tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kolmen suklaan juustokakku.


Tarvitset:

1 pötkö Domino -keksejä
50 g leivontamargariinia

9 liivatelehteä
3 x 130 g Pandan suklaalevy
(valkosuklaa, maitosuklaa, tummasuklaa)
0,5 dl sokeria
5dl Flora vispiä
400 g maustamatonta tuorejuustoa

1. Laita Dominot muruksi yleiskoneessa ja sekoita
sulatetun margariinin kanssa. Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja levitä pohjaseos vuoan pohjalle. Itse olen yleensä tehnyt kakun 24cm vuokaan, mutta nyt syntymäpäiville tein pienempään ja kakusta tuli korkeampi. Vinkkinä reunoille voi sipaista voisulaa ja päälle tomusokeria, niin reunasta tulee siistimpi. Lisäksi on erikseen saatavissa reunakalvoja. Esimerkiksi BakeandParty myy kakkujen reunakalvoja.

2. Vatkaa Flora-vispi ja sokeri vaahdoksi.

3. Laita liivatteet kylmään veteen.

4. Sulata ensimmäisenä tumma suklaa vesihauteessa. Jaa tuorejuusto kolmeen osaan, sekoita 1/3 tuorejuustosta sulatetun tumman suklaan kanssa. Liuota 3 liivatetta vesitilkkaan ja sekoita tuorejuusto-tummasuklaamassan sekaan tasaisesti. Lisää 1/3 kermavaahdosta. Kaada vuokaan ja nosta jääkaappiin, anna hyytyä n.5minuuttia ennen seuraavan kerroksen laittamista.

5. Valmista maitosuklaakerros seuraavana samoin kuin tummasuklaakerros. Sulata maitosuklaa vesihauteessa. Sekoita 1/3 tuorejuustosta sulatetun suklaan kanssa. Liuota 3 liivatetta vesitilkkaan ja sekoita tuorejuusto-suklaamassan sekaan tasaisesti. Lisää 1/3 kermavaahdosta. Kaada vuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään n.5minuuttia ennen valkosuklaakerroksen laittamista.

6. Valmista valkosuklaakerros samoin kuin aiemmat kerrokset.
 Anna kakun hyytyä mielellään yön yli jääkaapissa. Irroita
reunat ja nosta tarjolle, koristele halutessasi. Itse olen
tarjoillut kakkua suklaarouheella koristeltuna, ja mikäpä
kesäaikaan olisi koristella kakku tuoreilla mansikoilla.

Halusin jakaa ohjeen täällä blogissani, koska niin toivoitte ja kakku on kaikessa yksinkertaisuudessaan helppo toteuttaa. Ja myös tosi hyvänmakuinen! Kakkua voi tarjoilla useissa eri tilanteissa, ja nyt testaan myös kuinka kakku käyttäytyy pakastaessa.
Olen tämän joskus bongannut netistä, esimerkiksi täällä on myös vastaavan kakun ohje.

Kuka testaa ensimmäisenä
 tämän reseptin?

6 kommenttia:

  1. Voi apua, kun tämä on hyvännäköinen! Olen kerran saanut yksissä juhlissa maistaa ks.kakkua ja olisin sen syönyt melkein kaikki (jos olisin kehdannut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi helppo tehdä. Ja vaarallisen hyvää myös, omaa lempparia :)

      Poista
  2. Kiitos tästä hyvästä ohjeesta! :) Oli herkullista. Olen kokeillut toistakin ohjetta, mutta tämä oli parempi. Ei varmaan haittaa, kun linkkasin blogissani linkin sinun blogiisi tähän ohjeeseen.. :) Olipa hankalasti kirjotettu.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että onnistui! Kakku on kyllä helppo valmistaa ja maku on aivan taivaallista :)
      Kiva kun eksyit blogiini <3

      Poista
  3. Sanat ei riitä kuvailemaan tämän kakun makunautintoa!!!❤️ Tarjosin tällä reseptillä poikani synttäreillä tätä kakkua ja kaikki olivat ihan haltioissaan kakusta!para aikaa teen kyseistä kakkua uudestaan!olisipa jo huominen niin pääsisi sitä syömään 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mahtavaa kuulla! Tää on meidänkin lemppari ja onnistuu aina! Ihanaa kun eksyit blogiini :)

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3