sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Sunday minds.

Sunnuntai-ilta. Nyt on levännyt olo tulevaan viikkoon? Not. Miksihän viikonloput tahtovat olla sellaisia kotityön täyteisiä? Imurointia. Pyykinpesua. Silittämistä. Neidin kuskaamista harkkoihin. Toisaalta se on sitä arkea, seuraavaan viikkoon valmistautumista ettei silloin tarvitsekaan repiä itsestään kaikkea irti. Toisaalta mielessäni piilee pieni ajatus mahdollisesta talvilomasta, sellaista minulle tosin ei vielä ole kertynyt - mutta voihan aina kysäistä? Kuinka sinun viikonloppusi meni?

Viikonloppuun kuului monenlaista, muun muassa sukulaisissa vierailua ja kotona myöskin leipomista. Leipomisidea lähti perheen juniorilta, koska eskarissa oli leivottu omenapiirakkaa vanhemmille vanhempainiltaan ja se oli ollut niin mieluista hommaa, ja kuulemma hyvääkin, että päätimme kotona leipoa myös. Hommasta tekikin erityisen helppoa reipas neiti, joka oli muuten eskaritädeiltä pyytänyt mukaansa ohjeenkin kotiin.. :) Ohjeesta tuli uunipellillinen superhelppoa omenapiirakkaa, joten näppärästi sujahti pakkaseen reilu satsi tätä piirakkaa yllätysvieraiden (ja makeanhimon) varalle.

Haluaisitteko että jakaisin helpon omenapiirakan ohjeen täällä?




Viikonloppuna ainakin kelit suosivat ulkona olemista. Taisipa olla niitä viimeisimpiä kesäisiä vesipyssyleikkejä pihapiirissä lapsien kesken, ja saimmepa äiditkin nautittua kahvit auringon paisteessa. Naapurimme pihalta oli pakko, siis ihan pakko, napata pari kuvaa heidän ihanista auringonkukistaan!



Jotenkin ajatukseni ihanista auringonsäteistä (ja auringonkukista) huolimatta kuitenkin ovat jatkuvasti talvessa. Lasten talvivaatteissa, sekä oman vaatepuoleni puutekohdissa. Mitä minä oikeastaan tarvitsisin? Uuden takin. Uudet saapppaat. Joku kiva huivi. Ja sen verran tarkkaan olisi sekin jo harkittu, millainen huivi olisi kiva. Ja sitten mä tarttisin..Ja ja.. Aika pakkomielteistä onkin ajatella ostoksia, shoppailua - mielestäni shoppailu ruokkii lisää shoppailua. Olisikin hyvä pitää itsensä kiireellisenä jatkuvasti - silloin ei edes ehdi shoppailemaan?

Kävin hiukan kiusaamassa itseäni paikallisessa sisustusliikkeessä ja sielläkin oli muutama juttu, jotka suorastaan huutavat pääsyä kotiimme. Niistä kuitenkin myöhemmin lisää. Lapsien jo nukkuessa, nyt on hyvä ruveta ajattelemaan myös niitä omia treffejä nukkumatin kanssa. ;)

Hyvää yötä
ja
voimia alkavaan viikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3