sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Virvon varvon..

Kyllä, tänään täälläpäin virvottiin. Muutamia muitakin noitia bongattiin omien nuppusien lisäksi. Tai oikeastaan pupuja, noitia ja muita hahmoja. Tytöt kerkesivät mukavasti vajaassa tunnissa keräämään melkoisen saaliin, ja vasta nyt illalla ollaan ihmetelty mitä kaikkea vitsoja vastaan mahdettiinkaan saada.





Esikoinen koirana ja juniori perinteisenä noitana. Mukavasti hampaidenlähtö istuu tähän teemaan kuin nappi silmään! Harmiksi aamulla ja aamupäivällä satoi vettä, joten matkaa tuli tehdä sateenvarjojen kanssa.

Virvottiinko siellä muuallakin?



Aikamoiset saaliit tosiaan. Lakuja, suklaapatukoita, pikkukarkkipusseja, erilaisia suklaamunia. Ja puhumattakaan millainen saalis kotona onkaan jäljellä, koska vain yksi virpomisporukka ennätti meille ennen kuin starttasimme jäähallille kevätnäytöksen talkootöiden merkeissä. On nimittäin kindermunia aikamoinen läjä kotona, ainakin yksi kennollinen ja vähän päällekin - piti hakea virpojien varalle toinen kennollinen lisää (vai varmistaakseni ensi viikonlopuksikin näitä herkkuja). ;)

Viikonlopun kunniaksi tuli tehtyä eräs hankinta esikoiselle, ja nyt mielessäni on saada tehtyä myös juniorille vastaavanlainen hankinta. Jotenkin tuntuu että tässä alkuvuodesta onkin näitä erilaisia hankintoja tullut tehtyä vähän enemmänkin. Esikoisen nappaamissa asukuvissa onkin uudet Matkuksen reissulta ostetut farkut jalassa, uusi Mulberryn huivi kädellä ja niin-takuuvarma Vero Modan toppi päällä. Kuvat on taas mitä on, ei mitään parhaiten onnistuneita - eikä tarvii kuin ihmetellä omia asentoja, olen kuin jokin ihme bodaaja tuossa jälkimmäisessä. :D

Innostuin viikonlopun kunniaksi vääntämään myös hiuksiini piiiitkästä aikaa lämpörullat. Lämpörullat! Uskomatonta, vastahan hiukseni olivat minipolkka-mittaa. Kävimme eilen myöskin tapahtumassa, jossa esiintyi kukapa muuakaan kuin Putouksesta tuttu Jäbäleisson. Muutaman kivan kuvan saimme napattua, ja saimme myös eilisille synttärisankareille napattua onnittelut kortteihin Jäbän nimmarilla. 



Toppi - Vero Moda
Kaulakoru - Lindex
Kello - Michael Kors
Farkut - New Yorkers
Huivi - Mulberry

6 kommenttia:

  1. Esikoinen on enemmän kuin paljon äitinsä näköinen. Todella sieviä tyttöjä siis noitia. Täälläkin virvottiin ja onhan sitä odoteltu joulusta saakka :D
    Viikonloppu vaan mennä hurahti ohi vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Nanni <3
      Vähän liian nopsaa viikonloppu hujahti, mutta hei lyhyempiä viikkoja ainakin täällä tiedossa..

      Poista
  2. Meillä kanssa kiersi vaikka mitä: noitija, pupuja,kissoja ym. Suklaamunatkin loppuivat kesken :)
    Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi päinvastoin, itselle jäi kinderit ;)
      Kivaa viikkoa sinnekin! Täällä viikko alkaa vesisateessa, mälsää.

      Poista
  3. Ohhoh, onpa aika saalis! Kauniita vitsoja teillä tehty kyllä. Tuntuu kuin siitä olisi vain muutama hassu vuosi kun noita itsekin väkertänyt..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä juuri, ja omat lapsuudenmuistot tulevatkin mieleen kun näitä risuja neitien kanssa väännettiin :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3