia ideoita täynnä. Tästä kerrotalosta löytyi meille myös mieluisa kohde, Viherperhe. Huoneisto, jossa oli kolme makuuhuonetta sekä neliöt hyvin hyödynnetty. Hyvin mahtuisimme sinne! ;)






Tässä kokonaisuudessaan Maailmanpylväs- kerrostalo ulkopuolelta. Komea korkea talo. Esimerkiksi Drama Queen -kohde oli 12.kerroksessa, hulppeine nähtävyyksineen Jyväsjärvelle.



Voisiko näissä maisemissa nauttia terassilla aamukahvinsa?

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Hellettä..


Kyllä aurinko tänäänkin meitä helli. Urhoollisesti aamulla hyökkäsin puhtaidenpyykkien kasaa vastaan ja tartuin silitysrautaan. Sen jälkeen olikin hyvä siirtyä uimarannalle nauttimaan auringosta ja uimisesta. Ystäväni lapsi oli meillä kylässä päivän, joten neideillä oli kivaa uimassa - uimapatjalla ja uimarenkaalla mentiin hurjia matkoja. Onneksemme lähellä kotiamme on ranta, joten helposti sinne on mennä pulahtamaan useammankin kerran päivässä..

Tällaisina aurinkoisina hellepäivinä ei oikein minulle maistu mikään. Ja koska olen työarkena tottunut juomaan kahvia useamman kupillisen päivässä, tahtoo päätäni helposti ruveta koskemaan kahvin puute. Mutta mitään kuumaa juotavaa ei todellakaan tee mieli, päinvastoin vesikin menee mieluusti jääpaloilla. Lupasin tarjota ystävälleni ruoan hänen palatessaan töistä ja hakiessaan lastaan - ennätimme nauttimaan terassillamme lämpimän ruoan kera salaatin juuri ennen sadekuuroa.



Tästä lomasta jää käteen ihana yhteinen aika, ja välillä hermojenkin kiristystä, mutta olen valmis vastaanottamaan arjen uusine haasteinen. Saattaa olla että pitää alkaa säästämään matkakassaan, sillä jonnekin ulkomaille olisi kiva mennä. Esikoinen toivoo Lontooseen pääsyä - ehkäpä se on seuraava matkasuunnitelma. Miten olisi esimerkiksi pidennetty viikonloppu Lontoossa? Eipä varmasti hullumpi, sekä toteutettavissa aika helpostikin. Hiukan säästämistä ja töiden sumplimista, ja siiville. Sen verran kivalta se kuulostaa, että ei auta muu kuin alkaa säästämään..

Aurinkoista loppuviikkoa! 

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Last week.

Viimeistä lomaviikkoa viedään. Oi miksi viikot menevät niin nopeaa? Kuitenkin tällä kesälomalla olemme todellakin nauttineet ihanasta kesästä, ja tehneet pieniä reissuja Suomen kamaralla ja ennättäneet risteilyllekin. Tämän viikon kaksi ensimmäistä päivää on aloitettu, missä muuallakaan, kuin rannalla. Ja kuinka minäkin innostuin siitä uimisesta, ei paljoa haitannut miten bikinit istuu taikka kuinka monta kiloa ylimääräistä kropassani olisi. Innostuin pulahtelemaan järveen, kokeilemaan uimapatjaa ja kellumaan renkaan kanssa. Lastenilo yhdessä tekemisestä, uimisesta, oli kuitenkin kaikista parasta tässäkin. 
Onko sielläkin oltu rannalla tällä viikolla?  





Rannalla olemisessa on omat juttunsa, nimittäin aurinko taitaa tarttua siellä aikamoisesti. Ongelmia tahtoo tuottaa millaisissa vaatteissa auringossa viettää aikaa, nimittäin itse keltaihoisena saan monet erilaiset rusketusraidat kesänaikana. Mutta mieluummin sitä rannalla nautitaan auringosta, kuin omalla pihalla. Eikä tietenkään sinne rannalle lähdetä ilman eväitä taikka kylmää juotavaa kylmäkassissa. Esikoisen luistelukausi starttasi eilen, ja tänään vietimme kolmen tunnin jäähallitreenien ajan läheisellä uimarannalla. Aika koomista ajatella meidät siellä hikoilemassa reilussa kolmessakymmenessä asteessa, kun yhtä aikaa esikoinen luisteli täysissä vaatetuksissa jäähallin puolella. Ennätimme kuitenkin myös seuraamaan treenejä lämpimien tilojen puolelle.



Paita - H&M
Hame - Vero Moda
Kengät - Virosta
Laukku - Marimekko
Kello - Michael Kors

Tälle viimeiselle lomaviikolle on jo mahtunut paljon ystäviä, yhteisiä puuhia, omaa aikaa ja arkisia kotitoimia. Huomenna neidit saavat ystävän kylään, ja torstaina esikoinen suuntaa "syksyn" ensimmäiselle leirille. Mielessä olisi sille ajalle reissu sukulaisiin, mutta miten minusta voikin tuntua kamalan väsyneeltä? Väsyttääkö helle? Vai se suhaaminen edes takaisin? Olenko lomani jälkeen valmiiksi väsynyt? Ehkä on vain aika painaa pää tyynyyn, huomenna on uusi päivä - enkä suunnittele mitään ylimääräistä. Lupaan. Oon niin lomalla vielä tämän viikon, ja aion nauttia olostani. Puhtaiden pyykkien silitysvuori saa odottaa silittäjäänsä vielä tovin..

Lämmintä loppuviikkoa!