sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Heikun keikun.

Tuleeko sinulle koskaan fiilistä, että tekee mieli laittaa koti heikunkeikun? Vaihtaa järjestystä, siirtää huonekaluja, vaihtaa verhoja? Minulle tänään tuli sellainen fiilis, ja oli aivan pakko ihan heti laittaa töpinäksi kun tilanne sellaiseen tuli. Lapset olivat elokuvissa isovanhempien kanssa ja mieheni Zorron kanssa lenkillä. Minä tartuin mattoihin, ja kaikkiin tekstiileihin ja heitin ne ulos pakkaseen. Seuraavana kaivoin imurin kaapista, ja aloin hommiin! Lopputuloksena huomasin sohvien ja tason olevan ihan heikunkeikun olohuoneessa, kokeilin uutta järjestystä. Tämä ei kuitenkaan mennyt läpi, joten palasimme alkuperäiseen olohuoneen järjestykseen..


Pohdin myös tuuletusoperaationi puolessa välissä, että millaistakohan olisi mennä pakkaskelissä tuolla ilmoissa? Lentää kuumailmapallolla? Itsehän olen haaveillut että jokin kesä haluaisin kuumailmapallolennolle, mutta on ne kyllä aika hintavia. Ja entäpä jos sieltä haluaakin pois?

Oletko sinä ollut kuumailmapallossa?



Täällä Keski-Suomessa pakkasmittari näyttää -17astetta, joten onkin hyvä tuulettaa ulkona kaikki vain irtilähtevä. Olin myös onnekas, kun sain tänään kauniin pakkaspäivän kunniaksi laittaa olohuoneeseen paikoilleen valkoiset purjerengasverhotkin! Kyllä ne beigetkin verhot oli ihan kivat, mutta valkoinen on valkoinen. Ja entäpä jos näitä valkoisia vielä täydentää niillä Jotexilta tilatuilla verhoilla? Vielä keittiöönkin tulisi vaihtaa toinen kappa kevättä odottamaan..



Puhtaaseen kotiin olikin ilo ottaa tytöt ja isovanhemmat kahville, nimittäin minun nimipäiväkahville. Tarjolla oli minun lemppareitani, suklaakarkkeja sekä sain elokuvareissulta palanneilta kakun tuliaisina.




Myös ystäväni muisti minua pienellä lahjalla. Lisää suklaata! Kyllä ystävät hyvin tuntevatkin minut. No, jos vielä tänään maistan näitä - sovitaan ettei sitten viikolla laisinkaan. Viikonlopun aikana onkin tullut korvattua viikolla syömättä jätetyt herkut, nimittäin kävimme lauantaina Pandan tehtaanmyymälässä ja siellähän oli vaikka mitä uutuuksia. Oma lempparini oli suklaapopcornit - nam! Minun mielestäni suklaapopparit olivat jo lapsuudessani lemppareitani? Miksei niitä nykyään myydä kaupassa? No, onnekseni ja epäonnekseni tilanne korjautuu pian, kun Pandan popcornit tulevat kauppoihin. Nappasin myöskin Plantagenista tänään mukaani pari nippua tulppaaneita, kyllä nuo leikkokukat ovat vain niin minun juttuni! Ja mikä upea lisä sisustukseen, näitäkin tulppaaneja olisi löytynyt vaikka minkävärisenä.


Mielessäni on paljon suunnitelmia, miten voisin kotia laittaa lisää heikunkeikun. Seuraava kohde taitaa olla makuuhuoneemme, jossa muutoksen tuulet puhaltavat. Televisio (jota en edes muista koska olisi avattu) saa ensimmäisenä lähtöpassit, samoin kuin lipasto ja "kukkataso" sänkymme vierestä. Tänään olemme jo suunnitelleet sängynpäätyä, sekä päätyhän tarvitsee kaverikseen myös yöpöydät. Mihinköhän tämä kaikki mahtaa johtaa? Mitähän kaikkea tällä menolla mahtaa mennä uusiksi? Ja mihin vanhat kalusteet mahdamme oikein laittaa? Ja päällimmäisenä mielessäni, kuinka pitkä projekti tästä mahtaa oikein tulla? Joutuuko pian vielä tapetointihommiinkin? :D

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Kuumailmapallolla haluaisin joskus lentää, en tosin välttämättä talvella:)! Ja tuo suklaakarkkipussi näyttää herkulta! En ookaan tuota ennen nähnyt, täytyy ehdottomasti maistaa! Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Viivi! Ja mäkin haluaisin kovasti kuumailmapalloilemaan, mutta mieluummin joo kesällä! :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3