perjantai 2. elokuuta 2013

Rallit & shopping.

Voihan rallit! Jyväskylän suunnalla ajetaan parhaillaan MM-ralleja ja jostain syystä olin ollut melkoinen tunari ennen kesälomiani ajoittamaan työpäivien sijainnin verrattuna ralleihin. Jostain syystä löysin itseni aina samalta suunnalta kuin ralliautot. :) Olenpa ensi vuonna sitten viisaampi! Päätin kuitenkin myös antaa itselleni hetken ralliautojen pärinässä ja tuli napattua muutama kuvakin, ja bongattua suomalaisten autot..



Ralliautoja odotti paljon muitakin ihmisiä, ja ohiajavissa autoissa liehuivat eri maiden lippuja. Tässä sattumalta menee suomen lipulla varustettu auto :)

Päätimme neitieni kanssa lähteä työpäiväni jälkeen tänään haistelemaan rallihuumaa Jyväskylän kävelykadulle. Meininki oli mukava, ihmisiä oli reilusti liikkeellä ja erilaisia kojuja pystytetty rallihenkisesti. Kuitenkaan emme pysyneet ulkona, vaan siirryimme sisätiloihin. Tekosyynä  Syynä oli ystäväni lapsen syntymäpäivät, jonne päätimme tällä reissulla ostaa jotain. Ja löysimmekin jotain. Ja jotain muutakin. Jostain syystä H&M osaa aina välillä totisesti yllättää, ja niin kävi nytkin. Positiivisena juttuna on myös se, että H&m on muuttanut mittaluokkiaan, esimerkiksi tyttöjen vaatteet ovat 140cm saakka verrattuna entiseen 128cm saakka. Hieno juttu!



Olisin löytänyt tällä reissulla jo monta juttua juniorille, mutta onnekseni  harmikseni hänestä onkin tullut valikoiva ostoksien suhteen joten säätin taas euroja. Mukaan lähti kuitenkin tämä ihana mekko, eikö olekin ihana?


Mä olen sitä mieltä, että mun on hyvä pysytellä kaupoista pois, ettei näitä houkutuksia tulisi.. Kaupoilta lähti mukaan myös söpöt korvikset esikoiselle. Hintakaan ei Bijou Brigitte:ssä päätä huimannut, tällä paketilla hintaa oli 5,95€.


Mutta nyt se viikonloppu on täällä ja huomiseksi onkin luvattu kaunista keliä, eli rennosti mennään tämä(kin) viikonloppu. Meillä on tosin sunnuntaille luvassa jotain extraihanaa, extramukavaa ja extrajännittävää.. mutta siitä sitten myöhemmin ;)

Rentoa viikonloppua ihan
jokaiselle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3