tiistai 8. huhtikuuta 2014

Yellow.

Meidän perheen ehdottomia lemppareita on rahkat! Vadelmarahka. Mustikka-vadelmarahka. Mansikkarahka. Hedelmärahkat. Helppoja ja nopeita, vaihtelua saa helposti eri aineksilla. Ja eilenkin jälkiruuaksi valmistui persikka-banaanirahka. Rahkat tehdään kunnon aineksista, kermasta ja maitorahkasta kera sokerin. Tosin tällainen hedelmärahka ei paljoa edes sokeria kaipaakaan. Iso kulhollinen rahkaa kestää muutaman tunnin - siitä ei pitkään iloa ole.




Itsestäni on muutoinkin tullut melkoinen maitorahkan ystävä. Vaikka aiemmin ihmettelin ihmisiä, jotka syövät maitorahkan sellaisenaan tai ananasmurskan kanssa - no okei, siihen mä en kyllä pysty vieläkään. Nautin sitä aamiaisella myslin kanssa, sekä välillä välipalaksikin myslin kaverina. Autossa on nykyään aina kertakäyttölusikoita sitä varten, jos alkaa tekemään mieli maitorahka-myslivälipalaa. Myslejä en juurikaan aiemmin olekaan syönyt, nyt niistä on tullut melkoinen pakkomielle. Ja kun on maistanut itsevalmistettua mysliä, ero on huima kaupan myslien välillä. Itsevalmistettu mysli on aivan taivaallisen hyvää ja rapeaa. Osaisinkohan itsekin valmistaa mysliä kotona uunipellillä?

Perheessämme paras tapa tyhjentää pakastemarjoja on kaikenmaailman rahkaversiot sekä smoothiet. Tosin smoothiet ovat kokeneet inflaation, koska yleiskoneen pirtelöosa on hiukan vaurioittunut. Lisäksi mustikkapiirakka silloin tällöin auttaa mustikoiden syömisessä, koska muutoin olemme huonoja mustikan kanssa. Enpä ole aikoihin tehnyt mansikkakiisseliä, sitä lapsuudessani äitini valmisti aina kun menin hänen luokseen kylään. Ja se kyllä maistui. Täytyypä ottaa ihan asiaksi valmistaa pitkästä aikaa itsekin, sekin on aivan älyttömän nopeaa tehdä.

Onko siellä muitakin rahkan ystäviä?



Juniori rakastaa kaikkea kaunista, ja kukkia. Koska kotonamme ei tällä hetkellä olekaan leikkokukkia, päätti neiti tuoda meille leskenlehtiä. Onko parempaa merkkiä keväästä kuin leskenlehdet? Kyllä nämä sopivatkin meidän muuhun pääsiäismaailmaan värinsä puolesta, ohra näyttää huimaa vauhtia kasvavan ja raeruohotkin itävät nopeaa lämpöisessä paikassa. Kuopion reissulta ostetut pastellinsävyiset tiput pääsevät rairuohoastioiden reunoille piristämään - odotan jo oikein, kun pääsen parturoimaan rairuoholle jenkkisiilin tarkkuutta. Mihin siili piikeistään pääsisi? :)

Joko sinä olet bongannut
ensimmäiset leskenlehdet?

4 kommenttia:

  1. Siinä olet oikeassa, rahkat on nam. Voisin syödä rahkoja kaiken aikaa jos mahani kestäisi maitoa. herkuttelen toisinaan jollain ihanalla rahkalla ja kärsin sitten seurauksista mukisematta. Viime kutsuillenikin tein mansikkarahkaa syystä, että eräs ystäväni ei syö herkkuja, rahkat ja jäätelöt on ainoita millä hän herkuttelee. Aika hassua, ettei mahani kestää minkään sortin maitotuotteita, olipa se laktoositon tai ei mutta aktivia juttuja voin syödä rauhassa ja niitä kuluukin PALJON. Ennen olin varsinainen jogurtti hiiri, I Love joghurt. Työpaikan ravintolassa tarjoillaan joskus mangorahkaa ja sitä en kyllä koitakaan edes vastustaa, jamiiiii.
    Taidanpa lähteä kaivelemaan jääkaapista aktivia mustikkarahkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mä oon laktoositon mutta esim rahka menee ihan perusversiona. Jäätelöt onkin ihan eri juttu!

      Poista
  2. By the way, kurkkaapas mitä me bongattiin tänä iltana. tai siis kurkkaa kun ehdin kirjoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuun kurkkaa! Me nähtiin tänään voikukkakin!! :)))

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3