keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Elämä on laiffia.

Ensimmäinen lomaviikko on alussaan. Kelit ainakin ovat suosineet. Vaikkakin aurinko onkin suurimman osan alkupäivästä pysytellytkin pilvien suojassa. Olen kuitenkin kerennyt tapaamaan muutamia ystäviä viikon aikana erilaisissa merkeissä. Sainkin eräältä ystävältäni ihanan kukan, ruusuliisan. Olen pitänyt sitä nyt pari päivää sisällä, mutta siirrän sen pian ulos, kyseessä on ulkokasvi. Jonkun sivuston mukaan tämän kasvin kanssa riittää haasteita tuholaisia vastaan. Olen kuitenkin valmis taisteluun! :)

Mitä tykkäät -
eikö olekin aika söpö?



Minusta tuntuu että jollain tavalla blogini voisi luokitella ns. hyvänmielen blogien joukkoon. Kerron blogissani ihanista asioista, mutta en niinkään ole kirjoittanut elämän epäreiluudesta taikka vastoinkäymisistä, menetyksistä. Tämä positiivisuusblogi avaa siis uuden näkökulman, joita kohtaamme arkielämässämme. Menettämisen pelkoa. Tietoa tulevasta menetyksestä. Menetyksiä. Epäonnistumisia. Elämän vääryyksiä.

Onko sinulla ollut omia lemmikkejä? Tai onko sinulla tällä hetkellä? Mikäli vastasit jompaan kumpaan "kyllä", tiedät mitä tarkoitan seuraavilla lauseilla. Puhutaan nyt esimerkiksi koirasta. Koirasta tulee perheessä perheenjäsen samankaltaisesti kuin ihmisistä, koiraan kiintyy ja siitä luopuminen on aivan kamalaa ihan jokaiselle. Omakohtaisesti minä olen myös menettänyt vuosien varrella muutaman kotieläimen, ja jokaisesta luopuminen on ollut karmivaa eikä tyhjää tilaa ole halunnut täyttää uudella "korvikkeellakaan".

Appivanhemmillani on kaksi aivan ihanaa Australianterrieriä, joihin myös minä olen valtavasti kiintynyt. Koirilla on ikää jo 14-vuotta, eli iäkkäitä elämäänähneitä herrasmiehiä. Nyt kuitenkin koirilla ikä todellakin alkaa näkymään, näkö huononee ja kuulo katoaa. Viimeistään syksyyn mennessä koirista luopuminen on edessä - tämän tuomion antoi eläinlääkäri. Olen ottanut tällä viikolla koirista useampia otoksia, ja halusin myös teille lukijoilleni näyttää pari kuvaa näistä herrasmiehistä. Tiedän kuinka vaikeaa päätöksen tekeminen ja sen toteutuminen tulee tekemään koirien omistajille, mutta voin vakuuttaa että tämä tieto menettämisestä on aika kamalaa minustakin. Kuin menettäisi perheenjäsenen x 2. Voiko mummila tuntua enää samanlaiselta mummilalta? Kuinka kaipaamme tassujen rapinaa lattialla? Tuhisevaa nenää vastassa eteisessä?



6 kommenttia:

  1. Ihanat vanhat herrat <3

    VastaaPoista
  2. Voi mitä pieniä partasuita! Luopuminen on aina kauheeta ja koiran iloista vastaanottoa kotiintullessa kaipaa vielä pitkään kuoleman jälkeen. Itelle aikoinaan tuli niin tyhjä olo vanhempien koiran jälkeen, että sit oli pakko ottaa oma. Jos teillekin käy vielä niin..:)

    VastaaPoista
  3. Varmasti se on karmivaa luopua, kun noin pitkään on olleet teidän elämässä. :( Mulla on ollut vain kissoja ja kaneja. Ne on jokainen kuollut ikävästi. Kanit vei joku elukka yöllä! Verijäljet ja karvatuppoja oli ympäriinsä oli jäljellä, kun aamulla menin katsomaan. :( Ja kissat on kaikki kadonneet omille teilleen eikä takaisin sitten tulleet koskaan. Jokainen näistä ei oo kovin vanhaksi kerennyt elää. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, yllättävissä tilanteissa alkaa helposti jossittelee- entä jos, olisinko voinut tehdä niin tai näin.. Nyt kun tietää tilanteen, nauttii kesästä herrojen kanssa <3

      Poista

Kiitos kommentista, piristit sillä päivääni.
Tervetuloa uudestaan! <3