lauantai 31. toukokuuta 2014

Lakkiaisissa.

Melkoinen juhlalauantai. Päivä aloitettu kolmosluokkalaisen neidin todistuksen hakemisella, jonka jälkeen on juhlittukin ylioppilaslakkia. Kahdessa eri osoitteessa. Kotiin oli myös ruusuja saatava, ja kun en tiennyt kumpaanko väriin olisin päätynyt, valkoiseen vai pinkkiin, nappasin molempia yhden kimpullisen. Juhlapäivä oli kelin puolesta kaunis, sekä saimme nauttia ulkoterasseilla juhlatunnelmista. Iltapäivällä kuitenkin melkoinen sadekuuro taisi yllättää monenkin juhlijan, mutta sateen jälkeen aurinko palasi taivaalle!



Olen eräässä asiassa hiukan laiska, nimittäin kynsienlakkaamisessa. Nyt kuitenkin juhlapäivän vuoksi päätin piristää mieltä, ja hakea juhlatunnelmaa myös lakkauksen kautta. Koristin molemman käden nimettömät myöskin kynsikoristeilla. Se onkin sitten taas ajankysymys, koska saan aikaiseksi poistaa lakat kynsistä - vai mahtaako ne kulua pois? Puhumattakaan, koska uudelleen mahdan tarttua kynsilakkapulloon? Vaikkapa eipä sitä tiedä, vaikka tällein kesällä innostuu lakkaamaan useamminkin kynsiään.


Tähän asuun mä nyt sitten päädyin tänään, eli vetäisin Espritin mekon päälleni. Myös musta jakku oli varuilta mukana. Tämä kuva taisi olla paras esikoisen ottamista kuvista takaterassillamme, en tainnut olla kovin valokuvauksellinen tänään..

Mekko - Esprit
Korut - Kalavala Koru, Michael Kors
Laukku - Louis Vuitton
Kengät - Minna Parikka

Mitäs sinä tykkäät?



Tässä ollaan koko naisporukka ennen ensimmäisille juhlille lähtöä. Välillä piti ketsuppijämiä putsailla juniorin kasvoilta, tunnelmaa kuvien takaa siis. Ihan sitä normaalia arkikuvaa, mitä oikeasti tapahtuu kuvauksen yhteydessä. Onneksi kuitenkin valokuviin ei tallennu kaikki ne äänet ja puheet.. :) 




On se muuten aika jännä, miten aika oikeasti juoksee. Muistan vielä oman lakkiaispäiväni, sen jännityksen sekä samalla ylpeyden. Lakin päähän nostohetken, ylioppilastutkintopaperin kanssa kotiin saapumisen, kahvituksen sekä iltabileet koulukavereiden kanssa. Samalla onkin haikeaa ajatella, että tässä sitä jo juhlitaan uusia ylioppilaita suvusta, ja se totuus iskee päin kasvoja - miten vanha sitä oikeasti onkaan.

Toisaalta osaa olla onnellinen toisen urakasta, ja onnesta, sekä kannustaa uusiin haasteisiin elämässä. Edessä on ehkä uusi opiskelupaikka hakukokeineen, armeija, muutto omaan asuntoon tai muita suunnitelmia. Tässä vaiheessa pitäisikin osata tehdä ne oikeat ratkaisut tulevaisuuteen, osata jo miettiä mitä haluaa työkseen isona tehdä ja mitä lähtisi opiskelemaan. Isoja päätöksiä, jotka ei välttämättä ole aina ihan helppoja taikka aina mene niinkuin ajattelee. Itsekin olin päättänyt, että jatkan opintojani lukion jälkeen yliopistoon - tarkoitus oli lähteä psykologiaa opiskelemaan. Kuitenkaan näin ei käynyt, vaan löysin itseni kauneudenhoitoalan puolelta, josta jatkoin opintoja meikkipuolelle ja sieltä hiuspuolelle. Erilaisten työkokemuksien kautta olen saanut opiskella monenlaisia asioita, erilaisia vastuita, esimiehenä toimimista, myymistä, kouluttamista. Näitä tuskin koulun penkiltä olisinkaan niin hyvin oppinut. Kuitenkin koen olevani onnekas kaikesta oppimastani, sekä olen ikuinen elämäntaitojen opiskelija.


Onko sielläkin juhlittu tänään?

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja upea asu sinulla :) Meillä ei ollut tänään vuorossa yksiäkään juhlia, mutta koulun kevätjuhlassa kävimme, kun esikoinen päätti ala-asteen :´) Itselläni oli hyvin saman suuntaiset asusteet tänään, sillä jalkaan valikoitui Parikan mustat Raquelit ja mukaan Vuittonin monogram Eva clutch :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna! Ja on meillä hyvä maku, eiks je :))

      Poista
  2. Nättejä tyttöjä teidän perheessä, koko kolmikko. Aivan ihana tuo sinun asu ja voi että olen kyl tuosta laukusta niin kade.

    VastaaPoista
  3. Kaunis asu, kivat kuvat :). Meillä ei ollut juhlia tänään. Aamulla ekaluokkalainen sai toki todistuksensa, mutta valmistujaisia ei osunut lähipiiriin. Minäkin olen laiska lakkaamaan kynsiä. Aina viimetingassa vetelen jotain vaaleaa lakkaa, jos ollaan menossa jonnekin "tärkeämpään".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitti <3 Vaalea kynsilakka on minunkin suosikki. Joskus saatan innostua ranskalaisen lakkauksen kanssa eli valkoiset kynnenkärjet, mutta koska minulla ei koskaan pitkiä näyttäviä kynsiä niin en ole oikein kova lakkaamaankaan.. ;)

      Poista
  4. Voi miten kaunis olet! Tyttäret myöskin ovat niin nätteinä! Ihana juhlapuku sinulla! Ruusut ovat yhtä kauniita kuin juhlaväkikin :) Kivaa sunnuntaita sulle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3