sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Valoa ja juhlintaa.

Hei vaan!

Viikonloppu alkaa olemaan loppusuoralla, ja melkoista menoa ja meininkiä se pitikin sisällään. Arvaattekos miten minulle muuten kävi sen Marimekon punaisen lumimarja- kaitaliinan kanssa? Mitä luulette, oliko se pakko käydä poimassa kotiin jouluksi?

Viikonloppu aloitettiin meillä perjantaina aika mukavalla iltapalalla, lasten lempparilla - pannukakulla! Eikä ihan millä pannukakulla tahansa, vaan Maailman Parhaalla Pannukakulla! Samaisella ohjeella olenkin monet kerrat valmistanut tätä herkullista pannukakkua, ja ohjeen olen aikoinaan bongannut täältä. Yksinkertaisesti vaan aivan tajuttoman hyvää.


Juniorilla oli myös viikonloppuna jouluisia puuhia. Joulupukki on saanut jo monta piirrustusta ja kirjettä, jotka aattona neiti hänelle ojentaa. Nykyään tuntuukin, että ne ovat niitä harvempia hetkiä, jolloin neidillä ei olisi tonttulakkia päässä. Punainen lakki päässä hän kävikin lauantaina kaupassakin isänsä kanssa, ja nähnyt samaisella reissulla joulupukinkin. Melkoinen joulupukin apulainen hän onkin, askastelee vaikka minkälaisia lahjoja. Joulukuuseen ilmestyi myös polkakeppejä, jotka ovat olleet kyllä neideille melkoinen kiusaus - jouluna sitten niitä saa napsia kuusesta. Muistan erään joulun myöskin neitien ollessa pieniä, leivoimme kuuseen oikeita pipareita jotka koristelimme kauniiksi ja kiinnitimme narulla.. aina silloin tällöin bongasin kuusesta pipareita, joissa oli hampaanjäljet ja puuttui palasia. Oi niitä aikoja! <3


Neidillä on muuten kuvassa päällä Pomp de Luxilta tilatut curryn väriset legginsit ja neuletakki. Mukavasti sopii valkoisen pitsihameenkin kanssa. Eikö vaan?

Mutta mitä ihmettä minulla on päälläni? Ja mitä tukalleni on tapahtunut? Ehkä kärähtänyt permanentti hiukan liian pienillä rullilla? Olenko tosiaan vaatekaappini tyhjennyksen yhteydessä löytänyt tällaisetkin vaatteet käyttööni? Eikai nyt sentään! Juhlimme lauantaina naapurimme, ja ystävämme, neljäkymppisiä. Ja silloinhan oli niin ihanan värikäs 70-luku. Vaatteiden suhteen käännyimme Jyväskylässä sijaitsevan pukuvuokraamon puoleen, Satumaa tarjoaa erilaisiin teemabileisiin vaatteet ja asusteet 12€ vuokrahintaan. Ainoastaan perukkini ostin näitä juhlia varten.




Ja vielä vuosikymmenen mukaisesti tietenkin takki mukaan! Vihreä nahkatakki, niin mun juttu.. tai ei. :)





70-luvulla olivat merkkarit ja pantterit suosittuja, ja kyllä ne maistuivat meille synttäreilläkin. Eikä muuten loppunut keskenkään. Kaikenkaikkiaan mukavat synttärit, jotka jatkuivat yöhön saakka yökerhon kautta. Se miten mukava tämä päivä on ollutkaan väsyneenä - onkin aivan eri juttu. Ei vaan tuo yöhumputtelu ole se minun juttuni, varsinkaan kun lapsetkin olivat yön mummilassa niin ovatkin sitten tämän päivän ikävissään hakeneet huomiota vähän normaalia enemmän. Mutta mahdettiin olla koko porukkana aikamoinen näky Jyväskylän yössä, kun jo me neljän hengen porukkana käännettiin päitä ja
kiinnitettiin melkoisesti huomiota..

Tänään vielä onnistuin kaivelemaan muutamia valoja kotiamme koristamaan. Esikoinen sai verhotangolleen enkelivalot, eteiseemme ilmestyi suureen korkeaan maljakkoon kauniit valot ja myöskin keittiönpöydällämme valaitsee tällainen ilmestys. Viimeistelin myös joulupakettien pakkauspuuhia tänään, ja viimeisimmät lahjatkin tulivat hankittua. Enää en hanki mitään. Uskallanko edes luvata sellaista?




" Lumihuntuun valkeaan
peittyy hämärtyvä maa.
Joulumieli iloinen
täyttää joka sydämen."

Kaunista Joulunaikaa!

4 kommenttia:

  1. Aika pähee 70´s -look sinulla :)
    MEillä on ollut myös pari kertaa nelikymppisiä samalla teemalla ja hauskaa on ollut!
    Minulla on lahjat vielä ihan vaiheessa pakkaamisesta puhumattakaan.
    Mistä olet neidin kauniin pitsihameen löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hame on ollut löytö H&M:ltä. :)
      Ja tosiaan teemabileet on mukavia!

      Poista
  2. Mahtava asu teemabileisiin. Välillä on kiva revitellä oikein kunnolla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3