maanantai 16. kesäkuuta 2014

Pionit.

Kuinka rakastankaan kukkia. Ja niiden kukkien ihailua. Mahtavaa on myös ikuistaa kauniit kukinnot kameralle. Näin tein myös tätini luona, siellä olisi ollutkin paljon kuvattavaa. Vaikka itse olen ollut aina enemmän vihreiden havukasvien ystävä, ja tykännyt piristää puutarhaa selkeillä istutusalueilla sekä kukkivilla ruukkukasveilla, niin olen onnistunut hiukan kääntämään mieltäni kukkivien kasvien suhteen..


Millaisia kukkia sitten pihaani haluaisin? Minua kiehtoo kaikki suurikukkaiset sekä korkeakasvuiset kukat, kuten pionit. Tädilläni oli kauniita pioneita useassa eri sävyssä, sekä eri lajikkeina. Ja voi kuinka paljon kukkanuppuja näissä olikaan. Tätini sanoi pioneiden olevan helppo hoitoisia, eikä niin tarkkoja istutuspaikastaankaan. Näitä omaan pihaanikin mieluusti istuttaisin. Osaatko sinä sanoa jotain pionien kasvattamisesta? Löytyykö ehkä sinulta, ja kuinka hoidat ja miten valitsit istutuspaikan?


Pionien istutuspaikka onkin sitten se yksi kysymysmerkki. Haluaisinko istuttaa etupihalle vaiko takapihalle? Olisiko hyvä olla talon vierustalla vaiko tehdä ihan oma selkeä istutusalue? Ja mitä muuta korkeakasvuista kukkaa voisin kaveriksi ajatella vai voisinko vain yhdistää eri värisiä pioneita istutusalueeseen?

Sen verran tätini luona tähän kauniiseen kukkaan ihastuin, että piti käydä nappaamassa Plantagenista kimppu pioneita kotiin pöydälle. Vasta viime viikolla pohdin ystäväni kanssa, raaskisiko omasta pihasta pioneita leikata sisälle maljakkoon? Ehkäpä jos kukintoja on paljon?



Onko pionit sinunkin mieleen?

6 kommenttia:

  1. Ihanaa kukkaloistoa! Pionit ovat kyllä mieleeni! ;)

    VastaaPoista
  2. Rakastan pioneja! Istuttaisin pionit sellaiselle aurinkoiselle paikalle jossa saisin ihastella niitä joka päivä :) kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa iltaa sinne myös, mä kotiuduin hammaslääkäristä joten aikamoinen jälkivihlonta meinaa olla..

      Poista
  3. Pioni on juurikin se kukka jonka ehdottomasti haluaisin omalle pihalleni. Olen aikalailla samojen kysymysten juurella, minne ja miten. Meidän pihalle paahtaa aivan liian kuumasti, eli sinne ei voi laittaa ihan mitä itse haluaa. Tai no eipä tuonne nytkään kyllä paahda yhtään mitään, hitsi kun on kylmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Nanna, miten mua ei yllätä tämäkään asia :) Ollaan aika samanlaisia! Ja kyllä, kylmä on.. Harmi juttu.

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3