tiistai 1. huhtikuuta 2014

Aprillipäivä.

Aprillipäivä. Pilailupäivä. "Aprillia, aprillia. Syö silliä, juo kuravettä päälle.." Itse selvisin ilman aprillipiloja, mitä nyt luonto itsessään lumisateellaan meinasikin aprillata. Jostain syystä mieleeni on jäänyt erityinen aprillipila nuoruudestani. Tarkemmin sanottuna moottoripyöräkortti-iästä. Nimittäin isäni oli aina vastaan moottoripyöräkortin hankkimista, mutta eräänä aprillipäivänä hän sai minut pilan kohteeksi kertomalla leppyneensä ajatukselle ja että pihassa olisi kevytmoottoripyörä minulle. Voi sitä ilon ja itkun tuntua samalla hetkellä. Mutta mitä siihen pilaan tulee, niin moottoripyöräkortti minulla on nykyään, nimittäin se tuli hankittua aikuisiällä, samoin kuin se oma moottoripyörä.. Mutta valitettavasti moottoripyörästä on pitänyt luopua, eikä tässäkään elämäntilanteessa / työtilanteessa sille harrastukselle olisi aikaa riittävästi, enkä voisi antaa moottoripyörän vain seisoa pihassakaan.

Jouduitko sinä aprillipilan kohteeksi?

Tänään on mielessä soinut Pharrell Williams:in Happy- kappale. Onko tuttu kappale? Mikäli ei: Kuuntele. Työpäivän aikana leppoisa, menevä musiikki saa mukaansa ja välillä huomaa itsensä laulavan mukana tai muuten vain jammailevan. Tykkäänkin aika paljon esimerkiksi Jukka Pojan musiikista sen letkeyden ja hyväntuulisuuden takia. Mutta tänään siis happyiltiin monta kertaa. Zorrokin näyttää kuvassa aikas onnelliselta. Ponnari lähti päästä, ja eilen parturoin hiukan pojua lisää. Melkoinen takkusirkus onkin turkin kanssa ollut, takkuuntuu aivan järkyttävän helposti. Vaikka kyllähän se tiedettiin jo ennen pojun ottamista, että millainen rotu tämä Coton de tulear onkaan..


Aprillipäivästä tulee toinenkin juttu mieleen, joka pysyykin mielessäni koko elämäni. Nimittäin juniorini on kastettu seitsemän vuotta sitten aprillipäivänä. Aprillipäivä on myös appiukkoni syntymäpäivä, joten tänään(kin) oli kakkua ja herkkuja tarjolla kahvin kaverina. Kakun nappasimme mukaan Jyväskylän ammattikoululta, jossa on leipomopuolen myymälä - pääsinpä itse helpommalla ja aika hauska teema kakussa oli. Tällaiseen taidonnäytteeseen minä en olisikaan pystynyt! Vinkkinä Jyväskylän alueella asuville, että ammattikoulun myymälästä saa sekä makeita että suolaisia leivonnaisia, puhumattakaan myöskin ruokatuotteista. Että jos joku päivä on sellainen olo, että haluaa päästä vähän helpommalla. ;)

Eikö olekin söpö kakku?



6 kommenttia:

  1. Mikäs söpöliini se siellä kuvassa on? IHana sessu.
    En joutunut aprillauksen kohteeksi mutta itse huijasin ystävää että meidän yhteisessä lotossa oli 15€ voitto. Täydestä meni.
    Tietsikka tais aprillata minua kun se ei alkanut illalla millekään. Käynnistämiseen tarvittiin siipan apua. Nyt kauniita unia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita unia!
      Meidän Zorro-poju on yhdeksän kuukautinen Coton de tulear-koiranpentu. Ihana perheenjäsen <3

      Poista
  2. Mä saatoin hiukan mennä serkun fb-aprilliin jossa kertoi kaataneensa rekkalastillisen ikkunoita :) No mutta kun julkaisi sen viime yönä niin ei käyny mielessäkään koko aprillipäivä ennen kuin tänä aamuna :)

    VastaaPoista
  3. Oi miten syötävän suloinen kakku! Nam, maistus varmaan mullekin :) KIvaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä sisältäkin herkku! Kreemeä ja persikkaa :p

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3