perjantai 28. helmikuuta 2014

Nälkäinen Stadissa.

Viimeinen lomapäivä meni kotona puuhaten sekä Helsinkiin matkaten. Illalla perillä ollessamme kuitenkin nälkä vaivasi meitä kaikkia. Koska hotellimme oli Sokos Hotelli Presidentti, päätimme kävellä jonnekin syömään. Onnistuimme suunnistamaan Helsingin Burger Kingiin - jossa ei ollut jonoa, ja jäimmekin nauttimaan ateriat.

Joko paikka on tuttu sinullekin?





Burger Kingin hauskuus lapsille onkin nämä paperiset kruunut, jotka muuten tulivat tänään ihan kotiin saakka mukana. :) Aiemminkin olemme ruokailleet Burger Kingissä, tosin edellinen kerta oli Tanskan reissullamme pari vuotta taaksepäin lomaillessamme. Kävimme sillä reissulla Legolandissa, Köpiksessä ja vietimme pari päivää Tukholmassakin. Reissu oli omatoimimatka omalla autolla.


Neidit pukivat reissuun päälle uudet softshell-takkinsa, jotka löysin Nameit:in valikoimasta tälle keväälle. Ihanan pirtsakat takit ja hinta oli myös mieluista, 39,90€/kpl. Ja softshell onkin näille keleille mitä mainioin asu. Pipot puolestaan ovat Polar O Pyretin kevään pipomallistoa. Pari päivää Helsingissä takana, hyvin työpainoitteisesti se minulla meni - kun samalla aikaa muu perhe vietti aikaa kyläillen, Hoplopissa, elokuvissa ja kaupungilla shoppaillen. Vaikka eipä sillä, ennätinpä minäkin Stockalle pariinkin otteeseen ja Zarastakin onnistuin saamaan jotain mukaani. Mutta ei siinä vielä kaikki, joku muukin ostos tehtiin Helsingin Sanomissa olevan mainoksen perusteella kotimatkan varrelta..

Nyt kuitenkin väsy painaa, joten on aika kömpiä unille,

Hyvää yötä!

2 kommenttia:

  1. Vitsit nuo pipot on kyllä kivat! Toivottavasti saan vielä meillekin :)
    Teille tuli kans se Molon girly rainbow, kannatti siis tilata testiin. Kohta saakin pukea värikästä päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu :) Noi pipot on kyllä kivat. Mutta ne huivit ei ollut meidän juttu ;) Pidän peukkuja että löydät vielä teille!

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3