keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Long week.

Puolessa välissä viikkoa. Tämä arkiviikko on tuntunut jotenkin todella pitkältä. Onneksi huomiselle on luvassa mukavia juttuja, nimittäin kummankin neidin kevätjuhla. Harmiksemme tosin kevätjuhlat ovat samaan kellon aikaan, joten meidän tulee hajaantua kahteen porukkaan. Itse haluan ehdottomasti mennä juniorin eskarin kevätjuhlaan, koska se on viimeinen tällainen päiväkotielämässä ja koulun kevätjuhlia tulee joka vuosi. Esikoisella on erikseen ensi viikon lauantaina todistuksen haku, jonne minä sitten ehdottomasti lähden mukaan.

Joko sielläkin on kevätjuhlien aika?




Tänään vierailin taas Jyväskylän Ammattiopiston leipomomyymälässä. Mukaani lähti Macarons leivoksia, ja kun sain tiedon anopin vierailusta - sulatin pakkasesta näitä herkkuja lisää. Olen jossain vaiheessa haalinut pakkaseen näitä ihan Lidlin pakastealtaasta, sieltä olenkin tehnyt mitä erikoisempia löytöjä. Nämä olivat maukkaita ja koostumus oli rapea, vaikka olikin pakastettu. Positiivinen yllätys. Saattaapa olla, että täytyy hakea näitä vierasvaraksi pakastimeen jatkoakin varten..


Tykkäätkö sinäkin Macaronseista?

Jos sinulta löytyy hyvää ohjetta näiden valmistamiseen, saa ehdottomasti minulle vinkata. Olen ainoastaan valmispakkauksilla tehnyt hiukan vastaavia, ja puristanut pursotinpusseilla litteitä palloja leivinpaperille paistoa varten. Mutta ohjeita itsevalmistamiseen löytyy, eikä se voi olla niin vaikeaa. Netti on varmasti pullollaan ohjeita, mutta ne hyväksi koetut reseptivinkit on monesti kultaakin arvokkaampia. Onko ehkä sinulla hyvää reseptiä jemmassa?



Toppi - Vero Moda
Kaulakoru - Kalevala Koru

Alkuviikko on ollut tuskaisen kuuma tehdä töitä, auto on ollut montakymmentä astetta kuuma hetkessä ja pienillä välimatkoilla se ei juurikaan ole ennättänyt jäähtymään. Puhumattakaan ties millaisesta nestehukasta olen kärsinyt, pulloveteni ovat kaikki autossa lämmenneet todella lämpimiksi, eikä ne ole enää lämmitettyinä maistuneet. Olenkin vaatetuksen suhteen turvautunut kulkemaan työpäiväni topeissa. On kainalotkin saaneet hengittää, tosin tänään sai jo laittaa pitkähihaisen paidan päälle. Mutta ei saa valittaa, ihana kun on kesä ja luonto on nyt kauneimmillaan! Tykkään! 

Sanokaapas nyt, leikkaanko takaisin napakan polkkatukan vai annanko lettini kasvaa? Kuten kuvista näkee, se on hurjasti kasvanut mutta silti saa kivasti vielä latvat taittumaan. Niin, kun käyttää suoristusraudan maksimilämpöä. :) Entäpä sitten, tekisinkö pääliosaan muutamia selkeitä vaaleita raitoja kesäksi?

8 kommenttia:

  1. Voihan macaronsit, miksi en oo tajunnut et niitä vois olla tuolla amiksen myymälässäkin?! Saatika miksei niitä ehdi ikinä itse tekemään! Sulta kyllä varmaan onnistuisi! Oot niin tarkka ja huolellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppä kurkkaa joku päivä mitä kaikkea siellä on tarjolla :)
      Lupaan tehdä joku päivä itse, tuutko maistaa? ;)

      Poista
    2. Just mietin, et tietenkinhän se menee just kesäks kiinni sitten...
      Tietysti tuun maistaan! Odotan jo vesi kielellä :P

      Poista
  2. Tykkään kyllä macaronseista. En ole päättänyt että mikä maku paras...Kivoja juvlia teille! Meillä on eskarilaisen kukitus ja todistuksen jako huomenna. Kivaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on huomenna eskarin päättäjäiset. Olen ihan varma, että märisen silmät päästäni mutta senhän voi laittaa allergian piikkiin. Miten voi olla tosi, etten ole koskaan macaroneja edes maistanut. Apua, pakko korjata pian tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Yritetään pysyy vahvoina vaikka ollaan herkkiksiä :) ja ehdottomasti maistamaan näitä ihanuuksia!

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3