lauantai 22. maaliskuuta 2014

Baileys-juustokakkua ja kahvia.

Onko siellä viikonlopun tuntua?

Täällä todellakin on. Aamulla oli ilo herätä keittiössä kuuluviin aamupalan valmistuksen ääniin, ja kahvinkeittimen porinaan. Neidithän ne siellä puuhailivat viikonlopun kunniaksi. Kiva juttu, eipä sillä, mutta olisin voinut hiukan myöhemmin nauttia aamupalan kuin puoli seitsemältä..


Lauantaille olimme valmistaneet eilen kakun valmiiksi, anopin synttäreiden kunniaksi sen leivoimme. Idea kakkuun lähti siis mieheltäni, ja toteutimme kakun kinuskikissan ohjeella. Jaan sen teille myös tänne, koska suosittelen kokeilemaan tätä kakkua, kakku on aikuisten makuun. Eikä kakku ollut yhtään liian makea tai baileys ei maistunut yhtään liikaa, oikein tasapainoisen makuinen kakku joka uppoaa taatusti kahvin kaverina..

BAILEYS-JUUSTOKAKKU 

Pohjalle ja reunalle tarvitset:
235g kaurakeksejä
125g voita tai margariinia

Täyte:
4-5 liivatelehteä
2dl kuohukermaa
1/4 dl tomusokeria
1prk pirkka mascarpone-juustoa
3 valkuaista
1dl baileys-likööriä

Vuoraa irtopohjavuoan (24cm) pohja leivinpaperilla ja sivele reunoille ruokaöljyä. Murskaa kaurakeksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos sormilla vuoan pohjalle ja reunoille.

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota kuohukerma, lisää vaahdotuksen aikana tomusokeri mukaan. Sekoita kermavaahtoon mascarponejuusto. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää seokseen. Kiehauta likööri ja sulata joukkoon liivatelehdet. Lisää likööri-liivateseos ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytevaahdon sekaan. Kaada vuokaan ja tasoita pinta nuolijalla. Jäähdytä jääkaapissa vähintään kolme tuntia, mutta voit hyvin valmistaa jo edellisenä päivänä. Koristele kakku ja nauti. Me koristelimme kakun ainoastaan pehmeiden kultaisien helmien kanssa.


Aamun aikaisella heräämisellä oli paljon hyviä vaikutuksia, nautin aamuauringon paisteesta imurin varressa ja koti tuli siivottua hurjan tehokkaasti mieheni kuskatessa esikoista jäätreeneihin. Yhdeksän maissa koti oli siivottuna ja pari pyykkikoneellistakin pestynä, aika tehokasta sanon minä! Mieheni yllätti minut kotiin palatessaan ihanan värikkäällä tulppaanikimpulla, kyllä ainakin tässä huushollissa mies huomioi kukkien kera. Ja tällä viikolla parikin kertaa. Mikähän tilanne siellä muualla on? Oletko yhtä onnekas?

Tuoko sinulle miehesi kukkia?


Kevätauringon paistaessa juniori sai pukea päällensä kevään Molokidsin takkinsa, joka tuli jo tammikuussa hankittua. Neiti onkin ihastunut takkiin melkoisesti ja täytyy myöntää että aika piristävä takki onkin valkoista luntakin vasten. Tämä takki tulee varmasti tänä keväänä näkymään monessakin blogissa, sen verran suositulta takilta tämä vaikuttaa. Kun nyt vain saisimme kokonaan kerättyä talvivaatteet sivuun ja siirryttyä kevätvaatteiden maailmaan, sitä niin jo odotan..  



Itse kävin illansuussa kahvittelemassa myös ystäväni tyttären 7-vuotissynttäreillä, ja kuten kuvasta näkyy niin auringonsäteitä tarjoiltiin vielä illansuussakin. Juhlan kunniaksi huulilleni laitoin voimakkaamman punaista uutta huulipunaani, ja yllättävän sinut olenkin värimaailman kanssa. Huomaattekos muuten, että hiukseni ylettävät jo poninhännälle? Vai kiinnittyykö huomionne jättifinniin kasvoissani? Vasta uhmasin itselleni syyskuun hiusten muutoksessa, että nyt pidän hiukseni lyhyenä enkä laske ponnarimittaan. Nyt kuitenkin ajatukseni ovat muuttuneet ja kasvattelen taas vaihteeksi hiuksiani siihen mittaan, että poninhäntä onnistuu hyvin ja voin laittaa erilaisia kampauksia hiuksiini. Eli ilmeisesti hiusten kasvatus kohti pitkää tukkaa on taas alkanut? Miten tässä taas näin kävi? No, nähtäväksi jää mitä hiusteni kanssa keksin. Jotain muutosta ja piristystä toisaalta kaipaisinkin jo, olisiko ehkä raidat sopivan neutraali muutos?


Aurinkolasit - Ray Ban
Huivi - Louis Vuitton
Bleiseri - Lindex

Mukavaa lauantai-iltaa!

4 kommenttia:

  1. Huulipuna käy loistavasti!

    VastaaPoista
  2. Mää en ala, ihana mikä huivi <3
    Tuo kakku on lempparini, se vain on niin hyvää.
    Sain kukkia viikko sitten mieheltäni mutta edellisestö kerrasta sitten olikin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivi on ollut liian vähällä käytöllä, myönnetään. :) mä en ollut ennen kakkuun törmännyt, hyvän kakun mieheni leipoi! Kukat piristää kyllä :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3