perjantai 19. heinäkuuta 2013

Last Days.

Kesäloman viimeisiä päiviä viedään. APUA! Mihin tää aika oikein on juossut ja miten neljä viikkoa voi tosiaan olla ihanjust ohi?! Me päätettiin lähteä perjantain kunniaksi elokuviin, katsomaan uusi Itse Ilkimys 2 - ja suosittelen kyllä jokaiselle lapsiperheelle sekä aikuiselle! Oli meinaan todella hyvä! Positiivisena yllätyksenä aamupäiväelokuvat voi nauttia Finnkinosta vielä hyvin edulliseen hintaan, 6,50€ /hlö. Tästä elokuvasta olinkin ennakkoon kuullut vain hyvää palautetta, ja saattaapa olla että tämä leffa löytää tiensä myös meille kotiin myöhemmin..


Jotta viimeiset lomapäivät tuntuisivat todellisilta lomapäiviltä, edessä on irtiotto kodista ja kodin askareista. Kotona varsinkin sadepäivät tuntuvat olevan haastellisia, silloin sitä innostuu puuhailemaan kaikenlaista ja etenkin niitä ns. rästihommia. Lähdemme Helsingissä pysähdyksen kautta Viroon, Pärnuun, muutamaksi päiväksi lomailemaan. Pärnua on kovasti kehuttu ja odotammekin kovasti sen rantahiekkoja. :)

Pakko muuten jakaa yksi vinkki auringossa olleelle iholle tai mikä ettei kuivalle iholle yleensäkin, jos iho meinaa kuivaa - olen löytänyt uuden löydön! Tämä löytö tuli vastaan ihan sattumalta, kun etsin edelliselle Viron matkallemme näppärän kokoista vartalovoidetta. Ihastuin tuoksuun, pakkaukseen ja tuote tosiaan on ihan must. 
Vaselinen Aloe Fresh- voide on ihan huippu, raikas Aloe Veran tuoksu ja miten nopeaa voide imeytykään! Tästä voiteesta tykkäävät myös perheen pienimmät, joten ehdottoman suosittelen kosteusvoiteen loppuessa harkitsemaan tämän tuotteen kokeilua. Samaa tuotetta löytyi kaupasta myös geelimäisessä muodossa, joten varmasti vielä kevyempi kuin tämä mutta en osaa nyt verrata tätä mihinkään tuotteeseen, enkä kelpuuta muuta vähään aikaan! :)


Muu perheeni jatkaa ensi viikon puolesta välistä lomailua Helsingissä kun itse aherran kaksi päivää töiden merkeissä pääkaupunkiseudulla. Kuitenkin toisen työpäivän illaksi on luvassa jotain ohjelmaa, johon tarvitsee ulkoiluvaatteet ja itse herättelen toiveita purjeveneilystä! Katsotaan toteutuuko toiveeni - olen halunnut aina päästä purjeveneeseen, isoon sellaiseen. Kaikkea kivaa on turistinakin mahdollista puuhailla Helsingissä - harmi kun en pysty olemaan mukana. Erityisesti Helsingissä minua kiinnostaisi kovasti Luonnontieteellinen keskusmuseo, vaikka varmasti muu perhe keksii paljon tekemistä minun viettäessäni päiviäni työporukan parissa. Päivät Helsingissä kuitenkin on hyödynnettävä hyvin ja otettava se hetki, jolloin pääsenkin ostamaan jotain tiettyä..

Ups. Olin jo jonkun aikaa kärsinyt tyvikasvusta hiuksissani. Tai ei niinkään tyvikasvusta, vaan harmaista hiuksista! Kyllä! Harmaita! Ja koska omat hiukseni ovat tummat, sellaiset valkoiset raidat siellä täällä hiuksissa eivät ole niinkään kiva juttu. Jostain syystä omien hiusten värjääminen tai yleensä kampaajalla käyminen on hyvin harvoissa kantimissa, niin tänään päätin hoitaa tuon homman itse. Ja kyllä, kylpyhuoneessa.. Lopputuloksena minulla on tumma, hyvin tumma tukka. Kuvia uudesta lookista myöhemmin.. :)

Nyt kuitenkin nukkumatin matkaan, jotta aamulla jaksaa ruveta pakkamaan matkatavaroita reissua varten.

Öitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3