perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kumisaapaskeli.

Kyllä tänä aamuna manasin itseäni. Ja ajattelemattomuuttani. Klo9 kastuin aamusateessa, eikä ollut sateenvarjoa mukana. Nahkaiset kenkäni kastuivat päivän aikana pariinkin otteeseen - oi miksen ottanut niitä kumisaappaita mukaani.. Kuvassa näkyy lopputulos "huonosta kenkävalinnasta" tälle kumisaapaskelille. 


Eikä kumisaappaissanikaan ole mitään vikaa. Olen oikeastaan tykännyt niistä oikein paljon. Löysin ne viime vuoden syyskuussa Lindexin Holly&Whyten mallistosta, samoin kuin samaa kettukuosia olevan silkkisen huivinkin. Kumppareiden sisävuori komeilee näitä oransseja kettukuvioita myös. Nyt kuitenkin jotenkin mielessä on ajatus myöskin nilkkamittaisista kumisaappaista, toisaalta Crocsilla olisi ihanan värikkäitä kumisaappaita - eli siis keltaisia -mutta en nyt tiedä.. Jospa näitä kumisaapaskelejä ei kauaa kestäisikään vaan jalkaan voisi sujauttaa vaaleat nilkkurit jotka lähtivät mukaani helmikuun alussa Kuopiosta. Ja sen jälkeen onkin nilkkureiden ja avokkaiden vuoro. 

Millaiset kumisaappaat sinä omistat?

`
Mitä työpäivät olisivatkaan ilman kahvia. Monesti nappaan take away-kahvin mukaani, ja täytyy kyllä todeta kuinka huima ero kahveissa onkaan. Välillä tuntuu että automaateista tulee melkoista myrkkykahvia..


Perjantain työpäivän jälkeen kotona olisi odottanut siivouspuuhat, mutta mihin tässä kiire on? Ennättäähän sitä huomennakin siivoamaan? Ja pitihän siivoamisen edelle laittaa leipomispuuhat luonnollisesti. Tosin minun panokseni kakun suhteen oli aika pieni, mieheni sen aika lailla valmisti jääkaappiin jähmettymään huomista varten. Nimittäin olemme kutsuneet mieheni vanhemmat huomenna meille kakkukahville, anopilla oli viikolla syntymäpäivät joten pitihän se kakku leipoa. Eikä mitään perinteistä kermakakkua, vaan jotain muuta. Mieheni sai idean baileys-juustokakusta, ja sellainen meidän keittiössämme tänään valmistui. 

Baileys-juustokakku, miltä kuulostaa?

2 kommenttia:

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3