tiistai 10. syyskuuta 2013

Dreams.Kartell.

Sisustushaaveita. Kartell haaveita..


KARTELL COMBINIBILI


Ensimmäisenä sisustuskohteena kodissani olisi makuuhuoneemme, johon haluaisin jotain uutta. Tällä hetkellä makuuhuoneen kalusteet ovat tummahkoa puuta, joka tekee mielestäni "raskaan" tuntuisen makuuhuoneen fiiliksestä. Yhtenä selityksenä makuuhuoneen tummiin kalusteisiin on tunnesiteet - makuuhuoneessamme on esimerkiksi äitini vanha lipasto. Muutoin kotimme on aika valkea yleisfiilikseltään ja kalusteiltaan. Makuuhuoneeseen onkin haettu toisenlaista fiilistä, mutta nykyiset toiveet fiiliksen suhteen ovat muuttuneet. Nykyisen fiiliksen suhteen tällaiset Compinibili säilytyskalusteet olisivat oikein passelit makuuhuoneeseemme.. vaikkapa yöpöydiksi? Materiaalinkin puolesta ne olisivat helppoja pitää puhtaana ja tarvittavat tavarat olisivat ovien takana piilossa. Lisäksi näitä on helppo rakentaa oikeaan korkeuteen, koska osia pystyy kokoamaan päällekkäin ja leveydenkin puolesta on erilaista olemassa.


Kartellin Louis Ghost- tuoli on myös kiehtonut minua pitkään. Nyt silmääni iski valkoinen versio, joka oli aivan ihana. Todella näyttävä tuoli, ja on muuten älyttömän hyvä istuakin. Itse haaveilen jonakin päivänä uudenlaisesta ruokapöydästä, esimerkiksi pyöreästä valkoisesta, ja mikäpä ettei sekin voisi olla Kartellin, johon voisin yhdistää muoviset tuolit.     


Kartellin Bourgie pöytävalaisin on alusta saakka ollut minulle se must-juttu. Pakko hankinta jossain vaiheessa. Niinku ihan pakko saada. Juuri niitä minun pakkomielteitä.. Jostain syystä olen kuitenkin malttanut itseni tämän lampun kanssa, toisin kuin vaate/laukkushoppailuiden. Nyt kuitenkin sisustusbuumi yrittää nostaa taas voimakkaasti päätään, vaikka kovasti olenkin sitä yrittänyt vastustaa. Meillä on ennestään useampi desing-lamppu kotonamme, joten tämä lamppu olisi hyvä lisä ja juuripa makuuhuoneeseen tämänkin voisin kuvitella! Kävinkin tässä vähän aikaa taaksepäin ihailemassa valaisinta paikanpäällä sisustusliikkeessä - eikä se helpottanut tätä pakkosaada-juttua ollenkaan. Kävin myös katsomassa Kodin1:llä lähestulkoon vastaavaa valaisinta (hintakin oli paljon pienempi), mutta ei se ole sama juttu. Enkä tietenkään huoli sitä, kun tämä Bourgie on mielessäni..

Kolahtaako nämä sinuun?

Kuvat olen muuten lainannut AMBIENTEDIRECT.COM - the home of modern living:istä.



Tuoli Elisabeth 99,00€ / Etola



Tuoli Crystal 139€ / Etola

Nämä kaksi edelläolevaa kuvaa on lainattu Etola.fi sivustolta.

Yllätyin, että Etolassa on tällaisiä design-kalusteiden edullisempia versioita myynnissä. Esimerkiksi ylläoleva Crystal-tuoli on ihan hyvännäköinen ja hintainenkin.. ;)

Vink vink! ;)

6 kommenttia:

  1. Tuon Kartellin Bourgie pöytävalaisimen haluaisin läpinäkyvänä.

    VastaaPoista
  2. Ystävälläni on tuo Crystal-tuoli läpinäkyvänä, ja en olisi ikimaailmassa uskonut sen olevan Etolasta, kun kysyin mistä se on! :) Se näyttää livenä kalliilta design-tuolilta! :)

    VastaaPoista
  3. Tuo lipasto mikä on äitisi vanha on tosi kiva! En itsekkään kyllä haluis enkä vois luopua siitä missään nimessä. Laittaisin sen johonkin kuitenkin esille. :) Mää oon ihastellu tota Etolan Crystal-tuolia jo tosi pitkään! En vaan raaski sitä ostaa eikä meille tosin se sopiskaan mihinkään. Meillä on enemmän tummaa joka paikassa ja muutenkaan sille ei ois mitään paikkaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta nimenomaan aina voikin ihastella ja haaveilla. Se että onko kaikki ihastelut niitä käytännöllisiä ym -onkin toinen juttu. :D

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3