sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Mahtava fiilis.

Aivan mahtava viikonloppu takana. Viikonloppu sisälsi monenlaista, lauantaina teimme todistustenjaon jälkeen äkkilähdön Kuopioon. Kävipä vielä niin hassusti, että aurinkolaseistani irtosi toinen linssi - esikoiseni ehdotti että irroitetaan toinenkin niin saamme näin hauskat silmälasit. Ja näin toimimme, irroitimme toisenkin linssin ja neidit kisasivat kumpi saa pitää niitä päässään. Tulipa napattua minunkin päässäni näistä "tuunatuista" laseista kuva.


Kiersimme Kuopiossa hetken aikaa kaupungilla, ja kävimme torilla nauttimassa lämpöiset lörtsyt kahvin kera. Lapsille tietenkin jäätelöä! Kuopion torilla olikin elämää, ja kotimaisia mansikanmyyjiäkin oli monessa kojussa. Tapasimme myös siskoni Kuopiossa, ja suunnistimme sen jälkeen Matkukseen. Sieltä mukaan lähti kengät itselleni ja kengät miehelleni. Eipä siis ollut ihan turha reissu..


Paluumatkalla Kuopiosta Jyväskylään päätimme pysähtyä mieheni ehdottamassa paikassa upeissa maisemissa. Hän oli saanut suosittelja tästä paikasta, Kivisalmen Kievarista. Kievari sijaitsi Rautalammin ja Konneveden välimaastossa järven rannalla. Tämä osoittautuikin varsinaisen suosituksi kohteeksi, vesiteitse oli melkoista ruuhkaa ja autoilijoita myös riitti! Ennen meitä ruokaansa jonotti 20 henkeä!




Kivisalmen Kievari oli kuitenkin kehujen arvoinen ja kannatti todellakin odottaa annostaan. Hampurilaiset lankkuperunoineen auringonpaisteessa terassilla todellakin maistui. Itse valitsin perinteisen juustohampurilaisen, kun taas mieheni otti hampurilaisen Chevrejuustolla. Käy tutustumassa paikkaan tästä, ja suosittelen pistäytymään ihan paikan päälle!



Viikonloppuun kuului myös ystäviä, hiustenlaittoa ja kesäfiilistä. Asuinalueellamme juhlittiin myös perinteiset pihajuhlat, jotka jatkuivat pitkälle yöhön. Nautimme sunnuntaina terassilla auringonpaisteessa päiväkahvit jäätelön kera, ja olipa kotimaisia mansikoitakin! Nam!



Hellettä on luvassa ensi viikollekin, nautitaan Suomen kesästä ja lomalaiset
- nauttikaa te helteistä :)

2 kommenttia:

  1. Vitsi miten herkkuhamppari! :P Pitääpä pitää mielessä tuo paikka, jos sinne joskus eksyis. :) Teillä olikin tosi kiva päivä. Tollaset extemppore jutut on monesti niitä parhaita. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3